Kuulin eilen uutisen

Luterilainen kirkko ei vihki homopareja.
Mun reaktio: "Ei vittu, ihan tyhmää!"
Multa evättiin mahollisuus mennä naimisiin kirkossa. Miks ihmeessä? Mitä järkeä tässä on? Mitä ne oikeen ajattelee? Joku Raamattu taas vai?
Siis joo, ymmärrän että se on _kirkko_, mutta silti. Eikö kirkko voisi olla nykypäiväisempi? Tuskin Jumala siitä rankaisisi, jos homopareja vihkittäis kirkossa avioliittoon. Kirkkohäät on kuitenkin tosi monelle sellanen hieno ja tärkeä asia, vaikkei uskovainen olisikaan, kuten mä en ole. Silti olisin halunnu hienot kirkkohäät ja oisin liittyny kirkkoon varmaan siks aikaa että pääsen naimisiin. Eikä kaikki ihmiset noudata jokaista Raamatun antamaa sääntöä, joten eikö sellaisille ihmisille annettaisi mahdollisuutta? Entä, jos kirkkoon kuuluu vaikka uskovaisia lesboja/homoja ja heidän mielestään se olisi hyvä ja sallittava asia, että homoparitkin pääsevät naimisiin kirkossa? Miksei voitaisi tehdä niin, että kuntakohtaisesti kirkon pappi saisi päättää, vihkiikö homopareja vai ei. Silloin ei tarvitsisi lukita vihkimismahdollisuutta sellaisilta kirkkojen papeilta, jotka vaikka hyväksyväisivätkin homoparien naimisiinmenon.
Sitten varmasti sanotaan, että "no onhan niillä maistraatti", kuten yksi tuntemani ihminen sanoi. No joo, toki on maistraatti, mutta onko se kaikkien mielestä silti yhtä hyvä vaihtoehto kuin kirkko? Entä jos heteroilta evättäisiin kirkkohäiden mahdollisuus? Menisivätkö hekin silti hyvillä mielin maistraatissa naimisiin? Epäilen, että ei. Uskoisin, että hekin olisivat pettyneitä siitä, etteivät saakaan niitä hienoja kirkkohäitä.
Ymmärrän, että joskus 1970-luvulla homoudesta vangittiin ja 1980-luvulla se luokiteltiin sairaudeksi. Ymmärrän, että Raamatussa sanotaan yhtä sun toista. Mutta eikö voitaisi silti olla nykypäiväisempiä? En halveksi uskontoja, tai tarkoita että ne pitäisi kokonaan latistaa, mutta eikö uskonnot voisi olla vähän joustavampia? Eikö kirkko voisi ajatella tätä asiaa eettiseltä kannalta? Onko se kovinkaan eettistä, että evätään homopareilta onnellisuus ja avioliitto vain siksi, että rakastaa samaa sukupuolta? Ihmisen pitäisi antaa rakastaa häntä ketä haluaa ja antaa mahdollisuus kirkkohäihin, jos he sellaisen haluavat.
Jos meen miehen kanssa naimisiin, se on okei. Jos menen naisen kanssa naimisiin kirkossa, se on huono asia. Miksi näin? Siksi, että naisen pitäisi rakastaa vain miestä. Okei, onhan se hyvä, että homojen annetaan sentään mennä naimisiin, mutta miksei kirkossa? En vain pysty käsittämään tätä. Toisaalta ymmärrän, mutta toisaalta en. Homous ja naimisiin haluaminen ei ole mikään keksitty juttu, eikä homojen kirkkohäiden salliminen olisi mikään hullu juttu tai sairas asia, vaan se olisi mielestäni oikein ja reilua kaikkia kohtaan. Jos jotkut uskovaiset eivät hyväksy sitä ja haluavat noudattaa jokaista Raamatin sääntöä ja pilkkua, niin se on ihan okei. Mutta se ei tarkoita, että kaikkien pitäisi olla samaa mieltä.
Yhteiskunnassa on selkeästi vielä paljon parannettavaa ja toivon, että tähänkin asiaan tulisi jonkinlainen ratkaisu. Siihen asti voin vain surkutella elämää ja yhteiskuntaa.
Muistakaa, että tarkoitukseni ei ole loukata ketään mielipiteelläni. Tää on vaan mun näkemys asiaan.
Kiitos ja kumarrus.

Kiirehdi kiirehdi

Moi! Lupaamani kirjapostaukset kirjablogin puolella tulevat sitten, kun saan yhden kirjan luettua. Silloin mulla on niitä luettuja kirjoja 3, joista postaukset ajattelin pistää. Se siitä ilmoitusasioista, nyt itse aiheeseen.

Tää postaus on musta hyvä alottaa Haloo Helsinki!-yhtyeen Vihaan kyllästynyt-kappaleen sanoilla:
Pelkään, että ihmiset on laitettu liikkumaan
Kiirehdi kiirehdi, ettei aivot ehtis liikaa ahdistumaan.

Kiire. Se on sana, joka kuvastaa aika paljon nykypäivää ja ihmisen arkea. Mitä se kiire sitten lopulta on? Onko ihmisellä aina niin kiire, ettei ehdi tapaamaan? Niin kiire, ettei ehdi harrastamaan, niin kiire, ettei ehdi lukemaan edes päivän lehteä. Niin kiire paikasta toiseen, että ihan hengästyy. Niin kiire, ettei ehdi tehdä monta muutakaan asiaa. Vai onko se lopulta näin?
Voisiko sitten kuitenkin olla niin, että ihminen itse synnyttää kiireen sillä, että ottaa esimerkiksi itselleen hirveästi tekemistä, jotka vievät hänen vapaa-aikaansakin. Vai voisiko se kenties johtua siitä, että ihminen ei osaa aikatauluttaa tekemisiään, ja jonka takia asiat kasaantuvat ja yhtäkkiä kaikella onkin hälyttävä kiire? Toisaalta, voiko aikatauluttaminenkin olla huono asia, jos se rajoittaa vapaa-aikaa liikaa? Näitä kysymyksiä on ehkä hyvä miettiä, ja itse aion pohtia näitä.
Tiedän, että opiskelijalla ja työssäkäyvällä ihmisellä voi helposti tulla juurikin se kiire. Mutta miettikää lapsia tai vanhuksia. Heillä ei ole kiire mihinkään, vaan he tekevät asioita silloin kun heitä huvittaa. Joten ehkä se aikataulu on sittenkin se paha asia? Asiat on toki hyvä järjestellä niin, että tietää millon tekee mitäkin, ettei käy niin että asiat kasaantuu ja tulee kiire sen takia.
Mutta entä entisaikoina? Osattiinko esimerkiksi 1900-luvun alussa kiirehtiä? Vai onko kiire sittenkin nykypäivän muotitrendi.
Ihmisten pitäisi osata ottaa aikaa myös itselleen. Ihmisten pitäisi osata rauhoittua hetkeksi vaikka kävelemään luontoon, hengittää syvään ja kuunnella luonnon rauhallisuutta. Ei luonto kiirehdi: se kulkee omaa aikaansa ja elämäänsä, eikä eläimillä ole kiire mihinkään. Eikös ihmisenkin pitäisi osata toimia myös niin? Kiire voi lisätä stressiä, ja kun ihmisellä on stressiä, elämästä tuleekin vähän hankalampaa. Rupeaa ärsyttämään ja ihminen huolestuu, ehtiikö tehdä ajoissa kaikkea tai onnistuuko kaikki. Liika stressi ei ole myöskään hyvää terveydelle. Ihmisiltä tuppaa nykyään puuttumaan sellainen rauhallisuus, eikä aina muisteta ottaa rauhallisesti ja sitä omaakin aikaa, vaan aina ollaan menossa johonkin tai tekemässä jotakin.
Ja entäs sitten ihmissuhteet? Sanotaan, että aikataulu on niin täynnä, ettei millään ehdi tulla kylään tai tavata edes jossain kahvilla tai muuta sellaista. Onko se lopulta noin? Entäs ne viikonloput sellaisilla ihmisillä, ketkä on töissä arkipäivisin ja myös opiskelijoilla? Olisikohan se kuitenkin siitä kiinni, ettei osata tehdä aikatauluun tilaa ystäville. Se kiire ei ulotu joka päivään eikä ole 24/7, tai ei ainakaan pitäisi olla. Sen lisäksi, että osaa ottaa aikaa myös itselle, pitää muistaa myös niitä ystäviä. Joskus on ihan hyvä vaikka peruuttaa se itsekseen suunniteltu Helsingin-reissu tai mikä parasta, ottaa se kaveri mukaan!
Okei, itekin tiedän mitä kiire on, ku oon lukiossa opiskelemassa, ja nyt pitäs lukea kirjotuksiin ja kaikkea. Mutta supersosiaalisuuteni ansiosta mä osaan myös todellakin ottaa aikaa ystäville ja niiden kanssahan mä tahtoisin olla vaikka koko ajan! Koulupäivät on pitkiä, mutta mä en oo täks vuodeks esimerkiks ottanu ku yhen harrastuksen, laulamisen (ja ehkä kans kesäteatterin tosin, mut se on epävarmaa), joten iltapäivät pitäis olla vapaita ku tuun kotiin. Koska jos mulla ois monta harrastusta, tulis se liian kiire, ja mä haluan välttää (ehkä vähä liiankin) kiirettä. Mä en tykkää kiireestä. Lopulta kuitenkin esim toisten ihmisten tapaamisessa se kiire voi vaikuttaa tekosyyltä, ku on kuitenki viikonloputkin keksitty, ja tuskin kukaan ihminen lukee koko viikonloppua esimerkiks kirjotuksiin tai muuta. Kiire tulee ehkä siitä, että ei osata ottaa juurikaan sitä omaa rauhaa. Ja mä osaan ottaa! Pitkän koulupäivän jälkeen en muuta haluiskaan kun rauhottua itekseni tai tehä kaverin kanssa jotain kivaa. En mä ole sellainen ihminen, jolla pitäis olla koko ajan kauheasti tekemistä ja menemistä. Se tuo liikaa rajoitteita aikatauluun ja tuo just sitä kiireen fiilistä ja ehkä sitä stressiäkin.

Mun mielestä ihmisten pitäis osata aikatauluttaa asioita, mutta samalla myös ottaa myös sitä omaa aikaa ja aikaa ystäville. Ihmisten pitäis muistaa hengähtää ja rauhoittua. Eikä aikatauluttaa elämää liikaa, koska se tuo liikaa rajotteita. Ja kiirettä ei saa sanoa syyksi koko ajan, koska se ei sitten lopulta tarkkaan mietittynä aina ole se syy vaan se, ettei osata etsiä sieltä kalenterista vapaa-aikaa. Kiirettä ei kannata laittaa tekosyyksi, kun lopulta se syy on yleensä vaan itessä.

Mielipiteeni homoista

Noniin, tässä se lupaamani mielipidekirjoitus. Kirjoitin tän äidinkielen ainetyönä ja no, se vähän venähti: suositus oli noin 300 sanaa, ja minä repäisin yli 900. No, ainakin oli laaja mielipide :D Olkaat hyvät! Tarkoitukseni ei ole loukata ketään ja jos ette pidä mielipiteestäni, en voi sille mitään, sillä tämä on nimenomaan oma mielipiteeni. Lukijani ja kaikki muutkin saavat olla mitä mieltä haluavavat, mutta halusin tuoda nyt oman mielipiteeni esille. (:

Homot – saman arvoisia kuin me muutkin!

Mitä sana ”homo” tuo mieleen? No ainakin hetki sitten suuressakin keskustelussa olleen tasa-arvoisen avioliittolain. Sana homo tuo myös mieleen jotkut homot ystäväni, mutta se sana tuo ennen kaikkea tasa-arvon ja epätasa-arvon, joka jossain määrin maailmassa vallitsee – myös Suomessa.

Jotkut ihmiset pitävät homoja alempiarvoisina kuin muita vain siksi, että ihminen tuntee seksuaalista kiinnostusta samaa sukupuolta kohtaan ja se on joidenkin ihmisten mielestä väärin. Mitä väärää on rakastaa sitä henkilöä, ketä oikeasti rakastaa? Pitäisikö kaikkien ihmisten muka rakastaa eri sukupuolta vain siksi että Raamattu on niin sanonut? Luulempa, että jos joku ihminen pistettäisiin rakastamaan hänen mielestään erittäin vastenmielistä henkilöä, kehen ei edes tunne minkäänlaista kiinnostusta, hän ei pitäisi siitä. En minäkään.

Minun mielestäni ihmisen täytyy saada rakastaa sitä henkilöä, kenestä oikeasti tykkää. Jos joku on kiinnostunut saman sukupuolen edustajasta, ei se minun mielestäni ole mitenkään vastenmielistä tai väärää. Kuten jo aiemmin sanoinkin, minulla on myös homoja ystäviä ja minusta se on aivan normaalia. En näe mitään väärää kahden samaa sukupuolta olevan henkilön välisessä rakkaudessa.

Yhteiskunnan tuoma paine ja ahdistus aiheuttaa myöskin sen, etteivät jotkut homot uskalla tulla ”kaapista ulos” ja kertoa homoudestaan. Pelkäävät esimerkiksi luokkalaisten tai mikä pahempaa, omien vanhempiensa suuttuvan ja jopa katkaisevan välinsä tai ainakin välttelevän. Toivon todella, että nykyinen sukupolvi tai edes sitä seuraava osaisi olla paljon tasa-arvoisempi ja hyväksyisivät ihmiset sellaisena kuin on seksuaalisuudesta riippumatta.

Uskonto. Se on oikea kirosana homoille. En nyt pilkkaa uskontoa vaan tarkoitan tässä sitä, miten uskonnolliset ihmiset ja miten uskonto homouteen vaikuttaa. Ensinnäkin tasa-arvoisen avioliittolain ollessa suuressa keskustelussa, ihmiset vetosivat Raamattuun ja uskontoon – jopa jotkut poliitikot! Oikeasti, mitä tekemistä uskonnolla on politiikan kanssa, jos kerta on sanottu, ettei politiikkaa ja uskontoa saa sekoittaa keskenään? Silti kun on kyse homojen oikeuksista, vedotaan siihen, että ”Raamatun mukaan avioliitto on tarkoitettu vain miehen ja naisen väliseksi”. Ja mistäköhän sitten johtuu se, ettei partaansa ajavia tai tukkaansa leikkaavia olla pistetty vankilaan? Tai naisedustajia eduskunnassa? Raamattu sanoo, että ”Nainen vaietkoon eduskunnassa” ja Raamatussa kielletään myös parran ajeleminen sekä hiusten leikkaaminen, sillä ihminen ei saa muokata sitä millaiseksi on syntynyt ja millaiseksi Jumala on hänet tarkoittanut. Siispä en näe mitään syytä, miksi homojen oikeuksista pitäisi tehdä niin suuri haloo, kun ei olla noista edellä mainituista asioistakaan tehty.

Jos heteroilta poistettaisiin avio-oikeus, siitä valitettaisiin aivan hirveästi. Vedottaisiin taas varmaankin uskontoon ja sanottaisiin, ettei näin saa tehdä ja että kyllä heteroilla täytyy olla oikeus mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa! Ja niin homotkin puolustavat itseään. Jokaisen pitäisi miettiä avioliittoasiaa heteroidenkin kohdalla. Jos se poistettaisiin, siitä tehtäisiin paljon adresseja ja meteliä sen takaisin saamiseksi. Ja homot ovat tehneet työtä sen eteen, että saisivat samat oikeudet itselleen. Ja kun edellinen eduskunta äänesti asiasta jo ja tuli siihen tulokseen, että tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksytään, niin minä ainakin pidän eduskunnan mielipidettä hyvänä ja lopullisena. Minusta on ehkä hieman naurettavaakin, että nyt kun tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin, sitä vastaan alettiin tekemään adressia joka lähetettäisiin taas eduskuntaan. Tästähän tulee ikuinen kierre – ensin lähetettiin tasa-arvoista avioliittolakia haluava adressi eduskuntaan ja se meni läpi. Nyt yritetään lähettää sinne uutta, homojen avioliittolakia kieltävää adressia. Ja jos tämä hyväksyttäisiin nyt uudessa eduskunnassa, tulisi myöhemmin kuitenkin taas tasa-arvoista avioliittolakia puolustava adressi. Minä aion hyväksyä tämän nykyisen ratkaisun. Itse en missään nimessä lähtisi tähän oravanpyörään mukaan. Tasa-arvoinen avioliittolaki on hyväksytty ja sillä selvä. Ja niille henkilöille, jotka vetoavat niin suuresti uskontoon, pitäisi kertoa varmaan sata kertaa, ettei tämä kyseinen laki edellytä kirkkoa vihkimästä homopareja. Onhan maistraattikin olemassa, joten uskonnollisimmat ihmiset voivat kyllä nukkua yönsä rauhassa. Eikä sitä paitsi homojen avioliiton pitäisi heidän elämäänsä vaikuttaa. Uskonnolliset ihmiset voivat itse noudattaa Raamattua, mutta sen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että kaikkien muidenkin pitäisi tehdä niin jos eivät halua tai kuulu uskontoon.

Vuoteen 1971 saakka Suomessa homoutta pidettiin rangaistavana. Homous oli rikos, ja ihminen, joka siis rakasti samaa sukupuolta olevaa henkilöä oli täten muka rikollinen. Toisin sanoen rakkautta pidettiin rikollisena toimintana? Hmm, aika törkeää. Mutta niin oli myös se, että vuoteen 1981 asti Suomessa homoutta pidettiin myös sairautena! Toisin sanoen rakkaus oli ensin rikollista ja myöhemmin sairasta, jos rakasti samaa sukupuolta olevaa tai harrasti seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa. Onneksi nykyään ei olla sentään niin epätietoisia ja osataan erottaa rakkaus ja sairaus toisistaan.

Sateenkaariperhe on perhe, jossa lapsella on kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa. Tällaiset perheet jakavat myös monenlaisia mielipiteitä. Ja taas siihen Raamattuun vetoamista.

Mielestäni sateenkaariperhe on melko samanlainen perhe kuin muutkin, mutta parisuhde on vain eri. Ja jos lapsen totuttaa pienestä lapsesta asti siihen, että hänellä on kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa, ei se hänestäkään ole mitenkään epänormaalia. Ehkä niistä ihmisistä, ketkä sellaisessa perheessä eivät ole eläneet, se tuntuu todella vieraalta. Minun mielestäni sateenkaariperhe on parempi vaihtoehto kuin perhe, jossa vanhemmat esimerkiksi riitelevät paljon tai jossa olisi alkoholiongelmia. Eikö tässä tapauksessa sateenkaariperhe olisi parempi vaihtoehto, jos siellä vanhemmat kohtelisivat lasta hyvin eivätkä olisi alkoholisteja? Ja kun homot eivät voi saada yhteisiä biologisia lapsia ainakaan nykyajan lääketieteessä, niin jos he sellaisen haluavat, heidän pitäisi antaa myös sellainen saada. Ja onneksi he saavatkin – tasa-arvoisen avioliittolain vahvistuessa myös homojen adoptio-oikeus tulee voimaan. Ja kuten aiemmin sanoin, uskonnollisten ihmisten elämään ei homojen elämä vaikuta. Jos jotkut homot haluavat lapsia, eivät uskonnolliset sitä saa täysin kieltääkään. Jos he itse eivät halua olla sateenkaariperhe, niin minun mielestäni täytyisi kuitenkin antaa lupa niille, ketkä sellaisen perheen haluavat perustaa. Jos joku lapsirakas heteropari ei voisi ikinä saada mitenkään lapsia, tuntuisi se heistä varmasti ikävältä. Niin tuntuisi homoistakin, jos heille ei annettaisi mitään oikeuksia saada lapsia.

Toivon todella, että ihmiset tulevaisuudessa olisivat suvaitsevaisempia ja tasa-arvoisempia, edes seuraavassa sukupolvessa. Suomi ja maailma muutenkin olisi paljon parempi paikka, jos ei olisi syrjintää uskonnon tai seksuaalisuuden perusteella. Me kaikki olemme vain ihmisiä, ja jokaisella meistä on oikeus rakastaa ketä haluaa ja uskoa mihin tahtoo, eikä muut saisi sitä määräillä vain siksi, ettei itse sitä hyväksy. Annetaan toisten elää omaa elämää, jos se ei meidän omaa elämäämme häiritse. Silloin kaikki voivat elää sovussa ja pelkäämättä tulevansa kiusatuksi tai syrjityksi, jos ihmisillä olisi sitä suvaitsevaisuutta.

Tänään on se päivä

Euroviisut. Enää noin puoli tuntia, niin alkaa se mitä ehkä eniten vuodessa odotan! Okei, no jos ei joulua lasketa, niin sitten. :D
Olen katsonut euroviisuja oikeasti todella monta vuotta jo, en edes muista enää monena vuotena niitä on tullut katsottua. Joskus ala-asteella katsoin niitä vain epäaktiivisesti, koska väsähdin kesken ohjelman ja käskin isää kertomaan aamulla voittajan. Mutta muistaakseni jo kuudennesta luokasta lähtien olen aina katsonut euroviisut kokonaan, vaikka on kyllä "hieman" väsyttänyt! Ja tänään olisi taas se ihana päivä!
Suomi ei ole finaalissa mukana. Monia se ehkä ihmetyttää, minuakin. Suomen euroviisubiisi ei kieltämättä ollut niin hyvä mitä se olisi voinut olla, mutta olisi Pertti Kurikan Nimipäivät silti voinut olla euroviisuissa. Oltaisiin ainakin näytetty taas maailmalle millaista on tasa-arvo ja että kehitysvammaisetkin ovat ihmisiä, eivätkä vain "vammaisia olentoja". Itse näkövammaisena pidän suuresti kehitysvammaisten ja muiden vammaisten puolia, vaikkei tietenkään pitäisi jakautua eri "puoliin", mutta oma kantani on se, että kehitysvammaiset -ja muutkin vammaiset- ovat ihmisiä siinä missä muutkin, mutta heille on vain tullut vamma/sairaus, joille he eivät voi mitään. On jotenkin säälittävää, kuinka olen netistä lukenut siitä, kun joidenkin ihmisten mielestä kyseinen kappale olisi ollut parempi, jos sen olisi esittänyt joku muu kuin kehitysvammaisten ryhmä. Ihmiset, herätkää. Jos saisitte vaikka itse kehitysvammaisen lapsen, alkaisitteko vihata sitä lasta? Ei, vaan vasta sitten tajuatte kuinka tärkeää on rakastaa jokaista ihmistä vaikka he olisivatkin erilaisia. Nyt kaikki eivät sitä välttämättä ymmärrä.
Hah, euroviisupostauksestani tulikin hieman mielipidepostaus. No, itselläni ei ole mitään varsinaista euroviisusuosikkia, sillä semifinaaleita en ole jaksanut katsoa ja esikatselumaraton (kyllä, sellainenkin ohjelma tulee aina ennen euroviisuja) jäi myös erehdyksessä näkemättä. Olen siis kuullut vain Ruotsin euroviisuedustajan (joka on hyvä) ystäväni toimesta... :D
Toivon vain, että tänä vuonna euroviisujen pisteidenjaossa ei olisi niin paljon puolueellisuutta. Monena vuotena olen joutunut huomaamaan, että naapurimaat -tai maat jotka ovat muuten toistensa kanssa hyvissä väleissä- antavat toisilleen jostain kumman syystä -epäreilusta syystä- useimmiten juurikin niitä 8, 10 tai 12-pisteitä ihan vain siitä syystä, että ovat naapuri/yhteistyömaita. Kyseessä pitäisi olla musiikkikilpailu ja pisteet pitäisi antaa kappaleiden perusteella. Euroviisut ei ole maiden välinen annetaan pisteitä kaverille-kilpailu.
Voisin tehdä seuraavan kerran postauksena tiivistelmän euroviisufinaalissa olleista biiseistä ja mitä mieltä itse olin niistä. En aio tehdä sitä samalla ohjelmaa katsoessa, koska myöhemmin yöllä väsähdän jo kuitenkin sen verran, etten jaksa konetta näpytellä ja keskittyä samanaikaisesti ohjelmaan.

Hyviä Euroviisuja kaikille ja näkyillään taas! Ja mikäli jollekulle jäi epäselväksi, olen Euroviisu-fani. :)

Se hitaasti myrkkynsä juottaa

Seuraava teksti tulee olemaan mielipidekirjoitus, joten jos jostain syystä et halua kuulla toisten ihmisten mielipiteitä, voit poistua.

Tupakka. Mitä sulle tulee mieleen sanasta tupakka? Itselleni tulee terveyden pilaaminen, esittäminen, ehkä huomion kerjääminen sekä inhottava haju. Tupakka kaiken kaikkiaan pitäisi poistaa täysin - eihän siitä ole mitään hyötyä! Ainakaan minun mielestäni...
Valitettavan monet nuoret sortuvat jo todella liian nuorina, jo yläasteen alussa, kokeilemaan polttamista. Vaan joillain -mielestäni valitettavan monella- se ei jää pelkäksi kokeiluksi vaan he jatkavat polttamista. Mutta kysynkin nyt teiltä, miksi? Te, jotka poltatte, miksi teette niin? Tupakalla pilaatte vain oman terveytenne. Minusta on myös todella epämieluisaa istua sellaisen henkilön vieressä, joka on juuri polttanut ja haisee aivan kamalalta. En ymmärrä, mikä siinä on olevinaan niin "hyvää", että sitä pitää jatkaa.
Yläasteella monelle tulee ryhmäpainetta siitä, kun "kaveritkin kokeilee niin sitten minäkin". Tietyissä tilanteissa pitää ajatella järkevästi; mieluumminko sinä pilaisit terveytesi kuin sanoisit sen yhden pienen sanan "ei"? Itse sanoisin tupakalle välittömästi ei. Se ei tee sinusta mitenkään huonompaa ihmistä, jos et tee samoin kuin jotkut muut tekevät. Et ole sen huonompi ihminen kuin muutkaan, jos olet järkevä ja jätät polttamatta.
No, jos nyt otetaan esimerkiksi tähän tilanne, jossa joku oppilas on aloittanut tupakanpolton kahdeksannella luokalla. Hän ehkä haluaa esittää coolia - luulen sen olevan se suurin syy sille, miksi ihmiset aloittavat nuorena polttamisen. Jotta he saisivat jotenkin muka paremman ja "coolimman" tyypin maineen tekemällä jotain typerää. Vaan seuraukset voivat olla kamalat; tupakanpolton takia ihmisen keuhkoihin kehittyy tervaa, ja voi saada myös syövän! Ja kun otetaan vielä lukuun kuinka pahaksi syöpä voi mennä... Siihen voi kuolla. Periaatteessa tupakanpolttajat siis altistavat itsensä lähemmäs kuolemaa, sillä tupakanpoltto huonontaa reilusti terveyttä, ja laskee myös elinikää.
Lopuksi otan puheeksi tupakanpolton lopettamisen. Siihen tarvitaan paljon tahdonvoimaa ja jos ihminen oikeasti haluaa päästä tupakasta irti, hän myös pääsee siitä irti. Ja kun ajattelee järkevästi, oman itsensä, muiden ja terveyden parasta, on tupakanpolton lopettaminen hyvä ja välttämätön asia. On totta, että pitkän polttamisen jälkeen nikotiinista jää riippuvaiseksi, mutta tahdonvoiman ja esimerkiksi nikotiinipurkan ja toisten tuen avulla se on aivan mahdollista.
Sanon siis kaikkia tupakanpolttoa harkitseville - älkää tehkö sitä. Teette vain palveluksen itsellenne ja muille, kun jätätte polttamatta. Jos jotkut kavereistanne yrittävät pakottaa, sanokaa rohkeasti ei. Se kannattaa.
Ja polttaville: kehotan teitä oikeasti lopettamaan. Miettikää järkevästi ja tehkää työtä sen eteen, että pääsette irti siitä. Loppupeleissä olette vain kiitollisia itsellenne, kun olette lopettaneet sen.
En polta, enkä ole koskaan polttanut, olen vain käyttänyt omia aivojani, hyödyntänyt ja tulkinnut mitä muut ovat minulle sanoneet ja mitä olen nähnyt ja kuullut. Tämä teksti on täynnä siis vain silkkaa faktaa, ei minun omaa keksimääni palturia.