Lähtövalmiina

Jos joku nyt ihmettelee, mistä tuo nimi tulee, niin se on eräs Haloo Helsinki!:n biisi.

Voisin sanoa eläneeni aika vaihtelevia vuosia viimeiset 4 vuotta. Ensin lähdin ala-asteelta isoon uuteen kouluun yläasteelle ja bestikseni jäi vielä ala-asteelle. Koko seitsemännen opiskeluvuoteni olin suurimmilta osin yksin koulussa. Olin todella hiljainen vaikka luonteeseeni kuuluu puheliaisuus (joidenkin mielestä puhun joskus varmaan liikaa xD) ja nauravaisuus. Seiskalla kuitenkin jouduin kokemaan kiusaamista suuremmalta porukalta kuin 50 oppilaan kokoisessa ala-asteessa. Nyt ympärilläni oli yli sata oppilasta, joista kenestäkään en saanut kaveria (paitsi nyt viime syksynä tosin yhdestä, joka on minua 2 vuotta vanhempi ja joka oli ysillä tuolloin). Juttukavereinani seiskalla olivat vain opettajat ja avustajani. Seiskaluokkaa pidän elämäni pahimpana, sillä tuohon aikaan myös eräs ystäväni Oulusta jätti minut törkeästi tekstiviestillä, eikä enää tänäkään päivänä ole jutellut minulle. Se kaiken koulukiusaamisen lisäksi horjutti omaa luottamustani ihmisiin.
Kasilla ja ysillä sitten olin bestikseni kanssa ja silloin tunsin itseni taas puheliaaksi ja nauravaiseksi enkä enää niin sisäänpäinkääntyneeksi ja hiljaiseksi. Uskalsin taas jutella ja puhua ja minulla oli joku, jonka kanssa viettää välitunteja! Kiusaaminen myös vähentyi (vaikkei loppunut täysin :c) koska nyt minulla oli joku, jonka kanssa vietin aikaa enkä ollut yksinäinen ihminen jota voi kiusata ja hajottaa sisältäpäin.
Nyt pääsemme tähän ensimmäiseen lukiovuoteen, josta teen myöhemmin vielä tarkemman postauksen miten kulunut vuosi on mennyt. Olen saanut lukiossa hmm, muutaman ystävän. Olen ulkopuolinen omassa luokassani ja minusta tuntuu, kuin suurin osa lukiolaisista vihaisi ja/tai välttelisi minua ja seuraani. Olen kuitenkin onneksi saanut muutaman ystävän.
Syynä tämän postauksen otsikolle on nimenomaan tuleva vuosi. Lukion kakkosluokalla (syksyllä kolmannella) oleva ystäväni on tullut minulle tärkeäksi. Aioin olla hänen kanssaan koko ensi vuoden kun hän vielä täällä on, mutta sain hetki sitten tietää hänen lähtevän viideksi kuukaudeksi ulkomaille. Hän oli lähes ainoa toivoni ensi vuoden lukio-opiskeluista, sillä toinen lukioystäväni on jo kirjoittanut ylioppilaaksi ja saattaa lähteä opiskelemaan muualle. En siis enää voi pyytää häntäkään hyppytunneille seurakseni juttelemaan ja nauramaan, tai syömään kanssani ruokalaan. Bestikseni myös saattaa mennä ammattikouluun. Jään siis lähes yksin! Voin nähdä ystäviäni vain viikonloppuisin, kun bestis ja toinen ystävä ovat opiskelemassa muualla! Ja mietin sitäkin, jos toisella ystävälläni ei riitä viikonloppuina aikaa minulle. Sanoin tästä hänelle muistaakseni juuri eilen... Ja lisäksi se kolmas ystävä lähtee sinne ulkomaille...
En tiedä mitä ajatella. Mietin myös sitä, josko saisin uusista ykkösistä kavereita. Mutta jos en onnistunut saamaan omanikäisistänikään ja onnistuin ulkopuolistuttamaan itseni jopa omasta luokastani (= kukaan ei puhu minulle vapaaehtoisesti, ryhmätyöt ovat huonoin asia oppitunneilla, minä aloitan aina keskustelun jos aloitan ja sekin kestää vain pari lausetta) niin pelkään etten tule nykyisten ykköstenkään kanssa toimeen...
Ystäväni ovat lähtövalmiina ja minä jään tänne yksin. Lukiossa on taas tylsää ja yksinäistä, toivon vain etten kokisi taas sitä samaa kuin parina ensimmäisenä opiskelukuukautenani. Itkin hyppytunneilla jos ajattelin liikaa ja kerran itkin jopa oppitunnilla niin että opettaja huomasi ja huolestui. Sanoin silloin hänelle, ettei minulla ole hätänä mikään.
En tiedä pystyttekö te lukijat (jos teitä on) ymmärtämään miltä tuntuu, kun omat ystävät lähtevät opiskelemaan muualle ja yhteinen aika vähenee huomattavasti ja voimme tavata vain viikonloppuisin jos silloinkaan. Varsinkin, kun olen tällainen seurallinen ihminen ja yksinäisyys ahdistaa minua. En tykkäisi olla yksin, jota saatan joutua nyt olemaan koko ensi vuoden lukuunottamatta niitä joitain viikonloppuja...