Sivut

torstai 27. elokuuta 2015

Sinun vuorosi loistaa

Moi. Hui, siitä on taas aikaa kun viimeksi olen blogia kirjoittanut, ja pyydän jälleen anteeksi sitä. Kaipa mun pitäis vaan lopettaa tämä anteeksipyytely ja ruveta kirjoittamaan useammin. Mutta koulu alkoi niin rynnäköllä ja aika on mennyt kuin sitä ei olisi olemassakaan! Nyt jo kolmas viikko koulua menossa, huhhuh. Paljon on ehtinyt tapahtua. Sain tietää avustajani lähtevän joulukuussa, ja pitäisi ensi kevääksi ja kolmosluokalle löytää uusi avustaja. Sain myös maanantaina uuden kaverin lukiossa, joten nyt minun ei tarvitse enää murehtia siitä että olisin yksin, kun muut ystävät ovat kirjoittaneet jo ylioppilaiksi tai ovat ammattikoulussa.
Vanhojentanssit ovat myös minulla tänä vuonna edessä. Vielä viime viikolla hermoilin mekon ostamisen lisäksi siitä, saanko paria ollenkaan, mutta nyt on sekin asia selvinnyt. Ja ei, parinani ei ole kakkosluokkalainen eikä poika, vaan ykkösluokkalainen tyttö.
Huomenna alkaa taas viikonloppu, vaikka vastahan viikonloppu oli. Huomenna tulee sitten varmaan semmoinen 100 faktaa minusta-postaus, jota olen jo kauan miettinyt ja suunnitellut.
Siihen asti näkemiin! Tällä postauksella ei ollut varsinaista aihetta, mutta päätin tulla kertomaan kuulumisiani kun siitä on jo aikaa kun viimeksi tänne kirjoittelin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...