torstai 27. elokuuta 2015

Kukaan ei tunne sinua paremmin kuin sinä itse

Innostuin sittenkin kokoamaan näitä faktoja tätä faktapostausta varten. Jos tämä postaus tulee jonakin toisena päivänä kuin torstaina, en ole keksinyt sataa samana päivänä. :D
1. Olen 17-vuotias
2. Olen syntynyt Tammikuun alussa vuonna 1998
3. Asun Etelä-Savossa
4. Käyn lukion toista luokkaa
5. Kuva minusta löytyy blogin ensimmäisten postauksien joukosta.
6. Olen todella musikaalinen ja rakastan musiikkia
7. Olen harrastanut kuoroa ja pianonsoittoa, ja laulua olen harrastanut 3 vuotta ja jatkan sitä tänä vuonna 8.9 lähtien.
8. Olen ollut koulukiusattu ala- sekä yläasteella, nyt lukiossa se on onneksi loppunut.
9. Kiusaamisen takia luottamusken ihmisiin horjahti aika rajusti, varsinkin kun 3 vuotta sitten menetin minulle tärkeän ystävän tekstarilla, jossa hän sanoi ettei häntä enää kiinnosta olla kanssani...
10. Kaikesta huolimatta tutustun ihmisiin todella helposti ja omistan hyvät sosiaaliset taidot
11. Olen myös todella ekstrovertti
12. Ja jottei elämä olisi pelkillä ruusunlehdillä tanssimista, ajattelen joskus masentavia ja ikäviä asioita (mutta masennusta minulla ei ole)
13. Lisäksi epäilen joskus ihmisiä, kuten esimerkiksi että kiinnostaako ketään oikeasti olla kanssani, olenko vain ärsyttävä mutta ystäväni eivät myönnä sitä jne.
14. Perheeseeni kuuluu vanhemmat sekä 2 isoveljeä.
15. Meillä oli vielä heinäkuussa kissa, mutta se lopetettiin 17.7.2015 sairauksien vuoksi.
16. Koulussa olen todella huono matikassa
17. Olen lahjakas kielissä sekä tietenkin musiikissa.
18. Rakastan kirjoittamista ja kirjoitankin paljon omia keksimiä tarinoita sekä runoja.
19. Ammattihaaveenani on toimittaja.
 20. Haluaisin joskus edes yhden oman biologisen lapsen.
21. Olen käynyt Ruotsissa, Virossa, Kyproksella, Kanariansaarilla sekä Kreikassa.
22. Rakastan matkustelemista ja aion tulevaisuudessa matkustaa todella paljon.
23. Osaan puhua suomea, englantia, ruotsia ja ranskaa.
24. Näitä kieliä osaan vain muutamia sanoja: Viroa, espanjaa, italiaa, japania ja unkaria.
25. Laskin joskus haluavani oppia 20 eri kieltä :D
26. Kirjoittamisen lisäksi rakastan myös lukea paljon.
27. Olen läheisriippuvainen, sillä yksin ollessani minua alkaa vain ahdistaa...
28. Osaan silti antaa toiselle tilaa jos hän haluaa vaikka olla yksin.
29. Haluan auttaa ystäviäni ja kavereitani ja olla heille se, jolle voi puhua ja avautua mistä vaan ja johon voi tukeutua ja jolta voi pyytää apua.
30. Olen kuullut ystäväni sanovan minulle, että minun ansiostani hän selvisi elämän syvistä rotkoista
31. Minulla on paljon ystäviä ympäri Suomen ja minulla on heitä ikävä.
32. Olen todella herkkä syömään herkkuja - toisin sanoen jos jossain on herkkuja, niin olen melkein heti syömässä niitä...
33. Liikun joka päivä käymällä lenkillä, kesäisin uimassa ja talvisin luistelemassa.
34. Tykkään värikkäistä vaatteista, enkä voisi käyttää ikinä pelkästään mustia vaatteita.
35. Olen myös koruihminen, vaikkei minulla niitä usein kaulassa/sormissa/ranteessa olekaan. Näkisittepä korulaatikkoni ja korutelineeni!
36. En meikkaa.
37. En käytä huumeita, en polta tupakkaa enkä juo alkoholia. .
38. Joskus tulee laulettua suihkussa :D
39. Telkkarista seurailen uinti- sekä yleisurheilukisoja, ratsastuskisoja ja taitoluistelua.
40. Sitten näistä saippuasarjoista tai muista tv-sarjoista mainittakoon Salkkarit, Uusi päivä, Emmerdale, The voice of Finland, Idols ja muut semmoiset musiikkiohjelmat.
41. Olen katsonut ala-asteelta asti animea ja katson vieläkin.
42. Jos kuuntelen radiota, niin se on joko Suomipop tai Ylex
43. Olen instagramissa, twitterissä, facebookissa, skypessä, deviantartissa, kirjoittaja.fissä, finfanfunissa, ask.fm:ssä, demissä ja monissa muissa.
44. Katson youtubesta paljon eri vloggaajien tai pelaajien videoita.
45. Mietin, josko joskus perustaisi oman vlogin.
46. Rakastan näyttelemistä.
47. Olen näytellyt eräässä kerhossa puoli vuotta ja aion ilmoittautua nuortenteatteriin ensi vuonna.
48. Tykkään katsoa paljon elokuvia.
49. Ja kukapa ei voisi tykätä katsella vanhoja lastenohjelmia ja muumeja?
50. Olen harkinnut hiusten punaiseksi värjäämistä (ei mitään porkkananpunaista kuitenkaan)
51. Lempi aineitani on liikunta, musiikki, ranska ja psykologia sekä äidinkieli, eli en osaa todellakaan valita vain yhtä..
52. Lempiväri on turkoosi ja lila.
53. Lempiruokaa on vaikea sanoa! Ehkä tonnikalavuoka, äidin tekemä makkarakastike ja kananugetit vievät kuitenkin voiton.
54. Musiikkimakuni on niin laaja että menisi ikuisuus luetella kaikki suosikkibändit ja laulajat, joten sanotaampa sen olevan iskelmästä rockiin saakka.
55. Kuuntelen suomalaisen ja englantilaisen musiikin lisäksi ruotsalaista, unkarilaista, japanilaista, korealaista, espanjalaista ja monia muita.
56. Minulla on hieman absoluuttinen sävelkorva.
57. Hymyilen lähes aina.
58. Se ei kuitenkaan onnistu silloin kun pitäisi ottaa kuva siitä... :D
59. Tykkään olla ihmisten lähellä ja halata joskus ihmisiä. Olen kuitenkin oppinut myös kysymään, haluaako joku toinen että halaan häntä tai että häiritseekö häntä jos olen lähellä.
60. Luen paljon blogeja.
61. Tykkään tehdä ruokaa ja leipoa, mutta ei sitä joka päivä tule tehtyä.
62. En ole allerginen millekään.
63. Olen todella utelias ja kyselen paljon (joskus ehkä liikaakin heh)
64. En kovin hyvin osaa tanssia.
65. Juhlapyhistä tykkään eniten joulusta.
66. Tykkään juhlista ja siitä kun on paljon ihmisiä keille jutella.
67. Haluaisin joskus julkaista omia kirjoja.
68. Tykkään filosofiasta ja pohdiskelemisesta sekä mietiskelystä.
69. Joskus mietin asioita ja elämääni liikaa... Negatiivisella tavalla.
70. Kaikesta huolimatta olen optimisti, joka onnistuukin lähes aina paitsi niinä huonoina päivinä.
71. En ole koskaan ennen seurustellut.
72. Osaan kirjoittaa kynällä ainoastaan oman nimeni, muu kirjoitus on sitten enemmän tai vähemmän epäselvää/vinoa.
73. Olen oppinut tarkkailemaan ihmisten ääniä ja eleitä katseen sijaan, koska ihmisten katseita ja ilmeitä en näe. Eli jos minulle vaikka sanotaan "Minulle kuuluu hyvää" sarkastisesti, huomaan sen äänestä heti.
74. Tulevaisuudessa haluan asua kaupungissa, mutta en kuitenkaan missään Helsingin kokoisessa.
75. Käyn artistien ja bändien keikoilla melko paljon.
76. En ole allerginen millekään.
77. Olen oppinut joko ignooraamaan haukut ja negatiiviset kommentit, tai sitten en vain ota niistä itseeni (vaikka ne silti satuttavat sisältä), vastaan jotain samanlaista takaisin tai sitten servaan ihmisen (eli siis mykistän sen jollain ovelalla vastauksella kuten "Ahaa, no toi on sitten sun kantasi asiaan" yms) :D
78. Muistan silti ikuisesti sanat "Ei kukaan halua olla tommosen kanssa ku sä, kaikki ketkä on sun ystäviä vaan valehtelee". Tuo sanottiin minulle kaksi vuotta sitten enkä pysty sitä koskaan unohtamaan, vaikka luotankin kavereihini ja ystäviini parhaani mukaan. Silti joskus tulee mietittyä, olenko heille oikeasti tärkeä vai vaan ihan sama...
79. Olen melko ahkera opiskelija: teen tehtävät ja luen kokeisiin. En kuitenkaan ole hikke, mutta en ole koulussa muuten vaan istuva lörpöttelijäkään (ainakaan tunneilla hah).
80. En pidä valehtelusta enkä ikinä itse valehtele.
81. En ole uskovainen enkä usko Jumalaan tai taivaaseen.
82. Olen kuitenkin käynyt rippikoulun.
83. Osaan soittaa kitaraa, rumpuja, pianoa, panhuilua ja nokkahuilua. Huoneestani löytyy kaikki nuo paitsi omat rummut.
84. Nauran todella paljon ja olen tosi huumorintajuinen.
85. Välillä tulee naurettua ihan huvikseenkin ilman sen erikoisempaa syytä (joka voi vaikuttaa todella oudolta ulkopuolisen mielestä :D)
86. En tykkää liian avonaisista vaatteista (esim. minihame, hirveän isot kaula-aukot paidoissa yms)
87. Enkä tykkää myöskään pillifarkuista enkä täysin vartalonmyötäisistä vaatteista.
88. Uteliaisuuteni lisäksi olen tosi puhelias. Joskus jonkun täytyy oikeasti sanoa että "hei nyt on munkin vuoro sanoa jotain"! Oon tosi kova selittäjä ja pälättäjä.. :D Osaan kyllä kuunnella toisia, mutta silloin kun on mun vuoro puhua niin yleensä sitä puhetta tulee..
89. Vihaan sitä, että paikkakunnallani jutut leviää todella nopeasti. Ei ainoastaan omat juttuni, vaan yleensäkin. Aina jos joku saa tietää jonkun jutun, se leviää tosi nopeasti ja pian sen tietää puolet koko paikan asukkaista.. :D
90. Käytän silmälaseja.
91. Lempi vuodenajat on kesä ja talvi - molemmissa on jotain tosi ihanaa, mutta molemmissa on omat huonot puolensakin.
92. Yksi runoni on julkaistu lehdessä.
93. Rakastan lapsia ja halusin joskus lastenhoitajaksi ja aupairiksi, ja ehkä hieman vieläkin...
94. Aion hankkia joskus ehkä yhden tatuoinnin.
95. En
halua ikinä korvareikiä. Kaula- ja rannekorut sekä sormukset riittävät minulle.
96. Tykkään pelata ystävien kanssa simssiä xD
97. Onnennumeroni on 3.
98. Uskoin vielä joskus yliluonnolliseen ennen kuin rupesin kiinnostumaan tieteestä :D
99. Tykkään seurailla netistä pesäpalloa ja haluaisin pelata sitä itsekin, vaikka se on mun kohdalla lähes mahdotonta.
100. Opin laulujen sanoja todella nopeasti - kerran opin kahden laulun sanat kahden tunnin sisällä.

Siinä oli faktoja minusta, ja tämän kirjoittamiseen meni lähes tunti! Faktat on enemmän tai vähemmän epäloogisessa järjestyksessä, mutta kirjoitin niitä sitä mukaa kun ne mieleeni tulivat.

6 kommenttia:

  1. Meillä tuntuu olevan tosi paljon yhteistä! Allekirjoittaisin ainakin näyttelemis-, koulu-, vaatemaku-, kirjojen julkaisu-, joulu-, nauru- ja Suomipop-kohdat :D Täytyy katsoa jos jaksaisi tällaisen joskus itsekin raapustaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mukavaa, jos on paljon yhteistä! Meistä tulis varmaan tosi hyvät ystävät, ja niitähän me varmaan jo ollaankin :) Tee vaan ihmeessä jos jaksat! (:

      Poista
  2. Haluun kysyy sulta yhen kysymyksen liittyen vähän näihi faktoihin: mitä näytteleminen sun mielest on? Ite parhaillaan opiskelen näyttelemistä. : ) Toivottavast vastaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tää on mielenkiintoinen kysymys, ja vastaan mielelläni siihen! Näyttelemistä on mun mielestä ääninäytteleminen (eli esimerkiksi joissain piirrossarjoissa äänitetään ne "äänet" jotka joku toinen näyttelee) ja sitten tietysti se konkreettinen näyttely erilaisissa näytelmissä, musikaaleissa ja teattereissa.

      Poista
  3. Mä en pääse askiin kysymään sulta, ni aattelin kysyy sulta täällä. :) Onhan se okei?
    Mihin yliopistoon aiot pyrkiä, vai pyritkö ollenkaan? Miksä haluisit, ja missä haluisit asua? Mihin ammattiin et mitenkään haluis? Missä et mitenkään vois asua? Mikä on sun suosikkiväri? Onko sun huonees nyt siisti? Haluisitko sisustaa sun huoneen uuestaan, ja jos haluisit, ni mimmoseks sisustaisit. Mikä on sun suosikkilemmikkis? Mimmonen ihminen on susta kaunis?
     Ois siistii saada pitkät vastaukset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se okei :) Joskus voisi tehdä ihan kysymyspostauksenkin, pitääkin pitää mielessä. Mutta nyt voin vastata sulle ihan näissä kommenteissa. :)
      Mä haluaisin pyrkiä yliopistoon, jossa voisi opiskella toimittajaksi. Se on myös se ammatti, jonka parissa haluaisin työskennellä. Asuinpaikalla mulle ei oikeestaan oo väliä, kunhan se ei oo Helsingin tapainen kauhean suuri kaupunki. Kaupungeista kyllä tykkään, mut Helsingin kokoiset on vähän turhan isoja... :D
      Ammatti, johon en ehdottomasti haluais olis jok rakennusala tai tai sähköasentaja. Toisaalta tohon jälkimmäiseen en näkövammankaan takia vois ees pyrkiä. :D
      Mun lempiväri on lila/turkoosi.
      No, mikä nyt lasketaan siistiksi - lattialla ei ainakaan oo kamaa, pöydällä sitä on kyllä jonkin verran mut on tässä tilaa esim piirtämiselle ja niin edespäin. Pölyjä ei oo ainakaan nyt :D Mulle käy tää huoneen sisustus ihan hyvin tällasena, joten en sisustais uudestaan :)
      Suosikkilemmikki on kissa ehdottomasti! Oon koko elämäni viime heinäkuuhun asti elänyt kissan kanssa, joten se ehkä vaikuttaa asiaan.
      Musta jokainen ihminen on kaunis omalla tavallaan. Jjokaisessa on edes jotain kaunista, eikä kauneutta voi silleen määritellä mikä on kaunista ja mikä ei. Ihmisillä on myös erilaiset mielipiteet siitä mikä näyttää kauniilta ja mikä ei, mutta mun mielestä kukaan ihminen ei voi olla "ruma" vaan on omalla tavallaan kaunis, vaikkei nyt mikään missi/malli olisikaan.
      Toivottavasti sait sopivan pituiset vastaukset, näihin oli kiva vastata. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...