keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Mielipiteeni homoista

Noniin, tässä se lupaamani mielipidekirjoitus. Kirjoitin tän äidinkielen ainetyönä ja no, se vähän venähti: suositus oli noin 300 sanaa, ja minä repäisin yli 900. No, ainakin oli laaja mielipide :D Olkaat hyvät! Tarkoitukseni ei ole loukata ketään ja jos ette pidä mielipiteestäni, en voi sille mitään, sillä tämä on nimenomaan oma mielipiteeni. Lukijani ja kaikki muutkin saavat olla mitä mieltä haluavavat, mutta halusin tuoda nyt oman mielipiteeni esille. (:



Homot – saman arvoisia kuin me muutkin!

Mitä sana ”homo” tuo mieleen? No ainakin hetki sitten suuressakin keskustelussa olleen tasa-arvoisen avioliittolain. Sana homo tuo myös mieleen jotkut homot ystäväni, mutta se sana tuo ennen kaikkea tasa-arvon ja epätasa-arvon, joka jossain määrin maailmassa vallitsee – myös Suomessa.

Jotkut ihmiset pitävät homoja alempiarvoisina kuin muita vain siksi, että ihminen tuntee seksuaalista kiinnostusta samaa sukupuolta kohtaan ja se on joidenkin ihmisten mielestä väärin. Mitä väärää on rakastaa sitä henkilöä, ketä oikeasti rakastaa? Pitäisikö kaikkien ihmisten muka rakastaa eri sukupuolta vain siksi että Raamattu on niin sanonut? Luulempa, että jos joku ihminen pistettäisiin rakastamaan hänen mielestään erittäin vastenmielistä henkilöä, kehen ei edes tunne minkäänlaista kiinnostusta, hän ei pitäisi siitä. En minäkään.

Minun mielestäni ihmisen täytyy saada rakastaa sitä henkilöä, kenestä oikeasti tykkää. Jos joku on kiinnostunut saman sukupuolen edustajasta, ei se minun mielestäni ole mitenkään vastenmielistä tai väärää. Kuten jo aiemmin sanoinkin, minulla on myös homoja ystäviä ja minusta se on aivan normaalia. En näe mitään väärää kahden samaa sukupuolta olevan henkilön välisessä rakkaudessa.

Yhteiskunnan tuoma paine ja ahdistus aiheuttaa myöskin sen, etteivät jotkut homot uskalla tulla ”kaapista ulos” ja kertoa homoudestaan. Pelkäävät esimerkiksi luokkalaisten tai mikä pahempaa, omien vanhempiensa suuttuvan ja jopa katkaisevan välinsä tai ainakin välttelevän. Toivon todella, että nykyinen sukupolvi tai edes sitä seuraava osaisi olla paljon tasa-arvoisempi ja hyväksyisivät ihmiset sellaisena kuin on seksuaalisuudesta riippumatta.

Uskonto. Se on oikea kirosana homoille. En nyt pilkkaa uskontoa vaan tarkoitan tässä sitä, miten uskonnolliset ihmiset ja miten uskonto homouteen vaikuttaa. Ensinnäkin tasa-arvoisen avioliittolain ollessa suuressa keskustelussa, ihmiset vetosivat Raamattuun ja uskontoon – jopa jotkut poliitikot! Oikeasti, mitä tekemistä uskonnolla on politiikan kanssa, jos kerta on sanottu, ettei politiikkaa ja uskontoa saa sekoittaa keskenään? Silti kun on kyse homojen oikeuksista, vedotaan siihen, että ”Raamatun mukaan avioliitto on tarkoitettu vain miehen ja naisen väliseksi”. Ja mistäköhän sitten johtuu se, ettei partaansa ajavia tai tukkaansa leikkaavia olla pistetty vankilaan? Tai naisedustajia eduskunnassa? Raamattu sanoo, että ”Nainen vaietkoon eduskunnassa” ja Raamatussa kielletään myös parran ajeleminen sekä hiusten leikkaaminen, sillä ihminen ei saa muokata sitä millaiseksi on syntynyt ja millaiseksi Jumala on hänet tarkoittanut. Siispä en näe mitään syytä, miksi homojen oikeuksista pitäisi tehdä niin suuri haloo, kun ei olla noista edellä mainituista asioistakaan tehty.

Jos heteroilta poistettaisiin avio-oikeus, siitä valitettaisiin aivan hirveästi. Vedottaisiin taas varmaankin uskontoon ja sanottaisiin, ettei näin saa tehdä ja että kyllä heteroilla täytyy olla oikeus mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa! Ja niin homotkin puolustavat itseään. Jokaisen pitäisi miettiä avioliittoasiaa heteroidenkin kohdalla. Jos se poistettaisiin, siitä tehtäisiin paljon adresseja ja meteliä sen takaisin saamiseksi. Ja homot ovat tehneet työtä sen eteen, että saisivat samat oikeudet itselleen. Ja kun edellinen eduskunta äänesti asiasta jo ja tuli siihen tulokseen, että tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksytään, niin minä ainakin pidän eduskunnan mielipidettä hyvänä ja lopullisena. Minusta on ehkä hieman naurettavaakin, että nyt kun tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin, sitä vastaan alettiin tekemään adressia joka lähetettäisiin taas eduskuntaan. Tästähän tulee ikuinen kierre – ensin lähetettiin tasa-arvoista avioliittolakia haluava adressi eduskuntaan ja se meni läpi. Nyt yritetään lähettää sinne uutta, homojen avioliittolakia kieltävää adressia. Ja jos tämä hyväksyttäisiin nyt uudessa eduskunnassa, tulisi myöhemmin kuitenkin taas tasa-arvoista avioliittolakia puolustava adressi. Minä aion hyväksyä tämän nykyisen ratkaisun. Itse en missään nimessä lähtisi tähän oravanpyörään mukaan. Tasa-arvoinen avioliittolaki on hyväksytty ja sillä selvä. Ja niille henkilöille, jotka vetoavat niin suuresti uskontoon, pitäisi kertoa varmaan sata kertaa, ettei tämä kyseinen laki edellytä kirkkoa vihkimästä homopareja. Onhan maistraattikin olemassa, joten uskonnollisimmat ihmiset voivat kyllä nukkua yönsä rauhassa. Eikä sitä paitsi homojen avioliiton pitäisi heidän elämäänsä vaikuttaa. Uskonnolliset ihmiset voivat itse noudattaa Raamattua, mutta sen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että kaikkien muidenkin pitäisi tehdä niin jos eivät halua tai kuulu uskontoon.

Vuoteen 1971 saakka Suomessa homoutta pidettiin rangaistavana. Homous oli rikos, ja ihminen, joka siis rakasti samaa sukupuolta olevaa henkilöä oli täten muka rikollinen. Toisin sanoen rakkautta pidettiin rikollisena toimintana? Hmm, aika törkeää. Mutta niin oli myös se, että vuoteen 1981 asti Suomessa homoutta pidettiin myös sairautena! Toisin sanoen rakkaus oli ensin rikollista ja myöhemmin sairasta, jos rakasti samaa sukupuolta olevaa tai harrasti seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa. Onneksi nykyään ei olla sentään niin epätietoisia ja osataan erottaa rakkaus ja sairaus toisistaan.

Sateenkaariperhe on perhe, jossa lapsella on kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa. Tällaiset perheet jakavat myös monenlaisia mielipiteitä. Ja taas siihen Raamattuun vetoamista.
Mielestäni sateenkaariperhe on melko samanlainen perhe kuin muutkin, mutta parisuhde on vain eri. Ja jos lapsen totuttaa pienestä lapsesta asti siihen, että hänellä on kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa, ei se hänestäkään ole mitenkään epänormaalia. Ehkä niistä ihmisistä, ketkä sellaisessa perheessä eivät ole eläneet, se tuntuu todella vieraalta. Minun mielestäni sateenkaariperhe on parempi vaihtoehto kuin perhe, jossa vanhemmat esimerkiksi riitelevät paljon tai jossa olisi alkoholiongelmia. Eikö tässä tapauksessa sateenkaariperhe olisi parempi vaihtoehto, jos siellä vanhemmat kohtelisivat lasta hyvin eivätkä olisi alkoholisteja? Ja kun homot eivät voi saada yhteisiä biologisia lapsia ainakaan nykyajan lääketieteessä, niin jos he sellaisen haluavat, heidän pitäisi antaa myös sellainen saada. Ja onneksi he saavatkin – tasa-arvoisen avioliittolain vahvistuessa myös homojen adoptio-oikeus tulee voimaan. Ja kuten aiemmin sanoin, uskonnollisten ihmisten elämään ei homojen elämä vaikuta. Jos jotkut homot haluavat lapsia, eivät uskonnolliset sitä saa täysin kieltääkään. Jos he itse eivät halua olla sateenkaariperhe, niin minun mielestäni täytyisi kuitenkin antaa lupa niille, ketkä sellaisen perheen haluavat perustaa. Jos joku lapsirakas heteropari ei voisi ikinä saada mitenkään lapsia, tuntuisi se heistä varmasti ikävältä. Niin tuntuisi homoistakin, jos heille ei annettaisi mitään oikeuksia saada lapsia.

Toivon todella, että ihmiset tulevaisuudessa olisivat suvaitsevaisempia ja tasa-arvoisempia, edes seuraavassa sukupolvessa. Suomi ja maailma muutenkin olisi paljon parempi paikka, jos ei olisi syrjintää uskonnon tai seksuaalisuuden perusteella. Me kaikki olemme vain ihmisiä, ja jokaisella meistä on oikeus rakastaa ketä haluaa ja uskoa mihin tahtoo, eikä muut saisi sitä määräillä vain siksi, ettei itse sitä hyväksy. Annetaan toisten elää omaa elämää, jos se ei meidän omaa elämäämme häiritse. Silloin kaikki voivat elää sovussa ja pelkäämättä tulevansa kiusatuksi tai syrjityksi, jos ihmisillä olisi sitä suvaitsevaisuutta.

Aikaa on kulunut jo tovin

Moi! Tällä kertaa en keksinyt postauksen otsikkoa laulujen sanoista vaan keksin sen itse. Sillä onhan se totta, että viime postauksesta on aikaa - ja melkein jäi marraskuu postaamatta kokonaan!
Aloitan tällä tavallisella kuulumispostauksella, ja myöhemmin tulee eräs mielipidepostaus ja joulupostaus ja kaikkea muuta sellaista.

Mun elämä on ollut kiireistä. On ollut konsertteja, on ollut koeviikko (joka menee tälläkin hetkellä), on ollut pitkiä koulupäiviä, suunnatonta väsymystä sekä sellaisia hetkiä, millon ei oo mikään vaan kiinnostanut. On ollut hetkiä, jolloin tuntuu, että pitäisi kirjoittaa blogia, mutta lopulta sitä ei enää edes muista. On ollut kiirettä ja vaikka sun mitä.

Mä en edes tiedä, mistä kertoisin teille. Halusin nkuitenkin tehdä postauksen, kun edellisestä on jo paljon aikaa.
Lukiossa menee hyvin. Kavereita en ole uusia saanut, mutta onneksi mulla menee hyvin näiden nykyistenkin kanssa. Niinhän sitä sanotaan, että laatu ei katso määrää, eikä määrä oo se tärkein vaan juurikin se laatu, ja välitänkin ystävistäni tosi paljon ja oon onnellinen, että he kaikki jaksavat mua katella ja kuunnella. :D
Aineiden suhteen menee ihan hyvin - toki ne historia ja matikka edelleen tökkii, mutta nehän ei tiettävästi koskaan oo mun lempiaineita olleetkaan. Tänään juuri oli englannin koe ja toivon sen menneen hyvin ja että numerosta tulisi edes 7. Tietysti toivoisin suurempaa, mutta 7 olisi ihan hyvä kun miettii, että edellisestä kurssista tuli kutonen...
Odotan innolla joululoman päättymistä. Täällä lukiossa missä opiskelen on viimeisenä koulupäivänä (18.12) illalla Puuroa yössä-niminen tapahtuma, jossa nimensä mukaisesti syömme puuroa, mutta se on vain alussa. Loppuilta menee erilaisissa kilpailurasteissa sekä muunlaisessa ohjelmassa, ja vasta keskiyön jälkeen pääsemme kotiin. Tänä vuonna on mun toinen puuroa yössä enkä malta odottaa sitä!
Vanhojen tanssien harjoitukset alkaa ensi viikolla. Mulla on pari (joka on tyttö) ja mekko. Sellainen turkoosin ja sinisen sävyinen. Näytän teille kuvia varmaan sitten vasta tilaisuuden jälkeen. Haluan pitää sen salaisuutena, heh heh! ;)
En ole mikään erityisen hyvä tanssija, mutta toivon tanssien sujuvan hyvin, koska tykkään tanssimisesta kuitenkin todella paljon. Hah, aika ironista, etten osaa kunnolla tanssia vaikka tykkään siitä. Mutta harjoittelemalla oppii.

Viimeisenä asiana kuulumisistani voisin kertoa, että pääsin käymään psykologilla. 13. marraskuuta kävin hänellä ensimmäisen kerran ja nyt oon käynyt siellä kahdesti. Seuraavaksi meen parin viikon päästä. Oon tuhannesti kiitollinen mun kaverille, joka mulle sellaisen "töytäisyn" sinne antoi. En itse olisi varmaan uskaltanut tai viitsinyt mennä kertomaan tarvitsevani sellaisen apua. Mutta en kyllä kadu sinne menemistä, päinvastoin! Olen todella kiitollinen, sillä se auttaa! On todella helpottavaa, kun on joku ammattilainen kelle puhua. En toki vähättele ystäviäni, en todellakaan, mutta onhan se ammattipsykologi kuitenkin vähän eri asia. Heti näiden kahden kerran jälkeen olo on paljon parempi eikä ole ahdistanut niin paljoa, kun on saanut purkaa ajatuksiaan ja miettiä niitä tarkemmin. Olisimpa mennyt sinne jo yläasteella, niin yläasteajoista ei olisi varmaan tullut niin ankeita ja olisin selvinnyt asioista paljon paremmin. Yläasteella jouduin yksin kamppailemaan itseni ja kiusaamisen ja muiden hankaluuksien kanssa. Mutta ajassa ei voi mennä enää taaksepäin eikä niitä asioita muuttaa. Olen tyytyväinen nyt, kun sinne edes nyt pääsin.

Tässä oli tällainen postaus tällä kertaa. Hetkisen kuluttua tulee mielipidepostaus ja myös tarinablogiini ilmestyy pitkästä aikaa pari jatkotarinan alkua!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Minut on haastettu - Kuka minä olen-haaste

Moi taas. Hämmästelin tässä juuri sitä, kuinka syyskuussa en päivittänyt ollenkaan... Hupsista. Monta kertaa mielessä oli, mutta näköjään sitten unohdin. Nyt olen kuitenkin palannut haasteen kera! Haastan tähän kenet vain kuka pystyy ja haluaa tämän tehdä. Itse löysin kyseisen haasteen ystäväni
Pearl Cloverin 
blogista.

I Mikä sai sinut aloittamaan blogisi?
- Oon lukenut monia blogeja, ja halusin itsekin kirjoittaa tuntemattomille (ja miksei tutuillekin) ihmisille itestäni ja elämästäni. Ja koska rakastan kirjoittamista muutenkin, niin blogin kirjoitus on mulle pelkkää iloa. Ensimmäinen blogini oli kai joskus ala-asteella (?) perustettu tai sitten yläasteen alkuaikoina. Poistin sen koska en jaksanutkaan kirjoittaa sitä. Sen jälkeen perustin toisen blogin, jonka myös poistin ajanpuutteen vuoksi. Nyt oon pitänyt tätä blogia yli puoli vuotta ja tätä en tuu poistamaan siitäkin huolimatta, etten aina ehdi tänne postauksia tekemään.
II Onko blogisi muuttunut paljon alkuajoista, ja jos on, miten?
 - No ainakaan tämän blogin alkuajoista tää ei oo paljoa muuttunut omasta mielestäni, mutta jos vertaa aikaisempiin, jo poistettuihin blogeihin niin oon ruvennut kirjottaa paljon asiallisemmin (esim. ensimmäisessä blogissani höpisin jotain sokerihumalasta ja se postaus oli täynnä hymiöitä, öh.)

III Mitä piirteitä arvostat muiden blogeissa?
- Luen tosi monenlaisia blogeja; musiikkiblogeja, tarinablogeja, kirjablogeja ja sitten näitä tavallisia blogeja. Yhteistä asiaa, jota blogeissa arvostan, ei kai ole - paitsi se, että ne kirjoitetaan asiallisesti. Postaukset, jotka ovat täynnä kirosanoja, ei ole yhtä miellyttäviä lukea kuin sellaiset, joissa ei ole kirosanoja ollenkaan. En nyt väitä, etteikö niitä saisi olla, mutta kohtuudella.
IV Lempielokuvasi ja -kirjasi?- Yhtä lempielokuvaa en osaa sanoa, mutta rakastan todella paljon Studio Giblin (jos osasin kirjoittaa sitä oikein :D) elokuvia. Ne jotka eivät tiedä millaisia nämä elokuvat ovat, niin ne ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan animetyylisiä elokuvia. Lempi kirjaakaan en osaa sanoa, mutta lempi kirjasarjoihini kuuluvat Ajan pyörä (raakuudestaan huolimatta) ja Harry Potter.
V Minkä asian haluaisit olevan toisin elämässäsi juuri nyt?
- Tähän en osaa vastata oikeastaan yhtä asiaa. Mua ahdistaa mun elämässä monet asiat ja ihmiset, joten kai voisin sanoa haluavani muuttaa elämässäni hyvin monia eri asioita.

 VI Piirre josta olet itsestäsi ylpeä? Entä vähiten ylpeä?
- Mä oon ylpeä mun omasta  sosiaalisuudestani. Pystyn tutustumaan toisiin ihmisiin tosi helposti ja tulen myös toimeen erilaistenkin ihmisten kanssa. Vähiten ylpeä oon omasta mustasukkaisuudesta ja siitä, että vedän helposti omia johtopäätöksiä - myös niitä vääriä.
VII Suurin muutos elämässäsi?
- Lukioon meneminen, ystävienn muualle lähteminen ja kissan kuolema tietenkin.

VIII Minkä neuvon antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?
- Puhu ongelmista jollekulle ammattiauttajalle, jottei tilanne menisi siihen pisteeseen missä se nyt on. Elämä olisi paljon helpompaa ja selviytyminen olisi helpompaa, kun olisi apuna ammattiauttaja (psykologi ym)
IX Kolme asiaa, joista iloitset nykytilanteessasi?
- Ystävät, perhe, harrastukset. 

X Mitä odotat tulevaisuudelta?
- Uusia ystäviä, ammattiin opiskelemiseen pääsemistä (onko toi ees lause), kumppania... Heh. 
XI Mitä haluaisit toivottaa blogisi lukijoille?
- Kiitos, että ootte jaksaneet lukea tätä ei niin säännöllisen aktiivista blogia. Ootte jokainen lukija tärkeitä, vaikkette sitä itse tajuaisikaan.

torstai 27. elokuuta 2015

Kukaan ei tunne sinua paremmin kuin sinä itse

Innostuin sittenkin kokoamaan näitä faktoja tätä faktapostausta varten. Jos tämä postaus tulee jonakin toisena päivänä kuin torstaina, en ole keksinyt sataa samana päivänä. :D
1. Olen 17-vuotias
2. Olen syntynyt Tammikuun alussa vuonna 1998
3. Asun Etelä-Savossa
4. Käyn lukion toista luokkaa
5. Kuva minusta löytyy blogin ensimmäisten postauksien joukosta.
6. Olen todella musikaalinen ja rakastan musiikkia
7. Olen harrastanut kuoroa ja pianonsoittoa, ja laulua olen harrastanut 3 vuotta ja jatkan sitä tänä vuonna 8.9 lähtien.
8. Olen ollut koulukiusattu ala- sekä yläasteella, nyt lukiossa se on onneksi loppunut.
9. Kiusaamisen takia luottamusken ihmisiin horjahti aika rajusti, varsinkin kun 3 vuotta sitten menetin minulle tärkeän ystävän tekstarilla, jossa hän sanoi ettei häntä enää kiinnosta olla kanssani...
10. Kaikesta huolimatta tutustun ihmisiin todella helposti ja omistan hyvät sosiaaliset taidot
11. Olen myös todella ekstrovertti
12. Ja jottei elämä olisi pelkillä ruusunlehdillä tanssimista, ajattelen joskus masentavia ja ikäviä asioita (mutta masennusta minulla ei ole)
13. Lisäksi epäilen joskus ihmisiä, kuten esimerkiksi että kiinnostaako ketään oikeasti olla kanssani, olenko vain ärsyttävä mutta ystäväni eivät myönnä sitä jne.
14. Perheeseeni kuuluu vanhemmat sekä 2 isoveljeä.
15. Meillä oli vielä heinäkuussa kissa, mutta se lopetettiin 17.7.2015 sairauksien vuoksi.
16. Koulussa olen todella huono matikassa
17. Olen lahjakas kielissä sekä tietenkin musiikissa.
18. Rakastan kirjoittamista ja kirjoitankin paljon omia keksimiä tarinoita sekä runoja.
19. Ammattihaaveenani on toimittaja.
 20. Haluaisin joskus edes yhden oman biologisen lapsen.
21. Olen käynyt Ruotsissa, Virossa, Kyproksella, Kanariansaarilla sekä Kreikassa.
22. Rakastan matkustelemista ja aion tulevaisuudessa matkustaa todella paljon.
23. Osaan puhua suomea, englantia, ruotsia ja ranskaa.
24. Näitä kieliä osaan vain muutamia sanoja: Viroa, espanjaa, italiaa, japania ja unkaria.
25. Laskin joskus haluavani oppia 20 eri kieltä :D
26. Kirjoittamisen lisäksi rakastan myös lukea paljon.
27. Olen läheisriippuvainen, sillä yksin ollessani minua alkaa vain ahdistaa...
28. Osaan silti antaa toiselle tilaa jos hän haluaa vaikka olla yksin.
29. Haluan auttaa ystäviäni ja kavereitani ja olla heille se, jolle voi puhua ja avautua mistä vaan ja johon voi tukeutua ja jolta voi pyytää apua.
30. Olen kuullut ystäväni sanovan minulle, että minun ansiostani hän selvisi elämän syvistä rotkoista
31. Minulla on paljon ystäviä ympäri Suomen ja minulla on heitä ikävä.
32. Olen todella herkkä syömään herkkuja - toisin sanoen jos jossain on herkkuja, niin olen melkein heti syömässä niitä...
33. Liikun joka päivä käymällä lenkillä, kesäisin uimassa ja talvisin luistelemassa.
34. Tykkään värikkäistä vaatteista, enkä voisi käyttää ikinä pelkästään mustia vaatteita.
35. Olen myös koruihminen, vaikkei minulla niitä usein kaulassa/sormissa/ranteessa olekaan. Näkisittepä korulaatikkoni ja korutelineeni!
36. En meikkaa.
37. En käytä huumeita, en polta tupakkaa enkä juo alkoholia. .
38. Joskus tulee laulettua suihkussa :D
39. Telkkarista seurailen uinti- sekä yleisurheilukisoja, ratsastuskisoja ja taitoluistelua.
40. Sitten näistä saippuasarjoista tai muista tv-sarjoista mainittakoon Salkkarit, Uusi päivä, Emmerdale, The voice of Finland, Idols ja muut semmoiset musiikkiohjelmat.
41. Olen katsonut ala-asteelta asti animea ja katson vieläkin.
42. Jos kuuntelen radiota, niin se on joko Suomipop tai Ylex
43. Olen instagramissa, twitterissä, facebookissa, skypessä, deviantartissa, kirjoittaja.fissä, finfanfunissa, ask.fm:ssä, demissä ja monissa muissa.
44. Katson youtubesta paljon eri vloggaajien tai pelaajien videoita.
45. Mietin, josko joskus perustaisi oman vlogin.
46. Rakastan näyttelemistä.
47. Olen näytellyt eräässä kerhossa puoli vuotta ja aion ilmoittautua nuortenteatteriin ensi vuonna.
48. Tykkään katsoa paljon elokuvia.
49. Ja kukapa ei voisi tykätä katsella vanhoja lastenohjelmia ja muumeja?
50. Olen harkinnut hiusten punaiseksi värjäämistä (ei mitään porkkananpunaista kuitenkaan)
51. Lempi aineitani on liikunta, musiikki, ranska ja psykologia sekä äidinkieli, eli en osaa todellakaan valita vain yhtä..
52. Lempiväri on turkoosi ja lila.
53. Lempiruokaa on vaikea sanoa! Ehkä tonnikalavuoka, äidin tekemä makkarakastike ja kananugetit vievät kuitenkin voiton.
54. Musiikkimakuni on niin laaja että menisi ikuisuus luetella kaikki suosikkibändit ja laulajat, joten sanotaampa sen olevan iskelmästä rockiin saakka.
55. Kuuntelen suomalaisen ja englantilaisen musiikin lisäksi ruotsalaista, unkarilaista, japanilaista, korealaista, espanjalaista ja monia muita.
56. Minulla on hieman absoluuttinen sävelkorva.
57. Hymyilen lähes aina.
58. Se ei kuitenkaan onnistu silloin kun pitäisi ottaa kuva siitä... :D
59. Tykkään olla ihmisten lähellä ja halata joskus ihmisiä. Olen kuitenkin oppinut myös kysymään, haluaako joku toinen että halaan häntä tai että häiritseekö häntä jos olen lähellä.
60. Luen paljon blogeja.
61. Tykkään tehdä ruokaa ja leipoa, mutta ei sitä joka päivä tule tehtyä.
62. En ole allerginen millekään.
63. Olen todella utelias ja kyselen paljon (joskus ehkä liikaakin heh)
64. En kovin hyvin osaa tanssia.
65. Juhlapyhistä tykkään eniten joulusta.
66. Tykkään juhlista ja siitä kun on paljon ihmisiä keille jutella.
67. Haluaisin joskus julkaista omia kirjoja.
68. Tykkään filosofiasta ja pohdiskelemisesta sekä mietiskelystä.
69. Joskus mietin asioita ja elämääni liikaa... Negatiivisella tavalla.
70. Kaikesta huolimatta olen optimisti, joka onnistuukin lähes aina paitsi niinä huonoina päivinä.
71. En ole koskaan ennen seurustellut.
72. Osaan kirjoittaa kynällä ainoastaan oman nimeni, muu kirjoitus on sitten enemmän tai vähemmän epäselvää/vinoa.
73. Olen oppinut tarkkailemaan ihmisten ääniä ja eleitä katseen sijaan, koska ihmisten katseita ja ilmeitä en näe. Eli jos minulle vaikka sanotaan "Minulle kuuluu hyvää" sarkastisesti, huomaan sen äänestä heti.
74. Tulevaisuudessa haluan asua kaupungissa, mutta en kuitenkaan missään Helsingin kokoisessa.
75. Käyn artistien ja bändien keikoilla melko paljon.
76. En ole allerginen millekään.
77. Olen oppinut joko ignooraamaan haukut ja negatiiviset kommentit, tai sitten en vain ota niistä itseeni (vaikka ne silti satuttavat sisältä), vastaan jotain samanlaista takaisin tai sitten servaan ihmisen (eli siis mykistän sen jollain ovelalla vastauksella kuten "Ahaa, no toi on sitten sun kantasi asiaan" yms) :D
78. Muistan silti ikuisesti sanat "Ei kukaan halua olla tommosen kanssa ku sä, kaikki ketkä on sun ystäviä vaan valehtelee". Tuo sanottiin minulle kaksi vuotta sitten enkä pysty sitä koskaan unohtamaan, vaikka luotankin kavereihini ja ystäviini parhaani mukaan. Silti joskus tulee mietittyä, olenko heille oikeasti tärkeä vai vaan ihan sama...
79. Olen melko ahkera opiskelija: teen tehtävät ja luen kokeisiin. En kuitenkaan ole hikke, mutta en ole koulussa muuten vaan istuva lörpöttelijäkään (ainakaan tunneilla hah).
80. En pidä valehtelusta enkä ikinä itse valehtele.
81. En ole uskovainen enkä usko Jumalaan tai taivaaseen.
82. Olen kuitenkin käynyt rippikoulun.
83. Osaan soittaa kitaraa, rumpuja, pianoa, panhuilua ja nokkahuilua. Huoneestani löytyy kaikki nuo paitsi omat rummut.
84. Nauran todella paljon ja olen tosi huumorintajuinen.
85. Välillä tulee naurettua ihan huvikseenkin ilman sen erikoisempaa syytä (joka voi vaikuttaa todella oudolta ulkopuolisen mielestä :D)
86. En tykkää liian avonaisista vaatteista (esim. minihame, hirveän isot kaula-aukot paidoissa yms)
87. Enkä tykkää myöskään pillifarkuista enkä täysin vartalonmyötäisistä vaatteista.
88. Uteliaisuuteni lisäksi olen tosi puhelias. Joskus jonkun täytyy oikeasti sanoa että "hei nyt on munkin vuoro sanoa jotain"! Oon tosi kova selittäjä ja pälättäjä.. :D Osaan kyllä kuunnella toisia, mutta silloin kun on mun vuoro puhua niin yleensä sitä puhetta tulee..
89. Vihaan sitä, että paikkakunnallani jutut leviää todella nopeasti. Ei ainoastaan omat juttuni, vaan yleensäkin. Aina jos joku saa tietää jonkun jutun, se leviää tosi nopeasti ja pian sen tietää puolet koko paikan asukkaista.. :D
90. Käytän silmälaseja.
91. Lempi vuodenajat on kesä ja talvi - molemmissa on jotain tosi ihanaa, mutta molemmissa on omat huonot puolensakin.
92. Yksi runoni on julkaistu lehdessä.
93. Rakastan lapsia ja halusin joskus lastenhoitajaksi ja aupairiksi, ja ehkä hieman vieläkin...
94. Aion hankkia joskus ehkä yhden tatuoinnin.
95. En
halua ikinä korvareikiä. Kaula- ja rannekorut sekä sormukset riittävät minulle.
96. Tykkään pelata ystävien kanssa simssiä xD
97. Onnennumeroni on 3.
98. Uskoin vielä joskus yliluonnolliseen ennen kuin rupesin kiinnostumaan tieteestä :D
99. Tykkään seurailla netistä pesäpalloa ja haluaisin pelata sitä itsekin, vaikka se on mun kohdalla lähes mahdotonta.
100. Opin laulujen sanoja todella nopeasti - kerran opin kahden laulun sanat kahden tunnin sisällä.

Siinä oli faktoja minusta, ja tämän kirjoittamiseen meni lähes tunti! Faktat on enemmän tai vähemmän epäloogisessa järjestyksessä, mutta kirjoitin niitä sitä mukaa kun ne mieleeni tulivat.

Sinun vuorosi loistaa

Moi. Hui, siitä on taas aikaa kun viimeksi olen blogia kirjoittanut, ja pyydän jälleen anteeksi sitä. Kaipa mun pitäis vaan lopettaa tämä anteeksipyytely ja ruveta kirjoittamaan useammin. Mutta koulu alkoi niin rynnäköllä ja aika on mennyt kuin sitä ei olisi olemassakaan! Nyt jo kolmas viikko koulua menossa, huhhuh. Paljon on ehtinyt tapahtua. Sain tietää avustajani lähtevän joulukuussa, ja pitäisi ensi kevääksi ja kolmosluokalle löytää uusi avustaja. Sain myös maanantaina uuden kaverin lukiossa, joten nyt minun ei tarvitse enää murehtia siitä että olisin yksin, kun muut ystävät ovat kirjoittaneet jo ylioppilaiksi tai ovat ammattikoulussa.
Vanhojentanssit ovat myös minulla tänä vuonna edessä. Vielä viime viikolla hermoilin mekon ostamisen lisäksi siitä, saanko paria ollenkaan, mutta nyt on sekin asia selvinnyt. Ja ei, parinani ei ole kakkosluokkalainen eikä poika, vaan ykkösluokkalainen tyttö.
Huomenna alkaa taas viikonloppu, vaikka vastahan viikonloppu oli. Huomenna tulee sitten varmaan semmoinen 100 faktaa minusta-postaus, jota olen jo kauan miettinyt ja suunnitellut.
Siihen asti näkemiin! Tällä postauksella ei ollut varsinaista aihetta, mutta päätin tulla kertomaan kuulumisiani kun siitä on jo aikaa kun viimeksi tänne kirjoittelin.

perjantai 7. elokuuta 2015

Do you really wanna say goodbye

Moi taas!
Enää alle viikko kouluun. Kesäloma on mennyt ihan älyttömän nopeasti! Tuntuu, kuin olisin vasta lähtenyt ykkösluokalta, ja nyt on sitten ne 2,5 kuukautta jo melkein loppuun menneet ja tiistaina aloitan kakkosluokan. Ja vanhojentanssit ovat minulla tiedossa ensi helmikuussa, jee!
Näinä parina viikkona, kun en ole postannut, olen kerinnyt reissata jonkun verran. Kävin Anni-bestikseni kanssa Imatran yöt-festarilla katsomassa Haloo Helsinki!:ä ja Arttu Wiskaria (ja minä istuin väliajalla maassa syöden makkaraperunoita koska oli nälkä :D), josta jäi kivat muistot ja videot (kiroan Anni sinut maanrakoon, koska et kuvannut minulle yhtään videota Artusta... :D) Lisäksi olen kerinnyt käydä Jyväskylässä veljieni luona (että olikin sitten hauskaa ajella kiertoteitä vaikka ties kuinka pitkään sinä päivänä olevien rallien takia), Kouvolassa ostoksilla ja enoni moottoriveneellä sekä hänen mökillään. Viime maanantaina kävin sitten Mikkelissä, tiistaina olin kotona, keskiviikkona kävin kylillä, eilen olin taas Mikkelissä. Tuntuu, kuin en olisi ollut paikallani ollenkaan. Niin paljon on ollut lähipäivinä reissaamista ja sunnuntaina olisi ehkä taas tiedossa jotain, tosin vain Annin ja ystävämme H:n kanssa jäätelökiskalla oleskelua. Maanantaina sitten menemme veljeni kummin luokse ja tiistaina alkaa koulu.

Koulun alkuun mulla on ristiriitaiset fiilikset. Avustajani on ihan kiva, vaikka välillä hänen kanssaan ei keksi mitään puhuttavaa ja vapaatunneilla vain istumme hiljaa, kun hän "ei jaksa" kävellä kanssani esim kylille. Mutta onneksi on H, jolla tosin on välillä töitä... Toivottavasti hänellä olisi kuitenkin välillä aikaa myös minulle! Sain tarpeekseni viime vuonna jo koulun sisällä istuskelusta, vaikka hän välillä seuranani olikin. Haluan muualle!
En odota koulua myöskään siksi, että juurikin tämä H ja eräs toinen ystäväni T kirjoittivat ylioppilaiksi, eivätkä siis ole 24/7 saman rakennuksen sisällä kuin minä. Anni lähtee ammattikouluun ja en halua olla yksin. Ahdistun jo omassa luokassanikin. Pitkä tarina, mutta en vain nähtävästi ole heidän mielestään niin kiinnostava, että minulle voisi sanoa edes moi tai kysellä kuulumisia. He juttelevat minulle vain silloin kun on pakko, esim ryhmätöissä. Muutoin he ovat kuin minua ei olisikaan ja juttelevat ja nauravat keskenään. Ahdistavia kokemuksia muutenkin osasta luokkatovereistani jo yläasteajalta, joten tosi kivaa...
Odotan koulua ainoastaan niiden tulevien aineiden takia. Tosi hassua, mutta tykkään opiskelusta. Luultavasti siksikin, kun minulla ei siellä paljoa juttukavereita ole tai sellaisia henkilöitä, joiden vieressä istua ja jutella tunneilla...
Että joo. Luultavasti ensi vuonna ahdistun taas ja saan kunnon ahdistuskohtauksia, jolloin vain itkettää pelkkä yksinäisyys ja koko lukio. Odotan sitä niin helvetin paljon. D:
En nyt tiedä sanoisinko tätä postausta positiiviseksi. Lukiossa ei ole paljoa mitään positiivista! Muuta kuin ne aineet ja opettajat, jotka osittain ovat myös hieman sisäänpäinkääntyneitä/hiljaisia. Heidänkin kanssaan olen yleensä minä se joka keskustelun aloittaa...
Kuvia ei valitettavasti ole nytkään. Anteeksi jos niitä odotatte, toivottavasti ette lopeta blogini lukemista siksi että kuvia ei ole paljoa ja että välillä tulee tällaisia ikävämpiä postauksia. Kyllä minä olen onnellinen, iloinen ja positiivinen. Lähes aina! Mutta jos on joku asia, joka ärsyttää tai josta en pidä, niin silloin ei kovin paljoa hymyilytä.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Kati Lepistö: Silmänräpäys

Nimi: Silmänräpäys
Kirjailija(t): Kati Lepistö ja Leeni Peltonen
Kustannusosakeyhtiö Otava, 2006
Sivujen lukumäärä 173

"Mikkeliläistyttö Kati Lepistö toteutti unelmaansa valokuvamallina Los Angelesissa, kun kaikki yksitoista vuotta sitten romahti: aivorungon infarkti tuhosi täysin hänen liikunta- ja puhekykynsä, vain hänen silmäluomensa liikkuivat.

Kuntoutuksen ansiosta nykyään 31-vuotias Kati Lepistö pystyy istumaan pyörätuolissa, kääntämään hiukan päätään sekä ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan muun muassa tietokoneen erikoisvalmisteisen kirjoitusohjelman avulla.

Kotilieden päätoimittajan Leeni Peltosen kanssa yhdessä työstetty koskettava selviytymistarina perustuu Kati Lepistön kirjoituksiin ja päiväkirjoihin sekä hänen läheistensä muistiinpanoihin. Järkyttävästä kohtalostaan huolimatta Kati Lepistö on täynnä elämää ja uskoa tulevaisuuteen: hän matkustaa, tapaa ystäviään, rakastuu, opiskelee, shoppailee - ja aina välillä laihduttaa."

Kirjan kuvaus kertoikin jo kaiken sen, miten itsekin olin ajatellut kirjan tiivistää. Kirja alkoi kiinnostaa minua ensiksikin sen takia, että olin lukenut Katista jo aikaisemmin Anna-lehdestä, ja halusin lukea enemmän hänen elämästään ja siitä, miten se kaikki oikeastaan tapahtui.
Päiväkirjatekstit, sekä muiden ihmisten (kuten äidin ja Annika-serkun :D) näkökulmat asioista toivat kirjaan mukavaa monipuolisuutta, kun aina ei ollut pelkästään Katin päiväkirjamerkintöjä tekstissä. Johan se olisi vain päiväkirjan julkaisemista kirjaksi, jos ei muuta tekstiä kirjaan tuotaisi.
Luin kirjaa oikeastaan lähes koko ajan. En pystynyt lopettamaan sen lukemista, koska se oli niin mielenkiintoinen ja halusin aina lukea vain lisää ja lisää. Sen ansiosta sainkin kirjan luettua lähes päivässä...
Mikkelissä asuva Kati asuu aika lähellä minua, ja sekin on aika... Jännää. Ehkä joskus näen hänet kaupungilla? Ken tietää.
Täytyy muuten huomauttaa, että vaikka kuvauksessa sanotaan Katin olevan 31, niin on kirjan kustantamisesta kuitenkin jo noin 10 vuotta, joten Kati on nyt 41.
Kirja oli mielestäni hyvä, ja voisin lukea sen joskus uudestaankin - sillä jäi varmasti asioita, jotka luin vain ohimennen tai asioita, jotka hetken päästä kuitenkin unohdan. Suosittelen teitä lukemaan kyseisen kirjan, sillä se ei ole niin tavallinen ja tylsä elämäkerta kuin alussa saattaisi kuvitella.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kuule kuinka kesä hengittää

Moi taas!
Monet, joiden blogeja olen lukenut, ovat tehneet jonkinlaisen postauksen joko unelmien kesästä tai sitten yleisesti ottaen vaan omia kesäkuulumisiaan. Nyt on minun vuoroni!
Istun kuunnellen hyvää musiikkia syöden jäätelöä ja miettien kesän kuluneita tapahtumia ja asioita, joita vielä ehdin tehdä ja ihmisiä, keitä tulen vielä näkemään.
Minusta kesässä on parhainta se lämpö ja vapaus. Kun saa vain syödä jäätelöä, viettää aikaa ystävien kanssa ja olla rennosti välittämättä kiireestä tai koulusta! Tietysti haittana ovat ne paarmat, mutta menenkin ulos yleensä aina iltasella, jolloin paarmat ovat jo hävinneet. Uinut olen tänä kesänä vasta pari kertaa, mutta aion tehdä siihen pian muutoksen!
Kesän aikana on kerinnyt tapahtua paljon. Olen käynyt Tykkimäellä, ystäviä on käynyt luonani läheltä ja kaukaa (pisin 4h ajomatkan päästä) ja olen käynyt yhdellä keikallakin. Ikävimmistä tapahtumista sanottakoon kissamme perjantainen kuolema, mutta kesä on siitä huolimatta ollut ihana ja täydellinen. Toki niitä lämpimiä päiviä saisi olla hieman enemmän, mutta koska en pidä hirveästä helteestäkään, niin osaan nauttia myös sellaisista +15-asteisista päivistäkin.
En aio laskea monta päivää on enää kouluun. Mitä turhia, kun voisi vain olla villi ja vapaa. Turhaan sitä vielä näin aikaisin ruveta laskemaan päiviä kouluun! Siihenhän on vielä melkein kuukausi aikaa!
Tulen vielä mahdollisesti käymään Hangossa, näen taas lisää ystäviä, käyn erään ystäväni mökillä (sanotaampa häntä nyt vaikka R:ksi) ja käyn parilla keikalla (mm. lauantaina olevalla Imatran yöt-festarilla) ja tietenkin syön jäätelöä ja olen vain!
Sellainen on minun kesäni. En ole kuten monet muut paikkakuntalaiset nuoret kesätöissä. Minusta kesätyöt ovat kyllä hyödyllisiä, mutta koska itse en edes ole sellaisessa tilanteessa että sitä rahaa erityisesti tarvitsisin, enkä muutenkaan ole ikinä vielä edes ollut kesätöissä, niin en koe tarpeeliseksi tänäkään kesänä mennä. Minun kesäni on olla vapaa ja onnellinen kun saa tehdä mitä huvittaa ja mitä mieleen tulee!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Vielä on kesää jäljellä

Hei kaikki!
Pahoittelen oikeasti todella pitkää taukoa blogin pitämisessä. Laskujeni mukaan tauko on ollut ainakin yli 2 viikkoa!
Mulla ei ole ollut mitään virallista taukoa vaan se on tullut ihan itsekseen kaikkien kesäkiireiden ansiosta. Oon kerinnyt käydä huvipuistossa, tavata ystäviä, käydä syömässä ystävien kanssa, katsoa ohjelmia sekä animea, käydä kaupungilla (jossa kävin tänään) ja vaikka mitä muuta, eniten ehkä olen vain ollut rennosti ja viettänyt kesää. Joskus olen kokenut itseni taas tyhmäksi ja maailman huonoimmaksi ihmiseksi, mutta tällä hetkellä fiilis on hyvä ja olen onnellinen.
Okei, onnellisuuttani laskee ehkä se, että meidän kissamme on kadonnut. Se lähti eilen alkuillasta ulos eikä ole vieläkään palannut. Ja tiedän kyllä, että kissat voivat tehdä pitkiäkin lenkkejä, mutta meidän kissa on tullut _aina_ takaisin kotiin viimeistään seuraavan päivän aamuna. Voi toki olla, että se on mennyt naapuriin ja nukkuu siellä, mutta kun ei voi tietää niin voi vaan olla huolissaan ja miettiä missä se on. Toivon, että meidän kissamme palaisi edes huomenna. Olisin todella onnellinen. Ikävä sinua Viiru, tule kotiin <3
Pyydän anteeksi blogitekstin sekavuutta (ja lyhyyttä), mutta tämä olikin tämmöinen "täytyy tehdä postaus kun viime postauksesta on niin pitkä aika"-postaus. Ajattelin tässä juuri, josko lähipäivinä tekisin postauksen animeharrastuksestani, vaikka cosplay-kuvia mulla ei olekaan koska en ole cossannut, mutta voisin kertoa mm. mitä animeita olen katsonut jne.
Kyllä, joidenkin mielestä vedän blogin aiheita vain jostain ja saattavat olla joidenkin mielestä tylsiä, mutta minä teen kirjoituksia sellaisista aiheista, jotka minua itseäni kiinnostavat ja joista keksin kirjoitettavaa. Toki otan ehdotuksia postauksista vastaan, mutta kuten sanonta kuuluu: kaikkia ei voi miellyttää. Uskon, että täältä tulee löytymään (ellei löydy jo nyt) jokaiselle lukijalle jotain mieluista luettavaa, esimerkiksi näistä aiheettomista postauksista.
Hyvää loppukesää kaikille ja näkyillään taas pian! (voitte muuten sanoa jos haluatte esim. enemmän kuvia/videoita, koitan toteuttaa toiveenne sitten joissain postauksissa suuremmalla kuvamäärällä tai videolla!)

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Markkinoilla

Hei! Nyt olen poikennut näköjään tavastani kirjoittaa vähintään kerran viikossa, mutta en ole vain saanut kuvia/keksinyt aihetta, eniten ehkä tuo jälkimmäinen.
Tänään oli täällä päin markkinat, joilla on joka vuosi pakko käydä ihan vaikka vain kiertelemässä. Ja vaikka nyt en saanutkaan paljoa mukaan, tuli sieltä 3 markkinarinkeliä (jotka olen syönyt jo xD) ja karkkeja mukaan. Äitini oli sitten ostanut minulle ihanan mekon ja ruususormuksen, kun en itse ollut niitä löytänyt! Jos olisin itse löytänyt, olisin varmasti ostanut.
Kuljin bestikseni Annin sekä välillä parin muun ystäväni kanssa. Toinen heistä tosin oli välillä jäätelökioskilla töissä, mutta tuli hänen kanssa silti aikaa vietettyä. Kävin myös ostamassa häneltä jäätelöä, tietysti!
Markkinoilla on aina aivan hirveästi porukkaa, ainakin alussa. Loppua kohden se väki sitten väheni, mutta esim. Frestossa (/Scan Burgerissa) ja torilla oli molemmissa varmasti paljon ihmisiä, ja niin oli myös jäätelökioskilla. Kyllähän tuommoiset markkinat ovat myyjille varmasti tuottoisia, kun ostajia tulee niin paljon ottaen huomioon, että paikkakunnallani on todella paljon mökkejä ja mökkeilijöitä.
Markkinoilla on myös todella mukavaa, kun tapaa ihmisiä ja voi viettää ystävien kanssa aikaa. Ja minullahan niitä oli tavallisen yhden sijasta tänä vuonna 3! Haha, kuulostaa ehkä hassulta, mutta se oli minulle joskus todella harvinaista että mukana oli muitakin kuin bestikseni.
Kuvia minulla ei valitettavasti nyt(kään) ole. Markkinoista ei olisi muutenkaan oikein ollut hyvä kuvia ottaa kun oli niin paljon ihmisiä ympärillä. Joten saatte tyytyä taas pelkkään tekstiin, mutta tuskin se teitä haittaa. Voin jossain vaiheessa ottaa siitä mekosta ja sormuksesta kuvat teille ja laittaa tänne.
Heippa ja hyvää yötä kaikille! Niin, ja tälleen myöhässä: Hyvää juhannusta!

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Hän valvottuaan taittoi vielä viestin kirjeeseen

Moi. Pahoittelen, jos seuraavasta tekstistä tulee sekava. Olen vielä niin alussa blogin pitämisessä etten osaa kirjoittaa järkevää tekstiä! Haha, no kai tämä kelpaa, mutta siitä sekavuudesta olen kyllä 80% varma, mutta toivottavasti ymmärrätte tällaista blogin "aloittelijaa".

Kirjoittaminen. Sille olen siunannut tämän kokonaisen postauksen, ellen toistakin. Tai kolmatta. Kirjoittamisesta, siitä miten olen kehittynyt, siitä miten kirjoittaminen on joskus minua jopa auttanut, se miten kirjoittamiseen voi purkaa tunteitaan... Aihe on laaja, mutta otin silti riskin ja tahdoin kirjoittaa teille minusta kirjoittajana ja siitä, miten kaikki alkoi ja miten se kaikki on nyt.
No, kuten arvata saattaa, kirjoittamiseni alkoi ala-asteen kertomuksista. Meh, kieltämättä en ole niihin enää todellakaan tyytyväinen, mutta sen ikäisenä ne näyttivät minusta todella mahtavilta. Haaveilin jo ala-asteella kirjailijan urasta eikä se haave ole muuttunut miksikään (vaikkakin siihen rinnalle on tullut toimittaja, laulaja ja näyttelijä :D). Ala-asteella kirjoitin ensimmäisen tarinani neljännellä luokalla. Sen nimi oli niinkin luova kuin "Josefiina lähtee maailmalle" ja se kertoo siitä, kuinka Josefiina-kani lähtee kodistaan tutkimaan maailmaa. Suloinen idea ja toteutus, mutta se kirjallinen ja oikeinkirjoituksellinen puoli... *lukee "sadun" pyöritellen päätään*
Seuraavaksi sitten innostuin koulussa kirjoitettavien tarinoiden ja satujen lisäksi kirjoittamaan kotona omia tarinoita. Saatoin jo tuolloin kirjoittaa koko päivän, tai ainakin usean tunnin täysin keskittyneesti. Voitteko kuvitella, minulla on ne kaikki tarinat (joista 90% on vielä kesken koska olen ilmeisesti kyllästynyt niihin) tallella koneellani, sillä kirjoitin koneella kaiken jo ala-asteella. Enhän minä edes pystyisi kynällä mitään kirjoittamaan. No, tarinani olivat ihan hyviä ja äidinkielelliset virheet vähenivät vuosi vuodelta, mutta seuraava ongelma oli se, että ne minun niin "mahtavat tarinani" olivat kuin näytelmän käsikirjoituksia. Oikeasti, kirjoitin jokaisen vuorosanan jotakuinkin tällä tavalla: "Liisa: - Tuu syömään!"-tyyliin, eli todella käsikirjoitusmaisesti. Teksti oli tuon takia todella tönkköä, huudahdukset olivat jotakin tätä luokkaa: "aarkldajflksdhfjgkaskdflsd!" (lol oikeasti :D) ja kappalejaosta ei ollut joskus tietoakaan. Olenkin miettinyt, josko jotkin (tosin melko harvat) ala-asteen tarinani voisi kirjoittaa uudelleen sillä oikealla tavalla. Jättäisin toki käsikirjoitusmaiset versiot, mutta tekisin itseäni tällä hetkellä miellyttävät versiot niistä. En kyllä ole varma, sillä ala-asteen ideani eivät minua enää paljoa edes kiinnosta.
Yläasteella rupesin lukemaan paljon enemmän (mm. Harry Potterit useaan otteeseen, jotka olin kyllä jo ala-asteella kuunnellut äänikirjoina) ja kirjoittamaan. Luovuus syttyi omasta mielestäni parhaiten ehkä yläasteella, sillä kirjoitin todella paljon paremmin kun yläasteella opetettiin äidinkieltä todella hyvin ja perusteellisesti. Silloin aloin oikeasti kiinnostua enemmän fantasiasta, unista, taikuudesta, romantiikasta (<3) ja kaikesta sen sellaisesta, niimpä tarinalistani rikastui miljoonalla uudella erilaisella tarinalla monista eri genreistä. Kaikki niistä eivät ole vieläkään valmiita, mutta kirjoitan niitä kyllä silloin kun inspistä niihin tulee. Yritin yläasteen aikana myös osallistua NaNoWriMoon ainakin kahdesti, mutta molempina kertoina en ehtinyt (hitsin koulukiireet :/) tai yksinkertaisesti unohdin. Tänä vuonna aion tosin yrittää oikein todella ja aion pitää marraskuussa blogin lukijat ajan tasalla tarinan sanamäärästä. Jos ette tiedä mikä NaNoWriMo on, se on National novel's writing month ja tuolla hakusanalla varmasti löydätte netistä enemmän tietoa. Päätarkoituksena on kuitenkin kirjoittaa tarina, jossa on vähintään 50 000 sanaa.
Yläasteen ja lukion aikana innostuin myös kirjoittamaan paljon enemmän omia fanfictioneita joistakin sarjoista tai julkkiksista. Sarjoista pääaiheena minulla on Harry Potter, sillä olen suuri Potterhead! Tälläkin hetkellä minut voi löytää FinFanFunista (vaikkei minulla siellä vielä montaa tarinaa ole...) nimimerkillä SparklingAngel. Olen liittynyt myös kirjoittaja.fi-sivustolle, jonne voi lähettää omia novelleja tai runoja. Ja koska minulla on myös runosuoni ja minulta tulee hetkessä runoja kun sille päälle satun, tuo sivusto oli kuin minulle tehty. Olen siellä nimimerkillä Emerald, mutta minulla ei ole siellä vielä yhtikäs mitään.
Rakastan kirjoittamista. Kun kirjoitan, saatan unohtua moneksi minuutiksi tai jopa tunniksi vain kirjoittamaan ja unohdan kaiken muun varsinkin, jos kuuntelen jotain hyvää musiikkia taustalla. Jos minua harmittaa, kirjoitan surullista tekstiä. Jos olen erittäin onnellinen, kirjoitan jotain onnellista ja todella iloista ja valoisaa. Kirjoittamisella pystyn siis myös kontrolloimaan omia tunteitani!
Tulee minulle toki sellaisiakin hetkiä, jolloin tunnen itseni aivan surkeaksi ja mitättömäksi kirjoittajaksi. Tarinani ovat minusta täysin turhia ja tyhmiä, ideat todella huonoja ja kukaan ei tarinoitani tai runojani lue eivätkä ne kiinnosta ketään. Osittain tähän vaikuttaa ehkä myös ajoittain elämässä tapahtuvat ikävät asiat ja vastoinkäymiset, mutta on siihen aiheuttanut myös muiden kommentit. Se tunne, kun askissa tai jopa facebookissa ihmiset tulevat sanomaan siitä, etten saa kirjoittaa homoparituksia (homot ovat ihmisiä kuin mekin hei haloo, ja minulla on homoja ystäviä, minusta on törkeää että jotkut vihaavat homoja!) tai että tarinani ovat muuten vain huonoja ja että jollekulle on tullut paha olo tarinoitani lukiessa. Tarinani ovat olleet jonkun mielestä surkeita, jotkut ovat kehottaneet minua lopettamaan kirjoittamisen, koska ei niitä kukaan lukisi ja kaikki vain valehtelevat ja kehuvat jotta olisin onnellinen. Silti minä kirjoitan, vaikka joskus tuntuu siltä että teen sitä vain turhaan. Eihän kukaan minulta edes kysy voinko kirjoittaa heille tarinan, tai että milloin tulee uusi luku tarinaani. Ja ei, en pakota teitä nyt joka päivä sanomaan niin. Jos ette halua, niin ymmärränhän minä sen. Joskus vain tuntuu, että olen todella huono. Vertaan itseäni muihin kirjoittajiin, esimerkiksi hyvään ystävääni. Hän on todella loistava kirjoittaja, hänellä on ihanat ja mielenkiintoiset aiheet ja hän omistaa paljon kirjoittajaystäviä jotka myös kirjoittavat tarinoita. Häneltä pyydetään tarinoita lahjaksi tai muuten vain pyydetään häntä kirjoittamaan joku tietty tarina. Minulle tuota ei tehdä melkein koskaan. En minä ole hänen rinnallaan hyvä.
Tiedän, etten saisi verrata itseäni muihin. Jokainen on oma yksilö ja jokainen on hyvä omalla tavallaan. Mutta jos ihminen on kirjoittanut lähes yhtä kauan kuin minä mutta on silti paljon kehittyneempi, tulee väistämättäkin mieleen että onko itse minkään arvoinen.
Jotta tästä nyt ei tulisi mitään synkistelypostausta, niin laitan tämän postauksen loppuun runon teille! Runo on aika lyhyt, mutta pitäisikö runojen olla miljoonan rivin pituisia? Mielestäni ei.



Siivet vapauteen

Mä tahdon siivet,
lentää niillä voisin.
Lentäisin mä kauas,
Dubaihin, Japaniin,
minne vain
kauas vapauteen,
maisemaan täysin uuteen.
Oisin silloin onnellinen,
poissa arjen murheet ois
ja huolet lähtis hetkeks pois.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Lähtövalmiina

Jos joku nyt ihmettelee, mistä tuo nimi tulee, niin se on eräs Haloo Helsinki!:n biisi.

Voisin sanoa eläneeni aika vaihtelevia vuosia viimeiset 4 vuotta. Ensin lähdin ala-asteelta isoon uuteen kouluun yläasteelle ja bestikseni jäi vielä ala-asteelle. Koko seitsemännen opiskeluvuoteni olin suurimmilta osin yksin koulussa. Olin todella hiljainen vaikka luonteeseeni kuuluu puheliaisuus (joidenkin mielestä puhun joskus varmaan liikaa xD) ja nauravaisuus. Seiskalla kuitenkin jouduin kokemaan kiusaamista suuremmalta porukalta kuin 50 oppilaan kokoisessa ala-asteessa. Nyt ympärilläni oli yli sata oppilasta, joista kenestäkään en saanut kaveria (paitsi nyt viime syksynä tosin yhdestä, joka on minua 2 vuotta vanhempi ja joka oli ysillä tuolloin). Juttukavereinani seiskalla olivat vain opettajat ja avustajani. Seiskaluokkaa pidän elämäni pahimpana, sillä tuohon aikaan myös eräs ystäväni Oulusta jätti minut törkeästi tekstiviestillä, eikä enää tänäkään päivänä ole jutellut minulle. Se kaiken koulukiusaamisen lisäksi horjutti omaa luottamustani ihmisiin.
Kasilla ja ysillä sitten olin bestikseni kanssa ja silloin tunsin itseni taas puheliaaksi ja nauravaiseksi enkä enää niin sisäänpäinkääntyneeksi ja hiljaiseksi. Uskalsin taas jutella ja puhua ja minulla oli joku, jonka kanssa viettää välitunteja! Kiusaaminen myös vähentyi (vaikkei loppunut täysin :c) koska nyt minulla oli joku, jonka kanssa vietin aikaa enkä ollut yksinäinen ihminen jota voi kiusata ja hajottaa sisältäpäin.
Nyt pääsemme tähän ensimmäiseen lukiovuoteen, josta teen myöhemmin vielä tarkemman postauksen miten kulunut vuosi on mennyt. Olen saanut lukiossa hmm, muutaman ystävän. Olen ulkopuolinen omassa luokassani ja minusta tuntuu, kuin suurin osa lukiolaisista vihaisi ja/tai välttelisi minua ja seuraani. Olen kuitenkin onneksi saanut muutaman ystävän.
Syynä tämän postauksen otsikolle on nimenomaan tuleva vuosi. Lukion kakkosluokalla (syksyllä kolmannella) oleva ystäväni on tullut minulle tärkeäksi. Aioin olla hänen kanssaan koko ensi vuoden kun hän vielä täällä on, mutta sain hetki sitten tietää hänen lähtevän viideksi kuukaudeksi ulkomaille. Hän oli lähes ainoa toivoni ensi vuoden lukio-opiskeluista, sillä toinen lukioystäväni on jo kirjoittanut ylioppilaaksi ja saattaa lähteä opiskelemaan muualle. En siis enää voi pyytää häntäkään hyppytunneille seurakseni juttelemaan ja nauramaan, tai syömään kanssani ruokalaan. Bestikseni myös saattaa mennä ammattikouluun. Jään siis lähes yksin! Voin nähdä ystäviäni vain viikonloppuisin, kun bestis ja toinen ystävä ovat opiskelemassa muualla! Ja mietin sitäkin, jos toisella ystävälläni ei riitä viikonloppuina aikaa minulle. Sanoin tästä hänelle muistaakseni juuri eilen... Ja lisäksi se kolmas ystävä lähtee sinne ulkomaille...
En tiedä mitä ajatella. Mietin myös sitä, josko saisin uusista ykkösistä kavereita. Mutta jos en onnistunut saamaan omanikäisistänikään ja onnistuin ulkopuolistuttamaan itseni jopa omasta luokastani (= kukaan ei puhu minulle vapaaehtoisesti, ryhmätyöt ovat huonoin asia oppitunneilla, minä aloitan aina keskustelun jos aloitan ja sekin kestää vain pari lausetta) niin pelkään etten tule nykyisten ykköstenkään kanssa toimeen...
Ystäväni ovat lähtövalmiina ja minä jään tänne yksin. Lukiossa on taas tylsää ja yksinäistä, toivon vain etten kokisi taas sitä samaa kuin parina ensimmäisenä opiskelukuukautenani. Itkin hyppytunneilla jos ajattelin liikaa ja kerran itkin jopa oppitunnilla niin että opettaja huomasi ja huolestui. Sanoin silloin hänelle, ettei minulla ole hätänä mikään.
En tiedä pystyttekö te lukijat (jos teitä on) ymmärtämään miltä tuntuu, kun omat ystävät lähtevät opiskelemaan muualle ja yhteinen aika vähenee huomattavasti ja voimme tavata vain viikonloppuisin jos silloinkaan. Varsinkin, kun olen tällainen seurallinen ihminen ja yksinäisyys ahdistaa minua. En tykkäisi olla yksin, jota saatan joutua nyt olemaan koko ensi vuoden lukuunottamatta niitä joitain viikonloppuja...

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Unessa rauhan saa

Hei pitkästä aikaa!
Tosiaan on ollut hetken joko kiireistä tai sitten minulla on ollut ideoiden puute, mutta nyt vihdoin keksin aiheen josta tehdä, kiitos tietokoneeni tiedostojen selailun. Löysin nimittäin reilu viikko sitten kirjoittamani unipäiväkirjan, jossa oli 3 näkemääni enemmän tai vähemmän epätavallista unta. Olin ajatellut tekeväni postauksen niistä vasta kun niitä olisi 7, mutta päätin sittenkin laittaa ne jo nyt. Ja pienenä varoituksen sanana: omistan erittäin laajan, oudon ja suuren mielikuvituksen, jonka toimesta unenikin ovat välillä hieman... Outoja. :D Mutta nauttikaa tai olkaa nauttimatta.

23.5 - 24.5
Näin unta, että olin äitini ja bestikseni kanssa Unkarissa (jonne muuten minä ja bestikseni haluamme muuttaa aikuisina hetkeksi yhdessä asumaan) jossakin kaupassa. No, oli ilmeisesti kesä koska kaupan ovi oli auki ja sisälle tulvi lämmintä ilmaa. Minä sitten kuulin erään Henna-nimisen unkarilaisen laulajan (jota rakastan) laulua läheiseltä lavalta (lieneekö ollut joku lavaravintola tai vastaava). Innostuin tästä niin että lähdin bestiksen kanssa juoksemaan laulun suuntaan. Ja juuri, kun olimme ravintolan ovella menossa sisään, uni loppui.

1.6-2.6
Näin unta, että olin Lontoossa. Luultavasti syynä tälle oli se, että bestikseni on siellä näihin aikoihin ja ikävöin häntä. :D

2.6-3.6
Näin niin hullua unta, että nauran sille itsekin. Se oli kaikessa sekavuudessaan jotakin tätä luokkaa: Minä ja bestikseni olimme välillä ala-asteella, välillä yläasteella ja välillä lukiossa. Emme opiskelleet siellä (paitsi minä olin kai yhdellä tunnilla lukiossa xD) vaan oleskelimme vain. Kävimme välillä kaupassa, jossa eräs ystäväni oli töissä (hän ei ole oikeasti töissä kaupassa joten ihmettelin hetken että miten se tuonne kauppaan ilmestyi :D).
Unen pääasia kaikista pikkuyksityiskohdista huolimatta oli se, että joku oli murhannut oppilaan koulussa. Jokaisessa mainitsemassani (ala-aste, yläaste, lukio) koulussa oppilaat ja opettajat olivat hämillään ja poliisit kuulustelivat monia ihmisiä ja pyörivät kouluilla koko ajan, jonka takia tunnit oli keskeytetty sillä meidät oli kaikki käsketty ulos seuraamaan tilannetta. Kaikista hulluinta, johon uneni valitettavasti loppui, ja asiaankuulumattominta oli ehkä se että ala-asteella bestikseni opettaja käski hänet jonoon luokkalaistensa kanssa ettei heitä varmasti raiskattaisi. :D
En yhtään tiedä miksi näin noin sekavaa unta, sillä mitään unessa tapahtuneeseen liittyvää en eilen tehnyt/lukenut/kuullut. :D Ellei lasketa lukuun sitä että salkkareissa meinataan raiskata eräs henkilö ja päätösjaksossa tapahtuu murha, jota pohdiskelin eilen.

Tässä olivat minun enemmän tai vähemmän oudot muutamat uneni! Näkyillään toivottavasti pian taas uuden postauksen merkeissä! Ja muuten, jos ette vielä tiedä, omistan myös tarina/kirjoitusblogin. Pääsette kätevimmin sinne painamalla nimimerkistäni Emeraldista ja pääsette silloin blogger-profiiliini. Omissa blogeissa on sekä tämä Smaragdien säihke, että Ikuinen smaragdi-kirjoitusblogini! Sinne en ole pitkään aikaan päivitellyt, mutta tarkoitus olisi illan aikana sinne kirjoituksiani taas laittaa! (Ja mikäli on muistiini ja itseeni uskominen niin voin ihan hyvin myös onnistua vahingossa unohtamaan tänään sinne päivityksen, mutta lupaan päivitellä silti piakkoin...)

perjantai 29. toukokuuta 2015

Taidetta ja luontoa

Hei!
Sitä lupaamaani euroviisupostausta ei ole vielä tullutkaan, mutta lupaan myöhemmin laittaa sen. Nyt kuitenkin oli tänään niin kuvauksellinen päivä, että päätin tämän postauksen tehdä.
Kävimme aamulla kirkossa (josta minulla ei tietenkään mitään kuvattavaa ole xD) jonka jälkeen lukiolaiset (ja bestikseni kun sai luvan :D) menimme Taidekeskus Salmelaan. Siellä oli erilaisia taideteoksia ja nyt laitankin sieltä otettuja kuvia.
Salmelassa käynnin aikana oli myös vähän vapaa-aikaa ja läheisellä järvellä oli pakko käydä. Menimme bestiksen kanssa laiturille ja tuli otettua maisemakuvia, sillä rakastan järvikuvia.. Joten saatte nyt nauttia niistä! :)
Eivätkös olleetkin kivoja kuvia? :) Mikä noista taidekuvista oli teistä mieluisin? Itse pidin noista kissoista/leopardeista sekä kentaureista. :)
Huomenna on lukiolaisten kevätjuhla sekä ylioppilaiden lakitustilaisuus. Iik, esiinnyn siellä! Toivotaan, että esitys menisi hyvin. Sen jälkeen olisikin tiedossa kahdet ylioppilasjuhlat!
Hyvää kevättä ja koulun päättymistä kaikille! :)

lauantai 23. toukokuuta 2015

Tänään on se päivä

Euroviisut. Enää noin puoli tuntia, niin alkaa se mitä ehkä eniten vuodessa odotan! Okei, no jos ei joulua lasketa, niin sitten. :D
Olen katsonut euroviisuja oikeasti todella monta vuotta jo, en edes muista enää monena vuotena niitä on tullut katsottua. Joskus ala-asteella katsoin niitä vain epäaktiivisesti, koska väsähdin kesken ohjelman ja käskin isää kertomaan aamulla voittajan. Mutta muistaakseni jo kuudennesta luokasta lähtien olen aina katsonut euroviisut kokonaan, vaikka on kyllä "hieman" väsyttänyt! Ja tänään olisi taas se ihana päivä!
Suomi ei ole finaalissa mukana. Monia se ehkä ihmetyttää, minuakin. Suomen euroviisubiisi ei kieltämättä ollut niin hyvä mitä se olisi voinut olla, mutta olisi Pertti Kurikan Nimipäivät silti voinut olla euroviisuissa. Oltaisiin ainakin näytetty taas maailmalle millaista on tasa-arvo ja että kehitysvammaisetkin ovat ihmisiä, eivätkä vain "vammaisia olentoja". Itse näkövammaisena pidän suuresti kehitysvammaisten ja muiden vammaisten puolia, vaikkei tietenkään pitäisi jakautua eri "puoliin", mutta oma kantani on se, että kehitysvammaiset -ja muutkin vammaiset- ovat ihmisiä siinä missä muutkin, mutta heille on vain tullut vamma/sairaus, joille he eivät voi mitään. On jotenkin säälittävää, kuinka olen netistä lukenut siitä, kun joidenkin ihmisten mielestä kyseinen kappale olisi ollut parempi, jos sen olisi esittänyt joku muu kuin kehitysvammaisten ryhmä. Ihmiset, herätkää. Jos saisitte vaikka itse kehitysvammaisen lapsen, alkaisitteko vihata sitä lasta? Ei, vaan vasta sitten tajuatte kuinka tärkeää on rakastaa jokaista ihmistä vaikka he olisivatkin erilaisia. Nyt kaikki eivät sitä välttämättä ymmärrä.
Hah, euroviisupostauksestani tulikin hieman mielipidepostaus. No, itselläni ei ole mitään varsinaista euroviisusuosikkia, sillä semifinaaleita en ole jaksanut katsoa ja esikatselumaraton (kyllä, sellainenkin ohjelma tulee aina ennen euroviisuja) jäi myös erehdyksessä näkemättä. Olen siis kuullut vain Ruotsin euroviisuedustajan (joka on hyvä) ystäväni toimesta... :D
Toivon vain, että tänä vuonna euroviisujen pisteidenjaossa ei olisi niin paljon puolueellisuutta. Monena vuotena olen joutunut huomaamaan, että naapurimaat -tai maat jotka ovat muuten toistensa kanssa hyvissä väleissä- antavat toisilleen jostain kumman syystä -epäreilusta syystä- useimmiten juurikin niitä 8, 10 tai 12-pisteitä ihan vain siitä syystä, että ovat naapuri/yhteistyömaita. Kyseessä pitäisi olla musiikkikilpailu ja pisteet pitäisi antaa kappaleiden perusteella. Euroviisut ei ole maiden välinen annetaan pisteitä kaverille-kilpailu.
Voisin tehdä seuraavan kerran postauksena tiivistelmän euroviisufinaalissa olleista biiseistä ja mitä mieltä itse olin niistä. En aio tehdä sitä samalla ohjelmaa katsoessa, koska myöhemmin yöllä väsähdän jo kuitenkin sen verran, etten jaksa konetta näpytellä ja keskittyä samanaikaisesti ohjelmaan.

Hyviä Euroviisuja kaikille ja näkyillään taas! Ja mikäli jollekulle jäi epäselväksi, olen Euroviisu-fani. :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...