Hän valvottuaan taittoi vielä viestin kirjeeseen

Moi. Pahoittelen, jos seuraavasta tekstistä tulee sekava. Olen vielä niin alussa blogin pitämisessä etten osaa kirjoittaa järkevää tekstiä! Haha, no kai tämä kelpaa, mutta siitä sekavuudesta olen kyllä 80% varma, mutta toivottavasti ymmärrätte tällaista blogin "aloittelijaa".

Kirjoittaminen. Sille olen siunannut tämän kokonaisen postauksen, ellen toistakin. Tai kolmatta. Kirjoittamisesta, siitä miten olen kehittynyt, siitä miten kirjoittaminen on joskus minua jopa auttanut, se miten kirjoittamiseen voi purkaa tunteitaan... Aihe on laaja, mutta otin silti riskin ja tahdoin kirjoittaa teille minusta kirjoittajana ja siitä, miten kaikki alkoi ja miten se kaikki on nyt.
No, kuten arvata saattaa, kirjoittamiseni alkoi ala-asteen kertomuksista. Meh, kieltämättä en ole niihin enää todellakaan tyytyväinen, mutta sen ikäisenä ne näyttivät minusta todella mahtavilta. Haaveilin jo ala-asteella kirjailijan urasta eikä se haave ole muuttunut miksikään (vaikkakin siihen rinnalle on tullut toimittaja, laulaja ja näyttelijä :D). Ala-asteella kirjoitin ensimmäisen tarinani neljännellä luokalla. Sen nimi oli niinkin luova kuin "Josefiina lähtee maailmalle" ja se kertoo siitä, kuinka Josefiina-kani lähtee kodistaan tutkimaan maailmaa. Suloinen idea ja toteutus, mutta se kirjallinen ja oikeinkirjoituksellinen puoli... *lukee "sadun" pyöritellen päätään*
Seuraavaksi sitten innostuin koulussa kirjoitettavien tarinoiden ja satujen lisäksi kirjoittamaan kotona omia tarinoita. Saatoin jo tuolloin kirjoittaa koko päivän, tai ainakin usean tunnin täysin keskittyneesti. Voitteko kuvitella, minulla on ne kaikki tarinat (joista 90% on vielä kesken koska olen ilmeisesti kyllästynyt niihin) tallella koneellani, sillä kirjoitin koneella kaiken jo ala-asteella. Enhän minä edes pystyisi kynällä mitään kirjoittamaan. No, tarinani olivat ihan hyviä ja äidinkielelliset virheet vähenivät vuosi vuodelta, mutta seuraava ongelma oli se, että ne minun niin "mahtavat tarinani" olivat kuin näytelmän käsikirjoituksia. Oikeasti, kirjoitin jokaisen vuorosanan jotakuinkin tällä tavalla: "Liisa: - Tuu syömään!"-tyyliin, eli todella käsikirjoitusmaisesti. Teksti oli tuon takia todella tönkköä, huudahdukset olivat jotakin tätä luokkaa: "aarkldajflksdhfjgkaskdflsd!" (lol oikeasti :D) ja kappalejaosta ei ollut joskus tietoakaan. Olenkin miettinyt, josko jotkin (tosin melko harvat) ala-asteen tarinani voisi kirjoittaa uudelleen sillä oikealla tavalla. Jättäisin toki käsikirjoitusmaiset versiot, mutta tekisin itseäni tällä hetkellä miellyttävät versiot niistä. En kyllä ole varma, sillä ala-asteen ideani eivät minua enää paljoa edes kiinnosta.
Yläasteella rupesin lukemaan paljon enemmän (mm. Harry Potterit useaan otteeseen, jotka olin kyllä jo ala-asteella kuunnellut äänikirjoina) ja kirjoittamaan. Luovuus syttyi omasta mielestäni parhaiten ehkä yläasteella, sillä kirjoitin todella paljon paremmin kun yläasteella opetettiin äidinkieltä todella hyvin ja perusteellisesti. Silloin aloin oikeasti kiinnostua enemmän fantasiasta, unista, taikuudesta, romantiikasta (<3) ja kaikesta sen sellaisesta, niimpä tarinalistani rikastui miljoonalla uudella erilaisella tarinalla monista eri genreistä. Kaikki niistä eivät ole vieläkään valmiita, mutta kirjoitan niitä kyllä silloin kun inspistä niihin tulee. Yritin yläasteen aikana myös osallistua NaNoWriMoon ainakin kahdesti, mutta molempina kertoina en ehtinyt (hitsin koulukiireet :/) tai yksinkertaisesti unohdin. Tänä vuonna aion tosin yrittää oikein todella ja aion pitää marraskuussa blogin lukijat ajan tasalla tarinan sanamäärästä. Jos ette tiedä mikä NaNoWriMo on, se on National novel's writing month ja tuolla hakusanalla varmasti löydätte netistä enemmän tietoa. Päätarkoituksena on kuitenkin kirjoittaa tarina, jossa on vähintään 50 000 sanaa.
Yläasteen ja lukion aikana innostuin myös kirjoittamaan paljon enemmän omia fanfictioneita joistakin sarjoista tai julkkiksista. Sarjoista pääaiheena minulla on Harry Potter, sillä olen suuri Potterhead! Tälläkin hetkellä minut voi löytää FinFanFunista (vaikkei minulla siellä vielä montaa tarinaa ole...) nimimerkillä SparklingAngel. Olen liittynyt myös kirjoittaja.fi-sivustolle, jonne voi lähettää omia novelleja tai runoja. Ja koska minulla on myös runosuoni ja minulta tulee hetkessä runoja kun sille päälle satun, tuo sivusto oli kuin minulle tehty. Olen siellä nimimerkillä Emerald, mutta minulla ei ole siellä vielä yhtikäs mitään.
Rakastan kirjoittamista. Kun kirjoitan, saatan unohtua moneksi minuutiksi tai jopa tunniksi vain kirjoittamaan ja unohdan kaiken muun varsinkin, jos kuuntelen jotain hyvää musiikkia taustalla. Jos minua harmittaa, kirjoitan surullista tekstiä. Jos olen erittäin onnellinen, kirjoitan jotain onnellista ja todella iloista ja valoisaa. Kirjoittamisella pystyn siis myös kontrolloimaan omia tunteitani!
Tulee minulle toki sellaisiakin hetkiä, jolloin tunnen itseni aivan surkeaksi ja mitättömäksi kirjoittajaksi. Tarinani ovat minusta täysin turhia ja tyhmiä, ideat todella huonoja ja kukaan ei tarinoitani tai runojani lue eivätkä ne kiinnosta ketään. Osittain tähän vaikuttaa ehkä myös ajoittain elämässä tapahtuvat ikävät asiat ja vastoinkäymiset, mutta on siihen aiheuttanut myös muiden kommentit. Se tunne, kun askissa tai jopa facebookissa ihmiset tulevat sanomaan siitä, etten saa kirjoittaa homoparituksia (homot ovat ihmisiä kuin mekin hei haloo, ja minulla on homoja ystäviä, minusta on törkeää että jotkut vihaavat homoja!) tai että tarinani ovat muuten vain huonoja ja että jollekulle on tullut paha olo tarinoitani lukiessa. Tarinani ovat olleet jonkun mielestä surkeita, jotkut ovat kehottaneet minua lopettamaan kirjoittamisen, koska ei niitä kukaan lukisi ja kaikki vain valehtelevat ja kehuvat jotta olisin onnellinen. Silti minä kirjoitan, vaikka joskus tuntuu siltä että teen sitä vain turhaan. Eihän kukaan minulta edes kysy voinko kirjoittaa heille tarinan, tai että milloin tulee uusi luku tarinaani. Ja ei, en pakota teitä nyt joka päivä sanomaan niin. Jos ette halua, niin ymmärränhän minä sen. Joskus vain tuntuu, että olen todella huono. Vertaan itseäni muihin kirjoittajiin, esimerkiksi hyvään ystävääni. Hän on todella loistava kirjoittaja, hänellä on ihanat ja mielenkiintoiset aiheet ja hän omistaa paljon kirjoittajaystäviä jotka myös kirjoittavat tarinoita. Häneltä pyydetään tarinoita lahjaksi tai muuten vain pyydetään häntä kirjoittamaan joku tietty tarina. Minulle tuota ei tehdä melkein koskaan. En minä ole hänen rinnallaan hyvä.
Tiedän, etten saisi verrata itseäni muihin. Jokainen on oma yksilö ja jokainen on hyvä omalla tavallaan. Mutta jos ihminen on kirjoittanut lähes yhtä kauan kuin minä mutta on silti paljon kehittyneempi, tulee väistämättäkin mieleen että onko itse minkään arvoinen.
Jotta tästä nyt ei tulisi mitään synkistelypostausta, niin laitan tämän postauksen loppuun runon teille! Runo on aika lyhyt, mutta pitäisikö runojen olla miljoonan rivin pituisia? Mielestäni ei.

Siivet vapauteen

Mä tahdon siivet,

lentää niillä voisin.

Lentäisin mä kauas,

Dubaihin, Japaniin,

minne vain

kauas vapauteen,

maisemaan täysin uuteen.

Oisin silloin onnellinen,

poissa arjen murheet ois

ja huolet lähtis hetkeks pois.