Sivut

torstai 23. huhtikuuta 2015

Se hitaasti myrkkynsä juottaa

Seuraava teksti tulee olemaan mielipidekirjoitus, joten jos jostain syystä et halua kuulla toisten ihmisten mielipiteitä, voit poistua.

Tupakka. Mitä sulle tulee mieleen sanasta tupakka? Itselleni tulee terveyden pilaaminen, esittäminen, ehkä huomion kerjääminen sekä inhottava haju. Tupakka kaiken kaikkiaan pitäisi poistaa täysin - eihän siitä ole mitään hyötyä! Ainakaan minun mielestäni...
Valitettavan monet nuoret sortuvat jo todella liian nuorina, jo yläasteen alussa, kokeilemaan polttamista. Vaan joillain -mielestäni valitettavan monella- se ei jää pelkäksi kokeiluksi vaan he jatkavat polttamista. Mutta kysynkin nyt teiltä, miksi? Te, jotka poltatte, miksi teette niin? Tupakalla pilaatte vain oman terveytenne. Minusta on myös todella epämieluisaa istua sellaisen henkilön vieressä, joka on juuri polttanut ja haisee aivan kamalalta. En ymmärrä, mikä siinä on olevinaan niin "hyvää", että sitä pitää jatkaa.
Yläasteella monelle tulee ryhmäpainetta siitä, kun "kaveritkin kokeilee niin sitten minäkin". Tietyissä tilanteissa pitää ajatella järkevästi; mieluumminko sinä pilaisit terveytesi kuin sanoisit sen yhden pienen sanan "ei"? Itse sanoisin tupakalle välittömästi ei. Se ei tee sinusta mitenkään huonompaa ihmistä, jos et tee samoin kuin jotkut muut tekevät. Et ole sen huonompi ihminen kuin muutkaan, jos olet järkevä ja jätät polttamatta.
No, jos nyt otetaan esimerkiksi tähän tilanne, jossa joku oppilas on aloittanut tupakanpolton kahdeksannella luokalla. Hän ehkä haluaa esittää coolia - luulen sen olevan se suurin syy sille, miksi ihmiset aloittavat nuorena polttamisen. Jotta he saisivat jotenkin muka paremman ja "coolimman" tyypin maineen tekemällä jotain typerää. Vaan seuraukset voivat olla kamalat; tupakanpolton takia ihmisen keuhkoihin kehittyy tervaa, ja voi saada myös syövän! Ja kun otetaan vielä lukuun kuinka pahaksi syöpä voi mennä... Siihen voi kuolla. Periaatteessa tupakanpolttajat siis altistavat itsensä lähemmäs kuolemaa, sillä tupakanpoltto huonontaa reilusti terveyttä, ja laskee myös elinikää.
Lopuksi otan puheeksi tupakanpolton lopettamisen. Siihen tarvitaan paljon tahdonvoimaa ja jos ihminen oikeasti haluaa päästä tupakasta irti, hän myös pääsee siitä irti. Ja kun ajattelee järkevästi, oman itsensä, muiden ja terveyden parasta, on tupakanpolton lopettaminen hyvä ja välttämätön asia. On totta, että pitkän polttamisen jälkeen nikotiinista jää riippuvaiseksi, mutta tahdonvoiman ja esimerkiksi nikotiinipurkan ja toisten tuen avulla se on aivan mahdollista.
Sanon siis kaikkia tupakanpolttoa harkitseville - älkää tehkö sitä. Teette vain palveluksen itsellenne ja muille, kun jätätte polttamatta. Jos jotkut kavereistanne yrittävät pakottaa, sanokaa rohkeasti ei. Se kannattaa.
Ja polttaville: kehotan teitä oikeasti lopettamaan. Miettikää järkevästi ja tehkää työtä sen eteen, että pääsette irti siitä. Loppupeleissä olette vain kiitollisia itsellenne, kun olette lopettaneet sen.
En polta, enkä ole koskaan polttanut, olen vain käyttänyt omia aivojani, hyödyntänyt ja tulkinnut mitä muut ovat minulle sanoneet ja mitä olen nähnyt ja kuullut. Tämä teksti on täynnä siis vain silkkaa faktaa, ei minun omaa keksimääni palturia.

2 kommenttia:

  1. Tupakan poltto ei todellakaan ole järkevää! Samaa mieltä olen ja hyvä mielipidepostaus! Pitäisi varmaan itsekkin kokeilla jokin tämän tyyppinen kirjoittaa, kun aihe löytyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei olekaan! Ja kiitos :) Kirjoita vaan, mä oon todella mielipiderikas, mulla on siis omat vahvat mielipiteet monestakin asiasta niin tällasia mielipidepostauksia saattaa välillä tulla kun aiheita tulee. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...