Bonjour kaikille! (Bonjour on siis päivää ranskaksi). En oo kuollu, mutta kiirettä on ollu ja en oo taaskaan keksinyt oikein postattavaa. Ja huomasin tässä just, et mun ei kannata luvata et laitan kuvia myöhemmin, koska sit niitä ei kuitenkaan tuu ku en muista tai sit en kuitenkaan saa niitä käsiini. Mut jos haluatte nähä kuvia meidän vanhojen tansseista, niin facebookista Mäntyharjun Valokuvaamon sivulta pitäs löytyä.
Ihanaa nähdä, että pitkän tauon jälkeen mun lukijat ei oo siltikään hävinneet (okei ei ne oo kyl lisääntynykään vielä, mut hitaasti hyvää tulee). Blogin sivujen näyttökertoja on kohta jo 3000! Vähän siistiä! Oon miettinyt tässä, josko alkaisin videobloggaamaan jossain vaiheessa, mutta se on vasta ajatuksen tasolla.
Ja aihe, josta haluan nyt kirjottaa ja josta otsikkokin tulee (kaikki kunnioitus Tuulin Nimet listalla-kappaleen nimelle siis) on ihmisen nimi. Meille jokaselle on annettu (kasteessa tai ei) joku etunimi, jolla meitä kutsutaan. Joku saattaa olla esimerkiks Helmi Marleena, mutta häntä kutsutaan Marleenaksi. Niinkin voi tehdä. Jollakulla voi olla kaksoisnimi esimerkiksi Julia-Johanna, mutta häntä kutsutaan vaan toisella noista.
Mun etunimihän on siis Annika, ja toista nimeäni en tahdo kertoa. Jokatapauksessa mun etunimi on se, jolla mua kutsutaan.
Mitä mieltä te ootte omasta/omista nimistänne? Tykkäättekö siitä, vai ettekö pidä siitä? Ootteko aatellu vaihtaa nimeänne/ootteko vaihtaneet? Mitä mieltä ootte ylipäätään nimen vaihtamisesta? Mä itse henkilökohtaisesti en tykkää alkuunkaan mun toisesta nimestä. Se on liian raamatullinen (ja mä en siis usko kristinuskon juttuihin vaik mut on siihen uskontoon kastettu) ja vanhanaikainen, sekä liian yleinen. Mun etunimi taas... En tiedä, miksen pidä siitä. Kyl se menettelee, mutta jotenkin kaipaisin muutosta. Ja tää ei ole mitään hetken mielijohteesta tullutta mietintää, vaan mä olen oikeasti pohtinut tätä nimen vaihtamista jo monta vuotta. Siitä voi jo päätellä, että muutosta haluan. Annika on ihan kelpo nimi, mutta musta tuntuu, ettei se enää sovi mulle. Tahdon jonkun uuden, enemmän mulle sopivamman ja enemmän mua itseä miellyttävämmän nimen. Toki ne, jotka on mua tottunu Annikaksi kutsumaan, saa edelleen mua Annikaksi kutsua sen jälkeenkin kun olen joskus nimeni virallisesti vaihtanut. Mä aion kuitenkin jättää Annikan toiseksi nimeksi juurikin sitä varten, että jotkut voi kutsua mua sillä nimellä, eikä se kokonaan ole virallisista papereista hävinnyt. Mutta viralliseksi kutsumanimekseni haluan aivan toisen nimen. Sen lyhenteet on L-L, mutta enempää en tahdo kertoa, kun sen virallistaminen ei ole tapahtumassa lähipäivinä. Kauan oon miettinyt myös eri nimivaihtoehtoja, mutta tää kyseinen L-L on ollut pisimpään musta hyvä vaihtoehto.
Juups, ja koska esitin niin kätevästi kysymykset jo keskellä tekstiä, niin totean vain tässä että heippa pitkästä aikaa ja nähään taas uuden postauksen kanssa jossain vaiheessa!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
maanantai 1. helmikuuta 2016
Itkuja varten on ihmisen silmät
Heipävaan hei! Hengissä ollaan, mutta viime blogitekstistä on (taas) vierähtänyt aikaa. Ehkä mun ei kannattaisi luvata kirjottaa lähiaikoina postausta, koska sit sitä ei kuitenkaan tule. Toivottavasti ootte silti jaksaneet oottaa ettekä oo huolestuneet!
Tällä kertaa aion ottaa puheeksi itkemisen. Se on herkkä asia ja yhdistetään suruun ja ikävään, mutta myös kipuun. Kuinka usein te itkette? Uskallatteko itkeä vai piilotteletteko tunteitanne?
Jospa aloitetaan siitä, että mun mielestä itkua ei tarvitse eikä kannatakaan pidätellä tai salata. Itkeminen on luonnollinen ja normaali asia ja se kertoo ihmisestä vain sen, että se uskaltaa tuntea ja omistaa itkemisen taidon. Onhan se varmaan joidenkin mielestä noloa itkeä vaikka koulussa, mutta väitättekö ettei kukaan ikinä itkisi? Jos jotkut katsoo koulussa vaikkapa kummallisesti jos sinä itket, niin siitä ei tarvitse välittää. Sinä saat itkeä jos haluat, eikä se tarkoita että olisit heikko. Itku ei ole heikkojen ihmisten hommaa. Se on sellaisten ihmisten hommaa, jotka uskaltaa näyttää tunteita ja tuntea muutakin kuin iloa ja vihaa. Uskalla siis itkeä pelkäämättä! Itkun pidättäminen sitäpaitsi voi myös pahentaa sitä - tiedän kokemuksesta! Itku tulee myöhemmin kahta kauheammin jos sitä ei anna tulla aikanaan.
Miksi otan puheeksi itkemisen? Koska itse olen tosi itkuherkkä. Ala-asteella se alkoi: ennen en ollut lainkaan itkuherkkä ja itkin harvoin. Mutta kun ala-asteella tuli koulussa mukaan koulukiusaaminen ja yläasteella se vain pahentui, itkin yhä useammin joko koulun vessassa salaa tai sitten kotona omassa huoneessani. Jos ala-asteella en itkenyt lähes ollenkaan, niin nykyään itken sitten kolmea (kyllä, en kahta vain kolmea) kauheammin. Itken jopa siitä syystä, että kuuntelen jotain surullista musiikkia, koska se surullisuus siinä musiikissa saa minut niin vahvasti eläytymään, kun mieleen tulvii ne kaikki pahat ajatukset, pahat teot ja asiat mitä mulle on tehty, pahat sanat joita mulle on sanottu, ahdistus...
Surullisen musiikin lisäksi itken tietysti myös silloin, jos joku läheinen kuolee. Viimeksi kissamme heinäkuussa. Itken myös jos olen vaikka vihainen vanhemmilleni (meillä ei ole tietenkään mitään perheriitoja, ihan tavallisia kinasteluja ja erimielisyyksiä vain) vaikka tiedän, ettei tarvitsisi itkeä. Mutta en voi vain tunteilleni mitään. Kaipa se kinastelu/erimielisyystilanne tuo mulle samanlaisen olon kuin silloin, kun jouduin koulussa ahdistetuksi tai kiusatuksi.
Olen myös tosi herkkä itkemään silloin, jos en tule näkemään jotakuta ihmistä pitkään aikaan tai en tiedä, näenkö ollenkaan. Yläasteella kun ehdin kiintyä muutamaan liikunnanopettajaan (koska ne vaihtuivat harvinaisen usein silloin) niin itkuhan siinä aina tuli, kun yksi lähti pois enkä tiennyt, milloin näkisin häntä seuraavan kerran.
Olen myös itkenyt kesken koulupäivän lukiossa. Olen jopa kesken tunnin, koska rupesi ahdistamaan kun olin ollut siihen aikoihin niin yksinäinen. Yksinäisyys ahdistaa minua, ja saa näköjään myös itkun aikaan välillä. Ja koska en uskaltanut opettajalle kertoa mikä tuli, sanoin vain että kaikki on ihan hyvin ja minua vain vähän ahdisti. Hyppytunneilla kerran itkin, mutta avustajani ei tehnyt mitään kysyäkseen mikä on. Ei sillä, nyt minulla on uusi ja parempi avustaja, joten jätetään tuo edellinen omaan arvoonsa.
Itken siis melko usein. Tai no miten sen nyt ottaa, monesta syystä ainakin. Mutta ennen kaikkea uskallan itkeä julkisestikin enkä peittele sitä. Onhan itkeminen osa ihmistä ja ihmisen persoonaa, joten en näe syytä miksi sitä pitäisi hävetä tai peitellä.
Uskaltakaa tekin itkeä, sillä siinä ei ole mitään hävettävää - päinvastoin, olkaa ylpeitä siitä että osaatte itkeä ja tuntea!
Tällä kertaa aion ottaa puheeksi itkemisen. Se on herkkä asia ja yhdistetään suruun ja ikävään, mutta myös kipuun. Kuinka usein te itkette? Uskallatteko itkeä vai piilotteletteko tunteitanne?
Jospa aloitetaan siitä, että mun mielestä itkua ei tarvitse eikä kannatakaan pidätellä tai salata. Itkeminen on luonnollinen ja normaali asia ja se kertoo ihmisestä vain sen, että se uskaltaa tuntea ja omistaa itkemisen taidon. Onhan se varmaan joidenkin mielestä noloa itkeä vaikka koulussa, mutta väitättekö ettei kukaan ikinä itkisi? Jos jotkut katsoo koulussa vaikkapa kummallisesti jos sinä itket, niin siitä ei tarvitse välittää. Sinä saat itkeä jos haluat, eikä se tarkoita että olisit heikko. Itku ei ole heikkojen ihmisten hommaa. Se on sellaisten ihmisten hommaa, jotka uskaltaa näyttää tunteita ja tuntea muutakin kuin iloa ja vihaa. Uskalla siis itkeä pelkäämättä! Itkun pidättäminen sitäpaitsi voi myös pahentaa sitä - tiedän kokemuksesta! Itku tulee myöhemmin kahta kauheammin jos sitä ei anna tulla aikanaan.
Miksi otan puheeksi itkemisen? Koska itse olen tosi itkuherkkä. Ala-asteella se alkoi: ennen en ollut lainkaan itkuherkkä ja itkin harvoin. Mutta kun ala-asteella tuli koulussa mukaan koulukiusaaminen ja yläasteella se vain pahentui, itkin yhä useammin joko koulun vessassa salaa tai sitten kotona omassa huoneessani. Jos ala-asteella en itkenyt lähes ollenkaan, niin nykyään itken sitten kolmea (kyllä, en kahta vain kolmea) kauheammin. Itken jopa siitä syystä, että kuuntelen jotain surullista musiikkia, koska se surullisuus siinä musiikissa saa minut niin vahvasti eläytymään, kun mieleen tulvii ne kaikki pahat ajatukset, pahat teot ja asiat mitä mulle on tehty, pahat sanat joita mulle on sanottu, ahdistus...
Surullisen musiikin lisäksi itken tietysti myös silloin, jos joku läheinen kuolee. Viimeksi kissamme heinäkuussa. Itken myös jos olen vaikka vihainen vanhemmilleni (meillä ei ole tietenkään mitään perheriitoja, ihan tavallisia kinasteluja ja erimielisyyksiä vain) vaikka tiedän, ettei tarvitsisi itkeä. Mutta en voi vain tunteilleni mitään. Kaipa se kinastelu/erimielisyystilanne tuo mulle samanlaisen olon kuin silloin, kun jouduin koulussa ahdistetuksi tai kiusatuksi.
Olen myös tosi herkkä itkemään silloin, jos en tule näkemään jotakuta ihmistä pitkään aikaan tai en tiedä, näenkö ollenkaan. Yläasteella kun ehdin kiintyä muutamaan liikunnanopettajaan (koska ne vaihtuivat harvinaisen usein silloin) niin itkuhan siinä aina tuli, kun yksi lähti pois enkä tiennyt, milloin näkisin häntä seuraavan kerran.
Olen myös itkenyt kesken koulupäivän lukiossa. Olen jopa kesken tunnin, koska rupesi ahdistamaan kun olin ollut siihen aikoihin niin yksinäinen. Yksinäisyys ahdistaa minua, ja saa näköjään myös itkun aikaan välillä. Ja koska en uskaltanut opettajalle kertoa mikä tuli, sanoin vain että kaikki on ihan hyvin ja minua vain vähän ahdisti. Hyppytunneilla kerran itkin, mutta avustajani ei tehnyt mitään kysyäkseen mikä on. Ei sillä, nyt minulla on uusi ja parempi avustaja, joten jätetään tuo edellinen omaan arvoonsa.
Itken siis melko usein. Tai no miten sen nyt ottaa, monesta syystä ainakin. Mutta ennen kaikkea uskallan itkeä julkisestikin enkä peittele sitä. Onhan itkeminen osa ihmistä ja ihmisen persoonaa, joten en näe syytä miksi sitä pitäisi hävetä tai peitellä.
Uskaltakaa tekin itkeä, sillä siinä ei ole mitään hävettävää - päinvastoin, olkaa ylpeitä siitä että osaatte itkeä ja tuntea!
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
Aikaa on kulunut jo tovin
Moi! Tällä kertaa en keksinyt postauksen otsikkoa laulujen sanoista vaan keksin sen itse. Sillä onhan se totta, että viime postauksesta on aikaa - ja melkein jäi marraskuu postaamatta kokonaan!
Aloitan tällä tavallisella kuulumispostauksella, ja myöhemmin tulee eräs mielipidepostaus ja joulupostaus ja kaikkea muuta sellaista.
Mun elämä on ollut kiireistä. On ollut konsertteja, on ollut koeviikko (joka menee tälläkin hetkellä), on ollut pitkiä koulupäiviä, suunnatonta väsymystä sekä sellaisia hetkiä, millon ei oo mikään vaan kiinnostanut. On ollut hetkiä, jolloin tuntuu, että pitäisi kirjoittaa blogia, mutta lopulta sitä ei enää edes muista. On ollut kiirettä ja vaikka sun mitä.
Mä en edes tiedä, mistä kertoisin teille. Halusin nkuitenkin tehdä postauksen, kun edellisestä on jo paljon aikaa.
Lukiossa menee hyvin. Kavereita en ole uusia saanut, mutta onneksi mulla menee hyvin näiden nykyistenkin kanssa. Niinhän sitä sanotaan, että laatu ei katso määrää, eikä määrä oo se tärkein vaan juurikin se laatu, ja välitänkin ystävistäni tosi paljon ja oon onnellinen, että he kaikki jaksavat mua katella ja kuunnella. :D
Aineiden suhteen menee ihan hyvin - toki ne historia ja matikka edelleen tökkii, mutta nehän ei tiettävästi koskaan oo mun lempiaineita olleetkaan. Tänään juuri oli englannin koe ja toivon sen menneen hyvin ja että numerosta tulisi edes 7. Tietysti toivoisin suurempaa, mutta 7 olisi ihan hyvä kun miettii, että edellisestä kurssista tuli kutonen...
Odotan innolla joululoman päättymistä. Täällä lukiossa missä opiskelen on viimeisenä koulupäivänä (18.12) illalla Puuroa yössä-niminen tapahtuma, jossa nimensä mukaisesti syömme puuroa, mutta se on vain alussa. Loppuilta menee erilaisissa kilpailurasteissa sekä muunlaisessa ohjelmassa, ja vasta keskiyön jälkeen pääsemme kotiin. Tänä vuonna on mun toinen puuroa yössä enkä malta odottaa sitä!
Vanhojen tanssien harjoitukset alkaa ensi viikolla. Mulla on pari (joka on tyttö) ja mekko. Sellainen turkoosin ja sinisen sävyinen. Näytän teille kuvia varmaan sitten vasta tilaisuuden jälkeen. Haluan pitää sen salaisuutena, heh heh! ;)
En ole mikään erityisen hyvä tanssija, mutta toivon tanssien sujuvan hyvin, koska tykkään tanssimisesta kuitenkin todella paljon. Hah, aika ironista, etten osaa kunnolla tanssia vaikka tykkään siitä. Mutta harjoittelemalla oppii.
Viimeisenä asiana kuulumisistani voisin kertoa, että pääsin käymään psykologilla. 13. marraskuuta kävin hänellä ensimmäisen kerran ja nyt oon käynyt siellä kahdesti. Seuraavaksi meen parin viikon päästä. Oon tuhannesti kiitollinen mun kaverille, joka mulle sellaisen "töytäisyn" sinne antoi. En itse olisi varmaan uskaltanut tai viitsinyt mennä kertomaan tarvitsevani sellaisen apua. Mutta en kyllä kadu sinne menemistä, päinvastoin! Olen todella kiitollinen, sillä se auttaa! On todella helpottavaa, kun on joku ammattilainen kelle puhua. En toki vähättele ystäviäni, en todellakaan, mutta onhan se ammattipsykologi kuitenkin vähän eri asia. Heti näiden kahden kerran jälkeen olo on paljon parempi eikä ole ahdistanut niin paljoa, kun on saanut purkaa ajatuksiaan ja miettiä niitä tarkemmin. Olisimpa mennyt sinne jo yläasteella, niin yläasteajoista ei olisi varmaan tullut niin ankeita ja olisin selvinnyt asioista paljon paremmin. Yläasteella jouduin yksin kamppailemaan itseni ja kiusaamisen ja muiden hankaluuksien kanssa. Mutta ajassa ei voi mennä enää taaksepäin eikä niitä asioita muuttaa. Olen tyytyväinen nyt, kun sinne edes nyt pääsin.
Tässä oli tällainen postaus tällä kertaa. Hetkisen kuluttua tulee mielipidepostaus ja myös tarinablogiini ilmestyy pitkästä aikaa pari jatkotarinan alkua!
Aloitan tällä tavallisella kuulumispostauksella, ja myöhemmin tulee eräs mielipidepostaus ja joulupostaus ja kaikkea muuta sellaista.
Mun elämä on ollut kiireistä. On ollut konsertteja, on ollut koeviikko (joka menee tälläkin hetkellä), on ollut pitkiä koulupäiviä, suunnatonta väsymystä sekä sellaisia hetkiä, millon ei oo mikään vaan kiinnostanut. On ollut hetkiä, jolloin tuntuu, että pitäisi kirjoittaa blogia, mutta lopulta sitä ei enää edes muista. On ollut kiirettä ja vaikka sun mitä.
Mä en edes tiedä, mistä kertoisin teille. Halusin nkuitenkin tehdä postauksen, kun edellisestä on jo paljon aikaa.
Lukiossa menee hyvin. Kavereita en ole uusia saanut, mutta onneksi mulla menee hyvin näiden nykyistenkin kanssa. Niinhän sitä sanotaan, että laatu ei katso määrää, eikä määrä oo se tärkein vaan juurikin se laatu, ja välitänkin ystävistäni tosi paljon ja oon onnellinen, että he kaikki jaksavat mua katella ja kuunnella. :D
Aineiden suhteen menee ihan hyvin - toki ne historia ja matikka edelleen tökkii, mutta nehän ei tiettävästi koskaan oo mun lempiaineita olleetkaan. Tänään juuri oli englannin koe ja toivon sen menneen hyvin ja että numerosta tulisi edes 7. Tietysti toivoisin suurempaa, mutta 7 olisi ihan hyvä kun miettii, että edellisestä kurssista tuli kutonen...
Odotan innolla joululoman päättymistä. Täällä lukiossa missä opiskelen on viimeisenä koulupäivänä (18.12) illalla Puuroa yössä-niminen tapahtuma, jossa nimensä mukaisesti syömme puuroa, mutta se on vain alussa. Loppuilta menee erilaisissa kilpailurasteissa sekä muunlaisessa ohjelmassa, ja vasta keskiyön jälkeen pääsemme kotiin. Tänä vuonna on mun toinen puuroa yössä enkä malta odottaa sitä!
Vanhojen tanssien harjoitukset alkaa ensi viikolla. Mulla on pari (joka on tyttö) ja mekko. Sellainen turkoosin ja sinisen sävyinen. Näytän teille kuvia varmaan sitten vasta tilaisuuden jälkeen. Haluan pitää sen salaisuutena, heh heh! ;)
En ole mikään erityisen hyvä tanssija, mutta toivon tanssien sujuvan hyvin, koska tykkään tanssimisesta kuitenkin todella paljon. Hah, aika ironista, etten osaa kunnolla tanssia vaikka tykkään siitä. Mutta harjoittelemalla oppii.
Viimeisenä asiana kuulumisistani voisin kertoa, että pääsin käymään psykologilla. 13. marraskuuta kävin hänellä ensimmäisen kerran ja nyt oon käynyt siellä kahdesti. Seuraavaksi meen parin viikon päästä. Oon tuhannesti kiitollinen mun kaverille, joka mulle sellaisen "töytäisyn" sinne antoi. En itse olisi varmaan uskaltanut tai viitsinyt mennä kertomaan tarvitsevani sellaisen apua. Mutta en kyllä kadu sinne menemistä, päinvastoin! Olen todella kiitollinen, sillä se auttaa! On todella helpottavaa, kun on joku ammattilainen kelle puhua. En toki vähättele ystäviäni, en todellakaan, mutta onhan se ammattipsykologi kuitenkin vähän eri asia. Heti näiden kahden kerran jälkeen olo on paljon parempi eikä ole ahdistanut niin paljoa, kun on saanut purkaa ajatuksiaan ja miettiä niitä tarkemmin. Olisimpa mennyt sinne jo yläasteella, niin yläasteajoista ei olisi varmaan tullut niin ankeita ja olisin selvinnyt asioista paljon paremmin. Yläasteella jouduin yksin kamppailemaan itseni ja kiusaamisen ja muiden hankaluuksien kanssa. Mutta ajassa ei voi mennä enää taaksepäin eikä niitä asioita muuttaa. Olen tyytyväinen nyt, kun sinne edes nyt pääsin.
Tässä oli tällainen postaus tällä kertaa. Hetkisen kuluttua tulee mielipidepostaus ja myös tarinablogiini ilmestyy pitkästä aikaa pari jatkotarinan alkua!
torstai 27. elokuuta 2015
Kukaan ei tunne sinua paremmin kuin sinä itse
Innostuin sittenkin kokoamaan näitä faktoja tätä faktapostausta varten. Jos tämä postaus tulee jonakin toisena päivänä kuin torstaina, en ole keksinyt sataa samana päivänä. :D
1. Olen 17-vuotias
2. Olen syntynyt Tammikuun alussa vuonna 1998
3. Asun Etelä-Savossa
4. Käyn lukion toista luokkaa
5. Kuva minusta löytyy blogin ensimmäisten postauksien joukosta.
6. Olen todella musikaalinen ja rakastan musiikkia
7. Olen harrastanut kuoroa ja pianonsoittoa, ja laulua olen harrastanut 3 vuotta ja jatkan sitä tänä vuonna 8.9 lähtien.
8. Olen ollut koulukiusattu ala- sekä yläasteella, nyt lukiossa se on onneksi loppunut.
9. Kiusaamisen takia luottamusken ihmisiin horjahti aika rajusti, varsinkin kun 3 vuotta sitten menetin minulle tärkeän ystävän tekstarilla, jossa hän sanoi ettei häntä enää kiinnosta olla kanssani...
10. Kaikesta huolimatta tutustun ihmisiin todella helposti ja omistan hyvät sosiaaliset taidot
11. Olen myös todella ekstrovertti
12. Ja jottei elämä olisi pelkillä ruusunlehdillä tanssimista, ajattelen joskus masentavia ja ikäviä asioita (mutta masennusta minulla ei ole)
13. Lisäksi epäilen joskus ihmisiä, kuten esimerkiksi että kiinnostaako ketään oikeasti olla kanssani, olenko vain ärsyttävä mutta ystäväni eivät myönnä sitä jne.
14. Perheeseeni kuuluu vanhemmat sekä 2 isoveljeä.
15. Meillä oli vielä heinäkuussa kissa, mutta se lopetettiin 17.7.2015 sairauksien vuoksi.
16. Koulussa olen todella huono matikassa
17. Olen lahjakas kielissä sekä tietenkin musiikissa.
18. Rakastan kirjoittamista ja kirjoitankin paljon omia keksimiä tarinoita sekä runoja.
19. Ammattihaaveenani on toimittaja.
20. Haluaisin joskus edes yhden oman biologisen lapsen.
21. Olen käynyt Ruotsissa, Virossa, Kyproksella, Kanariansaarilla sekä Kreikassa.
22. Rakastan matkustelemista ja aion tulevaisuudessa matkustaa todella paljon.
23. Osaan puhua suomea, englantia, ruotsia ja ranskaa.
24. Näitä kieliä osaan vain muutamia sanoja: Viroa, espanjaa, italiaa, japania ja unkaria.
25. Laskin joskus haluavani oppia 20 eri kieltä :D
26. Kirjoittamisen lisäksi rakastan myös lukea paljon.
27. Olen läheisriippuvainen, sillä yksin ollessani minua alkaa vain ahdistaa...
28. Osaan silti antaa toiselle tilaa jos hän haluaa vaikka olla yksin.
29. Haluan auttaa ystäviäni ja kavereitani ja olla heille se, jolle voi puhua ja avautua mistä vaan ja johon voi tukeutua ja jolta voi pyytää apua.
30. Olen kuullut ystäväni sanovan minulle, että minun ansiostani hän selvisi elämän syvistä rotkoista
31. Minulla on paljon ystäviä ympäri Suomen ja minulla on heitä ikävä.
32. Olen todella herkkä syömään herkkuja - toisin sanoen jos jossain on herkkuja, niin olen melkein heti syömässä niitä...
33. Liikun joka päivä käymällä lenkillä, kesäisin uimassa ja talvisin luistelemassa.
34. Tykkään värikkäistä vaatteista, enkä voisi käyttää ikinä pelkästään mustia vaatteita.
35. Olen myös koruihminen, vaikkei minulla niitä usein kaulassa/sormissa/ranteessa olekaan. Näkisittepä korulaatikkoni ja korutelineeni!
36. En meikkaa.
37. En käytä huumeita, en polta tupakkaa enkä juo alkoholia. .
38. Joskus tulee laulettua suihkussa :D
39. Telkkarista seurailen uinti- sekä yleisurheilukisoja, ratsastuskisoja ja taitoluistelua.
40. Sitten näistä saippuasarjoista tai muista tv-sarjoista mainittakoon Salkkarit, Uusi päivä, Emmerdale, The voice of Finland, Idols ja muut semmoiset musiikkiohjelmat.
41. Olen katsonut ala-asteelta asti animea ja katson vieläkin.
42. Jos kuuntelen radiota, niin se on joko Suomipop tai Ylex
43. Olen instagramissa, twitterissä, facebookissa, skypessä, deviantartissa, kirjoittaja.fissä, finfanfunissa, ask.fm:ssä, demissä ja monissa muissa.
44. Katson youtubesta paljon eri vloggaajien tai pelaajien videoita.
45. Mietin, josko joskus perustaisi oman vlogin.
46. Rakastan näyttelemistä.
47. Olen näytellyt eräässä kerhossa puoli vuotta ja aion ilmoittautua nuortenteatteriin ensi vuonna.
48. Tykkään katsoa paljon elokuvia.
49. Ja kukapa ei voisi tykätä katsella vanhoja lastenohjelmia ja muumeja?
50. Olen harkinnut hiusten punaiseksi värjäämistä (ei mitään porkkananpunaista kuitenkaan)
51. Lempi aineitani on liikunta, musiikki, ranska ja psykologia sekä äidinkieli, eli en osaa todellakaan valita vain yhtä..
52. Lempiväri on turkoosi ja lila.
53. Lempiruokaa on vaikea sanoa! Ehkä tonnikalavuoka, äidin tekemä makkarakastike ja kananugetit vievät kuitenkin voiton.
54. Musiikkimakuni on niin laaja että menisi ikuisuus luetella kaikki suosikkibändit ja laulajat, joten sanotaampa sen olevan iskelmästä rockiin saakka.
55. Kuuntelen suomalaisen ja englantilaisen musiikin lisäksi ruotsalaista, unkarilaista, japanilaista, korealaista, espanjalaista ja monia muita.
56. Minulla on hieman absoluuttinen sävelkorva.
57. Hymyilen lähes aina.
58. Se ei kuitenkaan onnistu silloin kun pitäisi ottaa kuva siitä... :D
59. Tykkään olla ihmisten lähellä ja halata joskus ihmisiä. Olen kuitenkin oppinut myös kysymään, haluaako joku toinen että halaan häntä tai että häiritseekö häntä jos olen lähellä.
60. Luen paljon blogeja.
61. Tykkään tehdä ruokaa ja leipoa, mutta ei sitä joka päivä tule tehtyä.
62. En ole allerginen millekään.
63. Olen todella utelias ja kyselen paljon (joskus ehkä liikaakin heh)
64. En kovin hyvin osaa tanssia.
65. Juhlapyhistä tykkään eniten joulusta.
66. Tykkään juhlista ja siitä kun on paljon ihmisiä keille jutella.
67. Haluaisin joskus julkaista omia kirjoja.
68. Tykkään filosofiasta ja pohdiskelemisesta sekä mietiskelystä.
69. Joskus mietin asioita ja elämääni liikaa... Negatiivisella tavalla.
70. Kaikesta huolimatta olen optimisti, joka onnistuukin lähes aina paitsi niinä huonoina päivinä.
71. En ole koskaan ennen seurustellut.
72. Osaan kirjoittaa kynällä ainoastaan oman nimeni, muu kirjoitus on sitten enemmän tai vähemmän epäselvää/vinoa.
73. Olen oppinut tarkkailemaan ihmisten ääniä ja eleitä katseen sijaan, koska ihmisten katseita ja ilmeitä en näe. Eli jos minulle vaikka sanotaan "Minulle kuuluu hyvää" sarkastisesti, huomaan sen äänestä heti.
74. Tulevaisuudessa haluan asua kaupungissa, mutta en kuitenkaan missään Helsingin kokoisessa.
75. Käyn artistien ja bändien keikoilla melko paljon.
76. En ole allerginen millekään.
77. Olen oppinut joko ignooraamaan haukut ja negatiiviset kommentit, tai sitten en vain ota niistä itseeni (vaikka ne silti satuttavat sisältä), vastaan jotain samanlaista takaisin tai sitten servaan ihmisen (eli siis mykistän sen jollain ovelalla vastauksella kuten "Ahaa, no toi on sitten sun kantasi asiaan" yms) :D
78. Muistan silti ikuisesti sanat "Ei kukaan halua olla tommosen kanssa ku sä, kaikki ketkä on sun ystäviä vaan valehtelee". Tuo sanottiin minulle kaksi vuotta sitten enkä pysty sitä koskaan unohtamaan, vaikka luotankin kavereihini ja ystäviini parhaani mukaan. Silti joskus tulee mietittyä, olenko heille oikeasti tärkeä vai vaan ihan sama...
79. Olen melko ahkera opiskelija: teen tehtävät ja luen kokeisiin. En kuitenkaan ole hikke, mutta en ole koulussa muuten vaan istuva lörpöttelijäkään (ainakaan tunneilla hah).
80. En pidä valehtelusta enkä ikinä itse valehtele.
81. En ole uskovainen enkä usko Jumalaan tai taivaaseen.
82. Olen kuitenkin käynyt rippikoulun.
83. Osaan soittaa kitaraa, rumpuja, pianoa, panhuilua ja nokkahuilua. Huoneestani löytyy kaikki nuo paitsi omat rummut.
84. Nauran todella paljon ja olen tosi huumorintajuinen.
85. Välillä tulee naurettua ihan huvikseenkin ilman sen erikoisempaa syytä (joka voi vaikuttaa todella oudolta ulkopuolisen mielestä :D)
86. En tykkää liian avonaisista vaatteista (esim. minihame, hirveän isot kaula-aukot paidoissa yms)
87. Enkä tykkää myöskään pillifarkuista enkä täysin vartalonmyötäisistä vaatteista.
88. Uteliaisuuteni lisäksi olen tosi puhelias. Joskus jonkun täytyy oikeasti sanoa että "hei nyt on munkin vuoro sanoa jotain"! Oon tosi kova selittäjä ja pälättäjä.. :D Osaan kyllä kuunnella toisia, mutta silloin kun on mun vuoro puhua niin yleensä sitä puhetta tulee..
89. Vihaan sitä, että paikkakunnallani jutut leviää todella nopeasti. Ei ainoastaan omat juttuni, vaan yleensäkin. Aina jos joku saa tietää jonkun jutun, se leviää tosi nopeasti ja pian sen tietää puolet koko paikan asukkaista.. :D
90. Käytän silmälaseja.
91. Lempi vuodenajat on kesä ja talvi - molemmissa on jotain tosi ihanaa, mutta molemmissa on omat huonot puolensakin.
92. Yksi runoni on julkaistu lehdessä.
93. Rakastan lapsia ja halusin joskus lastenhoitajaksi ja aupairiksi, ja ehkä hieman vieläkin...
94. Aion hankkia joskus ehkä yhden tatuoinnin.
95. En
halua ikinä korvareikiä. Kaula- ja rannekorut sekä sormukset riittävät minulle.
96. Tykkään pelata ystävien kanssa simssiä xD
97. Onnennumeroni on 3.
98. Uskoin vielä joskus yliluonnolliseen ennen kuin rupesin kiinnostumaan tieteestä :D
99. Tykkään seurailla netistä pesäpalloa ja haluaisin pelata sitä itsekin, vaikka se on mun kohdalla lähes mahdotonta.
100. Opin laulujen sanoja todella nopeasti - kerran opin kahden laulun sanat kahden tunnin sisällä.
Siinä oli faktoja minusta, ja tämän kirjoittamiseen meni lähes tunti! Faktat on enemmän tai vähemmän epäloogisessa järjestyksessä, mutta kirjoitin niitä sitä mukaa kun ne mieleeni tulivat.
1. Olen 17-vuotias
2. Olen syntynyt Tammikuun alussa vuonna 1998
3. Asun Etelä-Savossa
4. Käyn lukion toista luokkaa
5. Kuva minusta löytyy blogin ensimmäisten postauksien joukosta.
6. Olen todella musikaalinen ja rakastan musiikkia
7. Olen harrastanut kuoroa ja pianonsoittoa, ja laulua olen harrastanut 3 vuotta ja jatkan sitä tänä vuonna 8.9 lähtien.
8. Olen ollut koulukiusattu ala- sekä yläasteella, nyt lukiossa se on onneksi loppunut.
9. Kiusaamisen takia luottamusken ihmisiin horjahti aika rajusti, varsinkin kun 3 vuotta sitten menetin minulle tärkeän ystävän tekstarilla, jossa hän sanoi ettei häntä enää kiinnosta olla kanssani...
10. Kaikesta huolimatta tutustun ihmisiin todella helposti ja omistan hyvät sosiaaliset taidot
11. Olen myös todella ekstrovertti
12. Ja jottei elämä olisi pelkillä ruusunlehdillä tanssimista, ajattelen joskus masentavia ja ikäviä asioita (mutta masennusta minulla ei ole)
13. Lisäksi epäilen joskus ihmisiä, kuten esimerkiksi että kiinnostaako ketään oikeasti olla kanssani, olenko vain ärsyttävä mutta ystäväni eivät myönnä sitä jne.
14. Perheeseeni kuuluu vanhemmat sekä 2 isoveljeä.
15. Meillä oli vielä heinäkuussa kissa, mutta se lopetettiin 17.7.2015 sairauksien vuoksi.
16. Koulussa olen todella huono matikassa
17. Olen lahjakas kielissä sekä tietenkin musiikissa.
18. Rakastan kirjoittamista ja kirjoitankin paljon omia keksimiä tarinoita sekä runoja.
19. Ammattihaaveenani on toimittaja.
20. Haluaisin joskus edes yhden oman biologisen lapsen.
21. Olen käynyt Ruotsissa, Virossa, Kyproksella, Kanariansaarilla sekä Kreikassa.
22. Rakastan matkustelemista ja aion tulevaisuudessa matkustaa todella paljon.
23. Osaan puhua suomea, englantia, ruotsia ja ranskaa.
24. Näitä kieliä osaan vain muutamia sanoja: Viroa, espanjaa, italiaa, japania ja unkaria.
25. Laskin joskus haluavani oppia 20 eri kieltä :D
26. Kirjoittamisen lisäksi rakastan myös lukea paljon.
27. Olen läheisriippuvainen, sillä yksin ollessani minua alkaa vain ahdistaa...
28. Osaan silti antaa toiselle tilaa jos hän haluaa vaikka olla yksin.
29. Haluan auttaa ystäviäni ja kavereitani ja olla heille se, jolle voi puhua ja avautua mistä vaan ja johon voi tukeutua ja jolta voi pyytää apua.
30. Olen kuullut ystäväni sanovan minulle, että minun ansiostani hän selvisi elämän syvistä rotkoista
31. Minulla on paljon ystäviä ympäri Suomen ja minulla on heitä ikävä.
32. Olen todella herkkä syömään herkkuja - toisin sanoen jos jossain on herkkuja, niin olen melkein heti syömässä niitä...
33. Liikun joka päivä käymällä lenkillä, kesäisin uimassa ja talvisin luistelemassa.
34. Tykkään värikkäistä vaatteista, enkä voisi käyttää ikinä pelkästään mustia vaatteita.
35. Olen myös koruihminen, vaikkei minulla niitä usein kaulassa/sormissa/ranteessa olekaan. Näkisittepä korulaatikkoni ja korutelineeni!
36. En meikkaa.
37. En käytä huumeita, en polta tupakkaa enkä juo alkoholia. .
38. Joskus tulee laulettua suihkussa :D
39. Telkkarista seurailen uinti- sekä yleisurheilukisoja, ratsastuskisoja ja taitoluistelua.
40. Sitten näistä saippuasarjoista tai muista tv-sarjoista mainittakoon Salkkarit, Uusi päivä, Emmerdale, The voice of Finland, Idols ja muut semmoiset musiikkiohjelmat.
41. Olen katsonut ala-asteelta asti animea ja katson vieläkin.
42. Jos kuuntelen radiota, niin se on joko Suomipop tai Ylex
43. Olen instagramissa, twitterissä, facebookissa, skypessä, deviantartissa, kirjoittaja.fissä, finfanfunissa, ask.fm:ssä, demissä ja monissa muissa.
44. Katson youtubesta paljon eri vloggaajien tai pelaajien videoita.
45. Mietin, josko joskus perustaisi oman vlogin.
46. Rakastan näyttelemistä.
47. Olen näytellyt eräässä kerhossa puoli vuotta ja aion ilmoittautua nuortenteatteriin ensi vuonna.
48. Tykkään katsoa paljon elokuvia.
49. Ja kukapa ei voisi tykätä katsella vanhoja lastenohjelmia ja muumeja?
50. Olen harkinnut hiusten punaiseksi värjäämistä (ei mitään porkkananpunaista kuitenkaan)
51. Lempi aineitani on liikunta, musiikki, ranska ja psykologia sekä äidinkieli, eli en osaa todellakaan valita vain yhtä..
52. Lempiväri on turkoosi ja lila.
53. Lempiruokaa on vaikea sanoa! Ehkä tonnikalavuoka, äidin tekemä makkarakastike ja kananugetit vievät kuitenkin voiton.
54. Musiikkimakuni on niin laaja että menisi ikuisuus luetella kaikki suosikkibändit ja laulajat, joten sanotaampa sen olevan iskelmästä rockiin saakka.
55. Kuuntelen suomalaisen ja englantilaisen musiikin lisäksi ruotsalaista, unkarilaista, japanilaista, korealaista, espanjalaista ja monia muita.
56. Minulla on hieman absoluuttinen sävelkorva.
57. Hymyilen lähes aina.
58. Se ei kuitenkaan onnistu silloin kun pitäisi ottaa kuva siitä... :D
59. Tykkään olla ihmisten lähellä ja halata joskus ihmisiä. Olen kuitenkin oppinut myös kysymään, haluaako joku toinen että halaan häntä tai että häiritseekö häntä jos olen lähellä.
60. Luen paljon blogeja.
61. Tykkään tehdä ruokaa ja leipoa, mutta ei sitä joka päivä tule tehtyä.
62. En ole allerginen millekään.
63. Olen todella utelias ja kyselen paljon (joskus ehkä liikaakin heh)
64. En kovin hyvin osaa tanssia.
65. Juhlapyhistä tykkään eniten joulusta.
66. Tykkään juhlista ja siitä kun on paljon ihmisiä keille jutella.
67. Haluaisin joskus julkaista omia kirjoja.
68. Tykkään filosofiasta ja pohdiskelemisesta sekä mietiskelystä.
69. Joskus mietin asioita ja elämääni liikaa... Negatiivisella tavalla.
70. Kaikesta huolimatta olen optimisti, joka onnistuukin lähes aina paitsi niinä huonoina päivinä.
71. En ole koskaan ennen seurustellut.
72. Osaan kirjoittaa kynällä ainoastaan oman nimeni, muu kirjoitus on sitten enemmän tai vähemmän epäselvää/vinoa.
73. Olen oppinut tarkkailemaan ihmisten ääniä ja eleitä katseen sijaan, koska ihmisten katseita ja ilmeitä en näe. Eli jos minulle vaikka sanotaan "Minulle kuuluu hyvää" sarkastisesti, huomaan sen äänestä heti.
74. Tulevaisuudessa haluan asua kaupungissa, mutta en kuitenkaan missään Helsingin kokoisessa.
75. Käyn artistien ja bändien keikoilla melko paljon.
76. En ole allerginen millekään.
77. Olen oppinut joko ignooraamaan haukut ja negatiiviset kommentit, tai sitten en vain ota niistä itseeni (vaikka ne silti satuttavat sisältä), vastaan jotain samanlaista takaisin tai sitten servaan ihmisen (eli siis mykistän sen jollain ovelalla vastauksella kuten "Ahaa, no toi on sitten sun kantasi asiaan" yms) :D
78. Muistan silti ikuisesti sanat "Ei kukaan halua olla tommosen kanssa ku sä, kaikki ketkä on sun ystäviä vaan valehtelee". Tuo sanottiin minulle kaksi vuotta sitten enkä pysty sitä koskaan unohtamaan, vaikka luotankin kavereihini ja ystäviini parhaani mukaan. Silti joskus tulee mietittyä, olenko heille oikeasti tärkeä vai vaan ihan sama...
79. Olen melko ahkera opiskelija: teen tehtävät ja luen kokeisiin. En kuitenkaan ole hikke, mutta en ole koulussa muuten vaan istuva lörpöttelijäkään (ainakaan tunneilla hah).
80. En pidä valehtelusta enkä ikinä itse valehtele.
81. En ole uskovainen enkä usko Jumalaan tai taivaaseen.
82. Olen kuitenkin käynyt rippikoulun.
83. Osaan soittaa kitaraa, rumpuja, pianoa, panhuilua ja nokkahuilua. Huoneestani löytyy kaikki nuo paitsi omat rummut.
84. Nauran todella paljon ja olen tosi huumorintajuinen.
85. Välillä tulee naurettua ihan huvikseenkin ilman sen erikoisempaa syytä (joka voi vaikuttaa todella oudolta ulkopuolisen mielestä :D)
86. En tykkää liian avonaisista vaatteista (esim. minihame, hirveän isot kaula-aukot paidoissa yms)
87. Enkä tykkää myöskään pillifarkuista enkä täysin vartalonmyötäisistä vaatteista.
88. Uteliaisuuteni lisäksi olen tosi puhelias. Joskus jonkun täytyy oikeasti sanoa että "hei nyt on munkin vuoro sanoa jotain"! Oon tosi kova selittäjä ja pälättäjä.. :D Osaan kyllä kuunnella toisia, mutta silloin kun on mun vuoro puhua niin yleensä sitä puhetta tulee..
89. Vihaan sitä, että paikkakunnallani jutut leviää todella nopeasti. Ei ainoastaan omat juttuni, vaan yleensäkin. Aina jos joku saa tietää jonkun jutun, se leviää tosi nopeasti ja pian sen tietää puolet koko paikan asukkaista.. :D
90. Käytän silmälaseja.
91. Lempi vuodenajat on kesä ja talvi - molemmissa on jotain tosi ihanaa, mutta molemmissa on omat huonot puolensakin.
92. Yksi runoni on julkaistu lehdessä.
93. Rakastan lapsia ja halusin joskus lastenhoitajaksi ja aupairiksi, ja ehkä hieman vieläkin...
94. Aion hankkia joskus ehkä yhden tatuoinnin.
95. En
halua ikinä korvareikiä. Kaula- ja rannekorut sekä sormukset riittävät minulle.
96. Tykkään pelata ystävien kanssa simssiä xD
97. Onnennumeroni on 3.
98. Uskoin vielä joskus yliluonnolliseen ennen kuin rupesin kiinnostumaan tieteestä :D
99. Tykkään seurailla netistä pesäpalloa ja haluaisin pelata sitä itsekin, vaikka se on mun kohdalla lähes mahdotonta.
100. Opin laulujen sanoja todella nopeasti - kerran opin kahden laulun sanat kahden tunnin sisällä.
Siinä oli faktoja minusta, ja tämän kirjoittamiseen meni lähes tunti! Faktat on enemmän tai vähemmän epäloogisessa järjestyksessä, mutta kirjoitin niitä sitä mukaa kun ne mieleeni tulivat.
lauantai 13. kesäkuuta 2015
Hän valvottuaan taittoi vielä viestin kirjeeseen
Moi. Pahoittelen, jos seuraavasta tekstistä tulee sekava. Olen vielä niin alussa blogin pitämisessä etten osaa kirjoittaa järkevää tekstiä! Haha, no kai tämä kelpaa, mutta siitä sekavuudesta olen kyllä 80% varma, mutta toivottavasti ymmärrätte tällaista blogin "aloittelijaa".
Kirjoittaminen. Sille olen siunannut tämän kokonaisen postauksen, ellen toistakin. Tai kolmatta. Kirjoittamisesta, siitä miten olen kehittynyt, siitä miten kirjoittaminen on joskus minua jopa auttanut, se miten kirjoittamiseen voi purkaa tunteitaan... Aihe on laaja, mutta otin silti riskin ja tahdoin kirjoittaa teille minusta kirjoittajana ja siitä, miten kaikki alkoi ja miten se kaikki on nyt.
No, kuten arvata saattaa, kirjoittamiseni alkoi ala-asteen kertomuksista. Meh, kieltämättä en ole niihin enää todellakaan tyytyväinen, mutta sen ikäisenä ne näyttivät minusta todella mahtavilta. Haaveilin jo ala-asteella kirjailijan urasta eikä se haave ole muuttunut miksikään (vaikkakin siihen rinnalle on tullut toimittaja, laulaja ja näyttelijä :D). Ala-asteella kirjoitin ensimmäisen tarinani neljännellä luokalla. Sen nimi oli niinkin luova kuin "Josefiina lähtee maailmalle" ja se kertoo siitä, kuinka Josefiina-kani lähtee kodistaan tutkimaan maailmaa. Suloinen idea ja toteutus, mutta se kirjallinen ja oikeinkirjoituksellinen puoli... *lukee "sadun" pyöritellen päätään*
Seuraavaksi sitten innostuin koulussa kirjoitettavien tarinoiden ja satujen lisäksi kirjoittamaan kotona omia tarinoita. Saatoin jo tuolloin kirjoittaa koko päivän, tai ainakin usean tunnin täysin keskittyneesti. Voitteko kuvitella, minulla on ne kaikki tarinat (joista 90% on vielä kesken koska olen ilmeisesti kyllästynyt niihin) tallella koneellani, sillä kirjoitin koneella kaiken jo ala-asteella. Enhän minä edes pystyisi kynällä mitään kirjoittamaan. No, tarinani olivat ihan hyviä ja äidinkielelliset virheet vähenivät vuosi vuodelta, mutta seuraava ongelma oli se, että ne minun niin "mahtavat tarinani" olivat kuin näytelmän käsikirjoituksia. Oikeasti, kirjoitin jokaisen vuorosanan jotakuinkin tällä tavalla: "Liisa: - Tuu syömään!"-tyyliin, eli todella käsikirjoitusmaisesti. Teksti oli tuon takia todella tönkköä, huudahdukset olivat jotakin tätä luokkaa: "aarkldajflksdhfjgkaskdflsd!" (lol oikeasti :D) ja kappalejaosta ei ollut joskus tietoakaan. Olenkin miettinyt, josko jotkin (tosin melko harvat) ala-asteen tarinani voisi kirjoittaa uudelleen sillä oikealla tavalla. Jättäisin toki käsikirjoitusmaiset versiot, mutta tekisin itseäni tällä hetkellä miellyttävät versiot niistä. En kyllä ole varma, sillä ala-asteen ideani eivät minua enää paljoa edes kiinnosta.
Yläasteella rupesin lukemaan paljon enemmän (mm. Harry Potterit useaan otteeseen, jotka olin kyllä jo ala-asteella kuunnellut äänikirjoina) ja kirjoittamaan. Luovuus syttyi omasta mielestäni parhaiten ehkä yläasteella, sillä kirjoitin todella paljon paremmin kun yläasteella opetettiin äidinkieltä todella hyvin ja perusteellisesti. Silloin aloin oikeasti kiinnostua enemmän fantasiasta, unista, taikuudesta, romantiikasta (<3) ja kaikesta sen sellaisesta, niimpä tarinalistani rikastui miljoonalla uudella erilaisella tarinalla monista eri genreistä. Kaikki niistä eivät ole vieläkään valmiita, mutta kirjoitan niitä kyllä silloin kun inspistä niihin tulee. Yritin yläasteen aikana myös osallistua NaNoWriMoon ainakin kahdesti, mutta molempina kertoina en ehtinyt (hitsin koulukiireet :/) tai yksinkertaisesti unohdin. Tänä vuonna aion tosin yrittää oikein todella ja aion pitää marraskuussa blogin lukijat ajan tasalla tarinan sanamäärästä. Jos ette tiedä mikä NaNoWriMo on, se on National novel's writing month ja tuolla hakusanalla varmasti löydätte netistä enemmän tietoa. Päätarkoituksena on kuitenkin kirjoittaa tarina, jossa on vähintään 50 000 sanaa.
Yläasteen ja lukion aikana innostuin myös kirjoittamaan paljon enemmän omia fanfictioneita joistakin sarjoista tai julkkiksista. Sarjoista pääaiheena minulla on Harry Potter, sillä olen suuri Potterhead! Tälläkin hetkellä minut voi löytää FinFanFunista (vaikkei minulla siellä vielä montaa tarinaa ole...) nimimerkillä SparklingAngel. Olen liittynyt myös kirjoittaja.fi-sivustolle, jonne voi lähettää omia novelleja tai runoja. Ja koska minulla on myös runosuoni ja minulta tulee hetkessä runoja kun sille päälle satun, tuo sivusto oli kuin minulle tehty. Olen siellä nimimerkillä Emerald, mutta minulla ei ole siellä vielä yhtikäs mitään.
Rakastan kirjoittamista. Kun kirjoitan, saatan unohtua moneksi minuutiksi tai jopa tunniksi vain kirjoittamaan ja unohdan kaiken muun varsinkin, jos kuuntelen jotain hyvää musiikkia taustalla. Jos minua harmittaa, kirjoitan surullista tekstiä. Jos olen erittäin onnellinen, kirjoitan jotain onnellista ja todella iloista ja valoisaa. Kirjoittamisella pystyn siis myös kontrolloimaan omia tunteitani!
Tulee minulle toki sellaisiakin hetkiä, jolloin tunnen itseni aivan surkeaksi ja mitättömäksi kirjoittajaksi. Tarinani ovat minusta täysin turhia ja tyhmiä, ideat todella huonoja ja kukaan ei tarinoitani tai runojani lue eivätkä ne kiinnosta ketään. Osittain tähän vaikuttaa ehkä myös ajoittain elämässä tapahtuvat ikävät asiat ja vastoinkäymiset, mutta on siihen aiheuttanut myös muiden kommentit. Se tunne, kun askissa tai jopa facebookissa ihmiset tulevat sanomaan siitä, etten saa kirjoittaa homoparituksia (homot ovat ihmisiä kuin mekin hei haloo, ja minulla on homoja ystäviä, minusta on törkeää että jotkut vihaavat homoja!) tai että tarinani ovat muuten vain huonoja ja että jollekulle on tullut paha olo tarinoitani lukiessa. Tarinani ovat olleet jonkun mielestä surkeita, jotkut ovat kehottaneet minua lopettamaan kirjoittamisen, koska ei niitä kukaan lukisi ja kaikki vain valehtelevat ja kehuvat jotta olisin onnellinen. Silti minä kirjoitan, vaikka joskus tuntuu siltä että teen sitä vain turhaan. Eihän kukaan minulta edes kysy voinko kirjoittaa heille tarinan, tai että milloin tulee uusi luku tarinaani. Ja ei, en pakota teitä nyt joka päivä sanomaan niin. Jos ette halua, niin ymmärränhän minä sen. Joskus vain tuntuu, että olen todella huono. Vertaan itseäni muihin kirjoittajiin, esimerkiksi hyvään ystävääni. Hän on todella loistava kirjoittaja, hänellä on ihanat ja mielenkiintoiset aiheet ja hän omistaa paljon kirjoittajaystäviä jotka myös kirjoittavat tarinoita. Häneltä pyydetään tarinoita lahjaksi tai muuten vain pyydetään häntä kirjoittamaan joku tietty tarina. Minulle tuota ei tehdä melkein koskaan. En minä ole hänen rinnallaan hyvä.
Tiedän, etten saisi verrata itseäni muihin. Jokainen on oma yksilö ja jokainen on hyvä omalla tavallaan. Mutta jos ihminen on kirjoittanut lähes yhtä kauan kuin minä mutta on silti paljon kehittyneempi, tulee väistämättäkin mieleen että onko itse minkään arvoinen.
Jotta tästä nyt ei tulisi mitään synkistelypostausta, niin laitan tämän postauksen loppuun runon teille! Runo on aika lyhyt, mutta pitäisikö runojen olla miljoonan rivin pituisia? Mielestäni ei.
Kirjoittaminen. Sille olen siunannut tämän kokonaisen postauksen, ellen toistakin. Tai kolmatta. Kirjoittamisesta, siitä miten olen kehittynyt, siitä miten kirjoittaminen on joskus minua jopa auttanut, se miten kirjoittamiseen voi purkaa tunteitaan... Aihe on laaja, mutta otin silti riskin ja tahdoin kirjoittaa teille minusta kirjoittajana ja siitä, miten kaikki alkoi ja miten se kaikki on nyt.
No, kuten arvata saattaa, kirjoittamiseni alkoi ala-asteen kertomuksista. Meh, kieltämättä en ole niihin enää todellakaan tyytyväinen, mutta sen ikäisenä ne näyttivät minusta todella mahtavilta. Haaveilin jo ala-asteella kirjailijan urasta eikä se haave ole muuttunut miksikään (vaikkakin siihen rinnalle on tullut toimittaja, laulaja ja näyttelijä :D). Ala-asteella kirjoitin ensimmäisen tarinani neljännellä luokalla. Sen nimi oli niinkin luova kuin "Josefiina lähtee maailmalle" ja se kertoo siitä, kuinka Josefiina-kani lähtee kodistaan tutkimaan maailmaa. Suloinen idea ja toteutus, mutta se kirjallinen ja oikeinkirjoituksellinen puoli... *lukee "sadun" pyöritellen päätään*
Seuraavaksi sitten innostuin koulussa kirjoitettavien tarinoiden ja satujen lisäksi kirjoittamaan kotona omia tarinoita. Saatoin jo tuolloin kirjoittaa koko päivän, tai ainakin usean tunnin täysin keskittyneesti. Voitteko kuvitella, minulla on ne kaikki tarinat (joista 90% on vielä kesken koska olen ilmeisesti kyllästynyt niihin) tallella koneellani, sillä kirjoitin koneella kaiken jo ala-asteella. Enhän minä edes pystyisi kynällä mitään kirjoittamaan. No, tarinani olivat ihan hyviä ja äidinkielelliset virheet vähenivät vuosi vuodelta, mutta seuraava ongelma oli se, että ne minun niin "mahtavat tarinani" olivat kuin näytelmän käsikirjoituksia. Oikeasti, kirjoitin jokaisen vuorosanan jotakuinkin tällä tavalla: "Liisa: - Tuu syömään!"-tyyliin, eli todella käsikirjoitusmaisesti. Teksti oli tuon takia todella tönkköä, huudahdukset olivat jotakin tätä luokkaa: "aarkldajflksdhfjgkaskdflsd!" (lol oikeasti :D) ja kappalejaosta ei ollut joskus tietoakaan. Olenkin miettinyt, josko jotkin (tosin melko harvat) ala-asteen tarinani voisi kirjoittaa uudelleen sillä oikealla tavalla. Jättäisin toki käsikirjoitusmaiset versiot, mutta tekisin itseäni tällä hetkellä miellyttävät versiot niistä. En kyllä ole varma, sillä ala-asteen ideani eivät minua enää paljoa edes kiinnosta.
Yläasteella rupesin lukemaan paljon enemmän (mm. Harry Potterit useaan otteeseen, jotka olin kyllä jo ala-asteella kuunnellut äänikirjoina) ja kirjoittamaan. Luovuus syttyi omasta mielestäni parhaiten ehkä yläasteella, sillä kirjoitin todella paljon paremmin kun yläasteella opetettiin äidinkieltä todella hyvin ja perusteellisesti. Silloin aloin oikeasti kiinnostua enemmän fantasiasta, unista, taikuudesta, romantiikasta (<3) ja kaikesta sen sellaisesta, niimpä tarinalistani rikastui miljoonalla uudella erilaisella tarinalla monista eri genreistä. Kaikki niistä eivät ole vieläkään valmiita, mutta kirjoitan niitä kyllä silloin kun inspistä niihin tulee. Yritin yläasteen aikana myös osallistua NaNoWriMoon ainakin kahdesti, mutta molempina kertoina en ehtinyt (hitsin koulukiireet :/) tai yksinkertaisesti unohdin. Tänä vuonna aion tosin yrittää oikein todella ja aion pitää marraskuussa blogin lukijat ajan tasalla tarinan sanamäärästä. Jos ette tiedä mikä NaNoWriMo on, se on National novel's writing month ja tuolla hakusanalla varmasti löydätte netistä enemmän tietoa. Päätarkoituksena on kuitenkin kirjoittaa tarina, jossa on vähintään 50 000 sanaa.
Yläasteen ja lukion aikana innostuin myös kirjoittamaan paljon enemmän omia fanfictioneita joistakin sarjoista tai julkkiksista. Sarjoista pääaiheena minulla on Harry Potter, sillä olen suuri Potterhead! Tälläkin hetkellä minut voi löytää FinFanFunista (vaikkei minulla siellä vielä montaa tarinaa ole...) nimimerkillä SparklingAngel. Olen liittynyt myös kirjoittaja.fi-sivustolle, jonne voi lähettää omia novelleja tai runoja. Ja koska minulla on myös runosuoni ja minulta tulee hetkessä runoja kun sille päälle satun, tuo sivusto oli kuin minulle tehty. Olen siellä nimimerkillä Emerald, mutta minulla ei ole siellä vielä yhtikäs mitään.
Rakastan kirjoittamista. Kun kirjoitan, saatan unohtua moneksi minuutiksi tai jopa tunniksi vain kirjoittamaan ja unohdan kaiken muun varsinkin, jos kuuntelen jotain hyvää musiikkia taustalla. Jos minua harmittaa, kirjoitan surullista tekstiä. Jos olen erittäin onnellinen, kirjoitan jotain onnellista ja todella iloista ja valoisaa. Kirjoittamisella pystyn siis myös kontrolloimaan omia tunteitani!
Tulee minulle toki sellaisiakin hetkiä, jolloin tunnen itseni aivan surkeaksi ja mitättömäksi kirjoittajaksi. Tarinani ovat minusta täysin turhia ja tyhmiä, ideat todella huonoja ja kukaan ei tarinoitani tai runojani lue eivätkä ne kiinnosta ketään. Osittain tähän vaikuttaa ehkä myös ajoittain elämässä tapahtuvat ikävät asiat ja vastoinkäymiset, mutta on siihen aiheuttanut myös muiden kommentit. Se tunne, kun askissa tai jopa facebookissa ihmiset tulevat sanomaan siitä, etten saa kirjoittaa homoparituksia (homot ovat ihmisiä kuin mekin hei haloo, ja minulla on homoja ystäviä, minusta on törkeää että jotkut vihaavat homoja!) tai että tarinani ovat muuten vain huonoja ja että jollekulle on tullut paha olo tarinoitani lukiessa. Tarinani ovat olleet jonkun mielestä surkeita, jotkut ovat kehottaneet minua lopettamaan kirjoittamisen, koska ei niitä kukaan lukisi ja kaikki vain valehtelevat ja kehuvat jotta olisin onnellinen. Silti minä kirjoitan, vaikka joskus tuntuu siltä että teen sitä vain turhaan. Eihän kukaan minulta edes kysy voinko kirjoittaa heille tarinan, tai että milloin tulee uusi luku tarinaani. Ja ei, en pakota teitä nyt joka päivä sanomaan niin. Jos ette halua, niin ymmärränhän minä sen. Joskus vain tuntuu, että olen todella huono. Vertaan itseäni muihin kirjoittajiin, esimerkiksi hyvään ystävääni. Hän on todella loistava kirjoittaja, hänellä on ihanat ja mielenkiintoiset aiheet ja hän omistaa paljon kirjoittajaystäviä jotka myös kirjoittavat tarinoita. Häneltä pyydetään tarinoita lahjaksi tai muuten vain pyydetään häntä kirjoittamaan joku tietty tarina. Minulle tuota ei tehdä melkein koskaan. En minä ole hänen rinnallaan hyvä.
Tiedän, etten saisi verrata itseäni muihin. Jokainen on oma yksilö ja jokainen on hyvä omalla tavallaan. Mutta jos ihminen on kirjoittanut lähes yhtä kauan kuin minä mutta on silti paljon kehittyneempi, tulee väistämättäkin mieleen että onko itse minkään arvoinen.
Jotta tästä nyt ei tulisi mitään synkistelypostausta, niin laitan tämän postauksen loppuun runon teille! Runo on aika lyhyt, mutta pitäisikö runojen olla miljoonan rivin pituisia? Mielestäni ei.
Siivet vapauteen
Mä tahdon siivet,
lentää niillä voisin.
Lentäisin mä kauas,
Dubaihin, Japaniin,
minne vain
kauas vapauteen,
maisemaan täysin uuteen.
Oisin silloin onnellinen,
poissa arjen murheet ois
ja huolet lähtis hetkeks pois.
perjantai 15. toukokuuta 2015
Mäkin voin olla hauras
Kun ystäväni pahoitti mieleni, jota en tässä sen tarkemmin ryhdy selittämään, ja kun sain huomata kuinka luokkalaiseni lukiossakin välttelevät minua "varokaa se tulee", "ei mennä tonne ku toi istuu tuolla" ja kun näin kommentin, jonka blogissani sain: "Hyi helvetti miten ruma sä olet. Oot varmaan joku EHA", niin alkoi taas mielessäni todellinen vitutuksen ja masennuksen myrsky. Ei, en ole "sairastanut" masennusta, mutta 3 vuotta taaksepäin olin toisinaan niin maassa, että uskoin ettei toivoa ole ja pelkäsin kouluun menemistä pahan koulukiusaamisen ja syrjimisen vuoksi.
En ole viillellyt en, mutta tänään olen ajatellut (valitettavasti) useampaan otteeseen, että entä jos kukaan ei välitä minusta ja kukaan ei kaipaa minua vaikka kuolisin. Olen jopa ajatellut jos pitäisi vain tappaa itseni. Samaa ajattelin tiistainakin.
En ole puhunut menneisyydestäni enkä ongelmista ystävieni kanssa kenellekään kuraattorille, vaikka eräs kaverini on sitä minulle jo pariin otteeseen suositellutkin. Olen vain sillä hetkellä ajatellut, että kyllä se tästä ohi menee ja kun sillä hetkellä kaikki oli hyvin, niin ajattelin etten tarvitse kuraattorin puheita ja ettei se kuitenkaan hyödyttäisi eikä pystyisi auttamaan. Nyt kuitenkin mietin sitä taas. Pitäisikö minun yrittää mennä jollekulle ammattiauttajalle? Uskon kyllä selviäväni tästä itse, sillä olen vahva. Mutta mäkin olen joskus heikko ja hauras.
Olen saanut helvetin monta kertaa kuulla rumuudestani, siitä että olen muka huora ja että kukaan ei halua olla "tällaisen ihmisen" kanssa kuin minä. Voi kuulkaa, olen saanut kuulla näitä ja monia muita vitun ilkeitä kommentteja jo ala-asteelta asti, silloinkin olin jo kuulemma sokea sika. Tällaiset satuttavat ja jättävät ikuiset arvet, jotka eivät välttämättä parane koskaan. Olen oppinut kestämään todella hyvin kaikenlaisia haukkuja ja jopa syrjintääkin. Mutta se on vain sen seuraus, kun sitä on tehty minulle jo niin monta vuotta, että olen joutunut tottumaan siihen. Ja vaikka olen vahva enkä anna toisten ihmisten vaikuttaa minuun enkä tee kuten muut minun haluavat tekevän, ja tahdon auttaa muita ongelmissa ja kuuntelen toisten ongelmia, silti kaikki ne pahat sanat ja ulkopuolelle jättämiset syövät minua sisältä. Luottamukseni ihmisiin murenee joskus palasiksi ja sitten joudun korjaamaan sen taas.
En vain ymmärrä, miksi minulle tehdään näin. Miksi olen niin huono ihminen muiden mielestä? Oletteko te sitten onnellisia, kun olen kuollut? Voin suoraan sanoa, että itken tätä kirjoittaessani.
Se, kun näen ystäväni olevan onnellisempi toisen kanssa, saa minut ajattelemaan paljon asioita. On totta, että kyseinen ystävä on tuntenut sen toisen kauemmin kuin minä, mutta olen silti pistänyt merkille tiettyjä asioita, jotka antavat minulle aihetta epäillä. Vaikka minun pitäisi luottaa ihmisiin enkä saisi epäillä, teen sitä silti. Tänäänkin rupesin kyseisen ystävän edessä itkemään, sillä ajatukseni ahdistivat mieltäni ja ne oli pakko tuoda ulos jotenkin - eli minulle luonnollisella tavalla: itkemisenä. Kyseinen ystäväni ei selitä minulle asioita, saattaa välillä vastata "en tiedä", "no ehkä mä en sitten tiedä mitään" tai "en mä halua" selittämättä kuitenkaan, miksei halua. Onko vika minussa? Vihaako hän minua eikä siksi tahdo kutsua minua luokseen tai tulla luokseni? Mutta kyllä, hänen toinen ystävänsä käy vallan mainiosti mutta en minä. Minua hän voi tapailla lukiolla tai jossain muualla, mutta kyläily ei tule kysymykseen...
Koulussa ryhmätyöt olivat aina ongelma. En tiedä, ovatko ne yhtä iso ongelma luokkalaisilleni kuin silloin, mutta ala-asteella ja yläasteella minua ei otettu ryhmään vapaaehtoisesti ja opettaja joutui aina "pakosti" laittamaan minut vain johonkin ryhmään. Tästä sitten seurasi mulkoiluja ja ilkkumisia "Häähää teillä on Annika". Ja tätäkin sitten tehtiin niin kauan, että ryhmätyöt ovat minulle nykyäänkin vaikeita, vaikka minun pitäisi olla avoin, sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut. Olenkin sitä, mutta ryhmätöissä en uskalla tuoda omaa mielipidettäni tai ehdotuksiani esille, sillä ehkä niitä ei kuitenkaan oteta vastaan. Ala- ja yläasteella minun mielipiteeni ja ehdotukseni ignoorattiin täysin, tai toisena ääripäänä minun piti tehdä kaikki hommat ja muut ryhmäläiset vain keskustelivat keskenään.
Kertomista olisi vaikka kuinka paljon enemmän. Ehkä vielä joskus kirjoitan lisää aiheesta. Minulta saa kysellä, minua saa tukea ja auttaa, mutta toivon ettette pidä minua täysin hulluna tai tyhmänä, jota monet muut ovat tehneet ala- ja yläasteella. Kaikki nämä, mitä olen kokenut, on vaikuttanut siihen millainen olen joskus sisältä. Voin olla vahva, mutta voin olla myös sisältä hauras. Antakaa minun olla sellainen kuin olen älkääkä tappako sitä itsetuntoa ja minää, jonka minä omistan. Se on rikottu minulta jo niin monta kertaa aiemmin, että uskon siihen menevän vielä paljon aikaa, ennen kuin olen täysin "ehjä" henkisesti. Mielenterveysongelmia en usko minulla olevan, mutta jos olette eri mieltä niin saatte olla.
Rakastakaa ihmisiä sellaisina kuin he ovat, älkääkä tuhotko heitä.
En ole viillellyt en, mutta tänään olen ajatellut (valitettavasti) useampaan otteeseen, että entä jos kukaan ei välitä minusta ja kukaan ei kaipaa minua vaikka kuolisin. Olen jopa ajatellut jos pitäisi vain tappaa itseni. Samaa ajattelin tiistainakin.
En ole puhunut menneisyydestäni enkä ongelmista ystävieni kanssa kenellekään kuraattorille, vaikka eräs kaverini on sitä minulle jo pariin otteeseen suositellutkin. Olen vain sillä hetkellä ajatellut, että kyllä se tästä ohi menee ja kun sillä hetkellä kaikki oli hyvin, niin ajattelin etten tarvitse kuraattorin puheita ja ettei se kuitenkaan hyödyttäisi eikä pystyisi auttamaan. Nyt kuitenkin mietin sitä taas. Pitäisikö minun yrittää mennä jollekulle ammattiauttajalle? Uskon kyllä selviäväni tästä itse, sillä olen vahva. Mutta mäkin olen joskus heikko ja hauras.
Olen saanut helvetin monta kertaa kuulla rumuudestani, siitä että olen muka huora ja että kukaan ei halua olla "tällaisen ihmisen" kanssa kuin minä. Voi kuulkaa, olen saanut kuulla näitä ja monia muita vitun ilkeitä kommentteja jo ala-asteelta asti, silloinkin olin jo kuulemma sokea sika. Tällaiset satuttavat ja jättävät ikuiset arvet, jotka eivät välttämättä parane koskaan. Olen oppinut kestämään todella hyvin kaikenlaisia haukkuja ja jopa syrjintääkin. Mutta se on vain sen seuraus, kun sitä on tehty minulle jo niin monta vuotta, että olen joutunut tottumaan siihen. Ja vaikka olen vahva enkä anna toisten ihmisten vaikuttaa minuun enkä tee kuten muut minun haluavat tekevän, ja tahdon auttaa muita ongelmissa ja kuuntelen toisten ongelmia, silti kaikki ne pahat sanat ja ulkopuolelle jättämiset syövät minua sisältä. Luottamukseni ihmisiin murenee joskus palasiksi ja sitten joudun korjaamaan sen taas.
En vain ymmärrä, miksi minulle tehdään näin. Miksi olen niin huono ihminen muiden mielestä? Oletteko te sitten onnellisia, kun olen kuollut? Voin suoraan sanoa, että itken tätä kirjoittaessani.
Se, kun näen ystäväni olevan onnellisempi toisen kanssa, saa minut ajattelemaan paljon asioita. On totta, että kyseinen ystävä on tuntenut sen toisen kauemmin kuin minä, mutta olen silti pistänyt merkille tiettyjä asioita, jotka antavat minulle aihetta epäillä. Vaikka minun pitäisi luottaa ihmisiin enkä saisi epäillä, teen sitä silti. Tänäänkin rupesin kyseisen ystävän edessä itkemään, sillä ajatukseni ahdistivat mieltäni ja ne oli pakko tuoda ulos jotenkin - eli minulle luonnollisella tavalla: itkemisenä. Kyseinen ystäväni ei selitä minulle asioita, saattaa välillä vastata "en tiedä", "no ehkä mä en sitten tiedä mitään" tai "en mä halua" selittämättä kuitenkaan, miksei halua. Onko vika minussa? Vihaako hän minua eikä siksi tahdo kutsua minua luokseen tai tulla luokseni? Mutta kyllä, hänen toinen ystävänsä käy vallan mainiosti mutta en minä. Minua hän voi tapailla lukiolla tai jossain muualla, mutta kyläily ei tule kysymykseen...
Koulussa ryhmätyöt olivat aina ongelma. En tiedä, ovatko ne yhtä iso ongelma luokkalaisilleni kuin silloin, mutta ala-asteella ja yläasteella minua ei otettu ryhmään vapaaehtoisesti ja opettaja joutui aina "pakosti" laittamaan minut vain johonkin ryhmään. Tästä sitten seurasi mulkoiluja ja ilkkumisia "Häähää teillä on Annika". Ja tätäkin sitten tehtiin niin kauan, että ryhmätyöt ovat minulle nykyäänkin vaikeita, vaikka minun pitäisi olla avoin, sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut. Olenkin sitä, mutta ryhmätöissä en uskalla tuoda omaa mielipidettäni tai ehdotuksiani esille, sillä ehkä niitä ei kuitenkaan oteta vastaan. Ala- ja yläasteella minun mielipiteeni ja ehdotukseni ignoorattiin täysin, tai toisena ääripäänä minun piti tehdä kaikki hommat ja muut ryhmäläiset vain keskustelivat keskenään.
Kertomista olisi vaikka kuinka paljon enemmän. Ehkä vielä joskus kirjoitan lisää aiheesta. Minulta saa kysellä, minua saa tukea ja auttaa, mutta toivon ettette pidä minua täysin hulluna tai tyhmänä, jota monet muut ovat tehneet ala- ja yläasteella. Kaikki nämä, mitä olen kokenut, on vaikuttanut siihen millainen olen joskus sisältä. Voin olla vahva, mutta voin olla myös sisältä hauras. Antakaa minun olla sellainen kuin olen älkääkä tappako sitä itsetuntoa ja minää, jonka minä omistan. Se on rikottu minulta jo niin monta kertaa aiemmin, että uskon siihen menevän vielä paljon aikaa, ennen kuin olen täysin "ehjä" henkisesti. Mielenterveysongelmia en usko minulla olevan, mutta jos olette eri mieltä niin saatte olla.
Rakastakaa ihmisiä sellaisina kuin he ovat, älkääkä tuhotko heitä.
maanantai 13. huhtikuuta 2015
Kuva minusta
Moi!
Tästä postauksesta tulee lyhyt - mutta kyllä minä lisää postauksia varmaan tänään laittelen. Päätin nyt kuitenkin laittaa tänään otetun kuvan itsestäni niin saatte nähdä miltä minä näytän :D
Siinähän minä kaikessa ihanuudessani. Tuo oranssi huppari on ostettu viime viikonloppuna, pahoitteluni etten muista mistä kaupasta xD
No, eipä minulla sitten muuta. Näkyillään taas (luultavasti tänään illemmalla)!
Tästä postauksesta tulee lyhyt - mutta kyllä minä lisää postauksia varmaan tänään laittelen. Päätin nyt kuitenkin laittaa tänään otetun kuvan itsestäni niin saatte nähdä miltä minä näytän :D
No, eipä minulla sitten muuta. Näkyillään taas (luultavasti tänään illemmalla)!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
