Sivut

lauantai 23. toukokuuta 2015

Tänään on se päivä

Euroviisut. Enää noin puoli tuntia, niin alkaa se mitä ehkä eniten vuodessa odotan! Okei, no jos ei joulua lasketa, niin sitten. :D
Olen katsonut euroviisuja oikeasti todella monta vuotta jo, en edes muista enää monena vuotena niitä on tullut katsottua. Joskus ala-asteella katsoin niitä vain epäaktiivisesti, koska väsähdin kesken ohjelman ja käskin isää kertomaan aamulla voittajan. Mutta muistaakseni jo kuudennesta luokasta lähtien olen aina katsonut euroviisut kokonaan, vaikka on kyllä "hieman" väsyttänyt! Ja tänään olisi taas se ihana päivä!
Suomi ei ole finaalissa mukana. Monia se ehkä ihmetyttää, minuakin. Suomen euroviisubiisi ei kieltämättä ollut niin hyvä mitä se olisi voinut olla, mutta olisi Pertti Kurikan Nimipäivät silti voinut olla euroviisuissa. Oltaisiin ainakin näytetty taas maailmalle millaista on tasa-arvo ja että kehitysvammaisetkin ovat ihmisiä, eivätkä vain "vammaisia olentoja". Itse näkövammaisena pidän suuresti kehitysvammaisten ja muiden vammaisten puolia, vaikkei tietenkään pitäisi jakautua eri "puoliin", mutta oma kantani on se, että kehitysvammaiset -ja muutkin vammaiset- ovat ihmisiä siinä missä muutkin, mutta heille on vain tullut vamma/sairaus, joille he eivät voi mitään. On jotenkin säälittävää, kuinka olen netistä lukenut siitä, kun joidenkin ihmisten mielestä kyseinen kappale olisi ollut parempi, jos sen olisi esittänyt joku muu kuin kehitysvammaisten ryhmä. Ihmiset, herätkää. Jos saisitte vaikka itse kehitysvammaisen lapsen, alkaisitteko vihata sitä lasta? Ei, vaan vasta sitten tajuatte kuinka tärkeää on rakastaa jokaista ihmistä vaikka he olisivatkin erilaisia. Nyt kaikki eivät sitä välttämättä ymmärrä.
Hah, euroviisupostauksestani tulikin hieman mielipidepostaus. No, itselläni ei ole mitään varsinaista euroviisusuosikkia, sillä semifinaaleita en ole jaksanut katsoa ja esikatselumaraton (kyllä, sellainenkin ohjelma tulee aina ennen euroviisuja) jäi myös erehdyksessä näkemättä. Olen siis kuullut vain Ruotsin euroviisuedustajan (joka on hyvä) ystäväni toimesta... :D
Toivon vain, että tänä vuonna euroviisujen pisteidenjaossa ei olisi niin paljon puolueellisuutta. Monena vuotena olen joutunut huomaamaan, että naapurimaat -tai maat jotka ovat muuten toistensa kanssa hyvissä väleissä- antavat toisilleen jostain kumman syystä -epäreilusta syystä- useimmiten juurikin niitä 8, 10 tai 12-pisteitä ihan vain siitä syystä, että ovat naapuri/yhteistyömaita. Kyseessä pitäisi olla musiikkikilpailu ja pisteet pitäisi antaa kappaleiden perusteella. Euroviisut ei ole maiden välinen annetaan pisteitä kaverille-kilpailu.
Voisin tehdä seuraavan kerran postauksena tiivistelmän euroviisufinaalissa olleista biiseistä ja mitä mieltä itse olin niistä. En aio tehdä sitä samalla ohjelmaa katsoessa, koska myöhemmin yöllä väsähdän jo kuitenkin sen verran, etten jaksa konetta näpytellä ja keskittyä samanaikaisesti ohjelmaan.

Hyviä Euroviisuja kaikille ja näkyillään taas! Ja mikäli jollekulle jäi epäselväksi, olen Euroviisu-fani. :)

1 kommentti:

  1. Itse en katso Euroviisuja, paitsi harvoin, mutta kuulin kyllä Suomen putoamisesta. Ymmärrän kyllä, jos sitä ei äänestetty laulun takia, mutta on tosi inhottavaa jos suurin osa jätti esittäjien takia äänestämättä. Kehitysvammaisetkin ovat ihmisiä, niin kuin sanoit! Sekin on ärsyttävää, kun jotkut maat äänestävät poliittisista syistä toisia maita... Päättäjien/hallituksen/mikä onkaan ei pitäisi saada äänestää ollenkaan vaan pelkästään kansalaisten.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...