Sivut

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Markkinoilla

Hei! Nyt olen poikennut näköjään tavastani kirjoittaa vähintään kerran viikossa, mutta en ole vain saanut kuvia/keksinyt aihetta, eniten ehkä tuo jälkimmäinen.
Tänään oli täällä päin markkinat, joilla on joka vuosi pakko käydä ihan vaikka vain kiertelemässä. Ja vaikka nyt en saanutkaan paljoa mukaan, tuli sieltä 3 markkinarinkeliä (jotka olen syönyt jo xD) ja karkkeja mukaan. Äitini oli sitten ostanut minulle ihanan mekon ja ruususormuksen, kun en itse ollut niitä löytänyt! Jos olisin itse löytänyt, olisin varmasti ostanut.
Kuljin bestikseni Annin sekä välillä parin muun ystäväni kanssa. Toinen heistä tosin oli välillä jäätelökioskilla töissä, mutta tuli hänen kanssa silti aikaa vietettyä. Kävin myös ostamassa häneltä jäätelöä, tietysti!
Markkinoilla on aina aivan hirveästi porukkaa, ainakin alussa. Loppua kohden se väki sitten väheni, mutta esim. Frestossa (/Scan Burgerissa) ja torilla oli molemmissa varmasti paljon ihmisiä, ja niin oli myös jäätelökioskilla. Kyllähän tuommoiset markkinat ovat myyjille varmasti tuottoisia, kun ostajia tulee niin paljon ottaen huomioon, että paikkakunnallani on todella paljon mökkejä ja mökkeilijöitä.
Markkinoilla on myös todella mukavaa, kun tapaa ihmisiä ja voi viettää ystävien kanssa aikaa. Ja minullahan niitä oli tavallisen yhden sijasta tänä vuonna 3! Haha, kuulostaa ehkä hassulta, mutta se oli minulle joskus todella harvinaista että mukana oli muitakin kuin bestikseni.
Kuvia minulla ei valitettavasti nyt(kään) ole. Markkinoista ei olisi muutenkaan oikein ollut hyvä kuvia ottaa kun oli niin paljon ihmisiä ympärillä. Joten saatte tyytyä taas pelkkään tekstiin, mutta tuskin se teitä haittaa. Voin jossain vaiheessa ottaa siitä mekosta ja sormuksesta kuvat teille ja laittaa tänne.
Heippa ja hyvää yötä kaikille! Niin, ja tälleen myöhässä: Hyvää juhannusta!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi mukavalta ja ihanaa, että sinulla oli tänä vuonna monta kaveria mukana! Mekin käytiin ostoksilla sunnuntaina, ja ostin vihon, ruusumukin, kirjekuoria sekä kukkia! <3

    VastaaPoista
  2. Markkinoilla on kivaa! :3 Ihanaa, kun saat olla kavereittesi kanssa :) Minä täällä kyhjötän mökillä kirjakasojen keskellä ilman ainuttakaan kaveria... vaikka kyllähän mä juttelen niiden kanssa päivittäin :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...